Arvostelussa 175R:n uusi albumi, joka esittelee bändin muutoksen kokeneen uuden tyylin. Mennäänkö parempaan vai huonompaan suuntaan?
175R (Inago Rider) julkaisi viidennen täyspituisen albuminsa huhtikuun lopussa. Ennen enimmäkseen ska- ja punkrokkia soittaneen bändin soundi on nyt muuttunut rauhallisemmaksi ja popimmaksi. Täysverisiä balladeja tai kunnon rock-kappaleita ei levyltä juurikaan löydy, vaan albumin kappaleet ovat pääasiassa välimaastoon sijoittuvia kevyehköjä ja melko rauhallisia punkpop-kappaleita. Periaatteessa musiikki on hyvää: taidokkaasti soitettua, tasaisen vahvaa ja melodista. Ikävä kyllä albumi kuulostaa kuitenkin liian tasapaksulta ja kappaleet ovat huonosti mieleenpainuvia muutamaa valopilkkua lukuunottamatta. Muutos kuuluu myös vokalisti Shogon äänessä, joka on muuttunut entistä nasaalimmaksi ja välillä jopa häiritsevän narisevaksi. Hänen ääntään joko rakastaa tai vieroksuu, ja itse taidan kuulua jälkimmäiseen ryhmään varsinkin tämän albumin ollessa kyseessä.
Levyn aloittaa kappale Tomorrow, joka on melko hidatempoinen ja rauhallinen. Kappale tuntuu hieman oudolta valinnalta aloitusbiisiksi, mutta sitä on kuitenkin kohtalaisen miellyttävä kuunnella. Seuraavien kappaleiden, Hate naki ashita eton ja Kiramekin aikana musiikki alkaa kuitenkin tuntua liiankin hidastempoiselta, varsinkin jos on tottunut bändin aiempaan tyyliin. Kummatkin kappaleet ovat nopeampitempoisia kuin Tomorrow, mutta silti oudon vaisuja ja jotenkin mitäänsanomattomia. Neljännen biisin Ame nochi kimin nostaa esille puolivälissä noin minuutin verran laulava hento- mutta kaunisääninen naisvokalisti, ja hänen lauluaan olisi mielellään kuunnellut kauemmankin, mutta muuten kappale ei jätä juuri mitään mieleen. Viidentenä vuorossa onkin Kimi to himawari, helmikuussa ilmestynyt sinkkukappale, joka myös tippuu samaan kastiin kuin toinen ja kolmas.
Kuudennen kappaleen Boku niha nani gan alkaessa olin jo alkamassa menettää toivoani: kaikki kappaleet tähän mennessä olivat olleet tylsistyttävän vaisuja ja keskenään aivan liian samankaltaisia. Seuraava kappale Tanjoubi sentään tuo pienimuotoista vaihtelua ollen hieman menevämpi. Summer Lady jatkaa pirteämpää linjaa, ja kuulostaa edeltäjäänsäkin mukaansatempaavammalta, muistuttaen jopa bändin aiempaa energistä tyyliä.
Yhdeksäs kappale on taas kuten levyn alkupuoliskon raidat, mutta onneksi kaksi viimeistä saavat aikaan edes vähän iloista tunnelmaa ja erilaisuutta. Thank you for the music kuulostaa kitaroineen vihdoinkin kunnon rockilta, sellaiselta, jota levyn alusta alkaen odotin. Shogonkin ääni sopii paljon paremmin tällaiseen menevään musiikkiin, eikä kuulosta läheskään niin nasaalilta ja ärsyttävältä. Viimeisessä kappaleessa Bremenissä soi sähkökitaran sijaan akustinen, ja se onkin mukavan piristävää vaihtelua aivan loppuun. Kappaleen tunnelma on kesäinen ja rento, ja kuuluupa siinä aavistuksen verran ska-musiikkiakin. Vaikka nimikkokappale onkin todella onnistunut erityisesti levyn lopetuskappaleeksi, se muutamien muiden albumin loppupuoliskon valopilkkujen kanssa ei silti riitä antamaan anteeksi erityisesti alkupuoliskon tasaisuutta ja tylsyyttä.
Kokonaisuutena 175R:n viides kokopitkä levytys Bremen on ikävä kyllä pettymys. Ennen pirteän persoonallista skapunkkia tehnyt yhtye on muuttunut tylsän tavalliseksi kevyesti punkahtavaa poppia soittavaksi yhtyeeksi.
