Haastattelu
Rock-bändi AciD FlavoR jutteli kanssamme Euroopan-julkaisuistaan, Brysselin-keikoistaan sekä show'staan Pariisin Japan Expossa.
Haastattelu
Pitkässä haastattelussaan JaME tutustui viisihenkisen Kameleon jäsenten tottumuksiin kiertueen aikana ja ajatuksiin visual kein tulevaisuudesta.
Haastattelu
Kalafina vastasi JaME:lle muutamaan kysymykseen ennen heidän esiintymistään Anime Boston -conissa vuonna 2009.
Haastattelu
BLOOD STAIN CHILD vastasi muutamiin JaME:n esittämiin kysymyksiin keikkailtuaan Venäjällä ja Ukrainassa vuonna 2011.
Kulttuuriartikkeli
Moni suosikkiyhtye on tehnyt viime aikoina paluun, mukaan lukien Versailles, Psycho le Cému, A9 ja D. Listasimme puhutuimmat comebackit taustatietojen kera.
Haastattelu
JaME haastatteli Mogamigawa Tsukasaa hänen ensimmäisen enka-levynsä julkaisun jälkeen.
Arvostelu
Nagoya kei -yhtye lynch. tasapainottelee uudella albumillaan kiitettävin tuloksin uuden ja vanhan tyylinsä välimaastossa.
Haastattelu
JaME Puola haastatteli tätä monilahjakasta ja eloisaa muusikkoa kolmikuukautisen Euroopan-kiertueensa merkeissä vuonna 2012.
Haastattelu
JaME haastatteli GOTHIKAa vain hetki yhtyeen esiintymisen jälkeen J-Culture Con 2010:ssa, Derbyssä Englannissa.
Haastattelu
Vuonna 2009 JaME sai haastateltavakseen PMX-conissa esiintyneen, kauniin ja lukuisissa väreissä leiskuvan laulajan, Kayan.
Haastattelu
Nuorella Little Glee Monsterilla on iso, hirviömäinen olemus.
Haastattelu
MOSO CALIBRATIONin jäsenten mielikuvitus on ääretön.
Haastattelu
GANGLION jutusteli JaME:n kanssa Kölnissä ennen ainutlaatuista akustista keikkaansa viime marraskuussa.