MUCC - Gokusai

MUCCun seitsemäs Euroopassa julkaistu kokopitkä albumi on sekoitus aggressiivista metallia, rajoja rikkovaa rokkia ja jopa iskelmätyylistä poppia. Gokusai on entistä monipuolisempi ja värikkäämpi kokonaisuus MUCCua: jokaiselle jotakin.

Levy pyörähtää käyntiin rytmikkäällä Rave Circus instrumentalilla, joka lähes huomaamatta kääntyy nimikkokappaleeseen, Gokusaihin. Se ei metallisella saundillaan jätä kylmäksi, mutta ei valitettavasti myöskään jää mieleen kovinkaan maatajärisyttävänä kappaleena. Sitä seuraava Nageki no Kane jatkaa samaa linjaa ehkä hieman melodisempana ja varmasti vauhdikkaampana. Kiekon neljäs raita, Utagoe, edustaa jo erilaista tyyliä. Iloisen rokin merkeissä myös ensikuuntelija pääsee tutustumaan MUCCun kevyempään puoleen. Seuraava biisi, Gekkou, painii jälleen levyn raskaimpien kappaleiden sarjassa pehmeästä alusta huolimatta. Melodia on omalla tavallaan kaihoisa ja tunnerikaskin, vaikka kitarat ovat raskaat. Taattua MUCCua.

Seuraava kipale viekin sitten kuuntelijan aivan erilaisiin fiiliksiin. Kevyen popahtavaa Panoramaa voi kuunnella puolella ajatuksella ja saa silti siitä irti kaiken mitä pitääkin. Gerbera jää kenties hieman mitäänsanomattomaksi, eikä se varsinaisesti ole levyn parhaiten erottuvia kappaleita. Toista on sitten sitä seuraava Risky Drive, jossa kuullaan jälleen jotain uutta. Tatsuroun rapmainen laulutyyli jakaa mielipiteet kahteen leiriin: siitä joko pidetään, tai sitten ei. Monelle varmasti biisi, joka vaatii totuttelemista. Yhdeksännessä raidassa, Kinsenkassa, pääsee YUKKEn basso oikeuksiinsa. Kappale loppuu tökerösti, aivan kuin kesken.

Kuten moni biisi MUCCun uudemmalta tuotannolta, D.O.G. kuulostaa melkeinpä perus-jenkkiläiseltä rokilta. Se on vauhdikas ja pirteä, vastakohtana seuraavalle kappaleelle, 25ji no Yuu-utsulle, joka on ehkä tämän lätyn erikoisimpia tuotoksia. Eksoottinen tunnelma muuttuu kappaleen temmon mukana, minkä takia joku voisi sanoa, että punainen lanka jää puuttumaan. Muutaman kuuntelukerran jälkeen 25ji no Yuu-utsusta on kuitenkin vaikea olla pitämättä. Kuten myös Horizontosta, joka lukeutuu monen kuuntelijan lempibiiseihin, eikä ihme; hidas, mutta ei niinkään surullinen, melodia osoittaa taas kerran, miten monipuolisiin sävellyksiin Miya pystyy.

Yasashii Uta kuuluu MUCCun tuotannon toiseen ääripäähän - siihen kevyempään. Se on Gokusain pirtein kappale, jonka loppulallatukset jäävät taatusti soimaan päähän. Neljännentoista kappaleen, Ryuusein, sisälle on helppo päästä, ja sen mukana tekee mieli laulaa, vaikkei sanoja osaisikaan. Ehkäpä levyn parhaimmistoa.

Levy ei lopukaan siihen, vaan Ryuuseita seuraa kaksi ”ylimääräistä” raitaa, joista ensimmäinen on suht juoneton G.M.C. Hakkaavat rummut ja raa'at vokaalit ovat omiaan herättämään negatiivisia mielipiteitä, varsinkin ensimmäisellä kuuntelukerralla.
Toinen bonusraita on Gerbera surf. version. Se on nopeatempoisempi - ei kuitenkaan meluisampi - versio Gerberasta.

Gokusai on monipuolisuudestaan huolimatta eheä kokonaisuus, josta MUCCun huima kehittyminen on helppo huomata.