Arvosteltavana yhtyeen albumi vuodelta 2003.
Tätä kirjoittaessa, heinäkuun lopussa vuonna 2007, Dir en grey on julkaissut 9 albumia mukaanlukien vanhoista kappaleista tehdyn mixausalbumin, Kain. Dir en greyn ensimmäisen Suomen maaperällä tapahtuvan Ankkarock-keikan lähestyessä on hyvä tutkiskella myös vanhempia albumeita, perehtyä siihen mistä Dir en grey tulee.
Bändin faneille on toki tiedossa, että Dir en greyn lokerointi on mahdotonta, mutta myös aikaisempien levyjen, joista persoonallisesta näkökulmastani Vulgar on tärkein, arvostelu on tärkeää.
Vulgar ilmestyi alunperin vuonna 2003, eli neljä vuotta sitten. Albumista julkaistiin painos Euroopassa vasta kolme vuotta myöhemmin, vuonna 2006. Ajan hampaasta huolimatta Vulgarissa on näkyvillä se Dir en grey, minkä nykyaikana tunnemme. Minulle itselleni Vulgar on hyvin tärkeä levy, se toimi aikoinaan Dir en greyn pääaskeleena muutoksessa vanhasta, popahtavammasta sekä perusrockiin nojaavasta Degistä uuteen, metalliin painottuvaan bändiin, johon orkesteri tänä päivänä on kokonaan sopeutunut. Vulgarista kuitenkin tekee omanlaisensa albumin se seikka, että se yhdistelee sekä vanhaa, että uutta Dir en greytä onnistuneesti, ilman suuria virheitä. Kokemattomuus hyvin efektipohjaisessa musiikissa tuntuu muutamissa kappaleissa, mutta kokonaisuus toimii silti erinomaisesti.
En ole ikinä onnistunut, enkä senkään vertaa ymmärtänyt miksi jokainen albumin kappale pitäisi erikseen levystä arvostella ja tutkia tekstissä. Mielestäni yksi Dir en greyn parhaista puolista on, että sanoituksista ja musiikista voi luoda omanlaisensa näkökulman. Tähän ei tarvita arvostelua, ei sanoja eikä todellakaan pitkiä, jaarittelevia tekstejä.
Tästä huolimatta on suotavaa nostaa esille muutamia päähetkiä levyn kuuntelusta. Red...[em] on erittäin mielenkiintoinen, progressiivista metallia lähenevä industrial-kappale, jossa eritoten kitarat ovat erityisen kiitoksen tarpeessa. Myös R to the Core sekä Child Prey ansaitsevat tunnustuksen nopeatempoisista punkmetal-tarinoistaan, jotka tuovat mieleen Kisoun sekä muut aikaisemmat albumit. Kasumin lämpimänkuuloinen melodia on mukava hengähdystauko nopeatempoisesta metallista, ja on loistavasti sijoitettu albumin puolivälin paikkeille. Kasumin kanssa samaan kastiin kuuluu myös levyn parhaimpiin kuuluva kappale, Drain away jossa vaihtelevuus näkyy erityisen hyvin. Drain away myös tiivistää mielestäni koko levyn yhteen kappaleen. Se on melodinen rock-kappale, jossa on pieniä industrial-vaikutteita metallin ohella.
Monille on kuitenkin tärkeimmäksi noussut albumin 13. kappale, joka on tätä nykyä jo jonkinasteisen kulttisuosion ansainnut mestariteos, luultavasti erittäin -nimensä mukaisen- obskuurin, abstraktin taiteellisen sekä vulgaarisen psykopaattisen musiikkivideonsa myötä. En ihmettele lainkaan, jos muutamien viattomien kuuntelijoiden vanhemmat olisivat kieltäneet tämän bändin kuuntelemisen juuri kyseisen kappaleen vuoksi. Tämä kuuntelijan yöunet menettävä, sairas sekä kenties koko Dir en greyn uran kiintotähti on tietenkin nimeltään Obscure.
Levyn artisteja tutkiessa ei varmasti monikaan ylläty lopputuloksesta. Kaorun sekä Dien kitarat luovat tumman, mutta vahvan yleiskuvan mitä Toshiyan basso siivittää. Rumpali Shinya tuo tässäkin albumissa itsensä esille kiitettävin arvosanoin, rummutukset toimivat erityisen hyvin eivätkä vain soi taustahälinässä, kuten joillakin bändeillä on tapana. Kuten moni muu, omalle ykköspaikalleni nousee orkesterin repertuaarissa kuitenkin solisti sekä lyriikoiden kirjoittaja Kyo, jonka omalaatuinen ja itseopittu ääni tekee Dir en greystä mitä Dir en grey on. Ääniskaalan laajuus sekä sointuvuus on ensiluokkaista, mitä harvoin voi rockbändiltä odottaa. Kokonaisuutena kaikkien jäsenten panos yhteiseen hyvään luo nopeatempoisen, abstraktin sekä hyvin kokeilevan rock/metalli-albumin jossa näkyy hyvin myös industrial-vaikutteita, mitä luultavammin kitaristi Kaorun mieltymyksestä yhdysvaltalaiseen Nine Inch Nails -bändiin.
Vulgarista on paha sanoa pahaa. Tähän vaikuttaa osittain oma fanboy-asenteeni, mutta luulen ettei tästä muutenkaan juuri pahaa sanottavaa saisi aikaan. En usko että Dir en grey on itsestään tullut Suomen kuunnelluimmaksi J-rockbändiksi, se on vaatinut taitoa sekä työtä. Vulgarin tapaisten albumien vuoksi Deg on ansainnut paikkansa. Vulgar on loistavan tummasävytteinen, monia tarinoita kertova albumi, johon on yhdistynyt se timantinkova, ammattimainen ote, millä bändin useimmat uran kappaleet ovat tehty.
