Arvostelussa INORANin uusimman sooloalbumin, heinäkuussa julkaistun Niraikanain tavallinen painos.
Vuonna 1997 entinen LUNA SEAn kitaristi INORAN aloitti soolouransa varsin kokeilevalla ja erikoisella Sou-albumilla, jonka raidoilla vierailivat monet muut artistit etenkin vokaaleissa. Souta vasta neljän vuoden päästä seurannut Fragment esitteli suoraviivaisemman ja popahtavamman, mutta INORANille tuttuun tapaan kauniin melankolisen tyylin, kasvattaen miehen suosiota sooloartistina. Fragmentin ja Landscape of Fragment -remixalbumin jälkeen INORAN piti hiljaiseloa julkaisten vain yhden DVD:n vuonna 2003 ja singlen vuonna 2004, ennen kuin alkoi jälleen keikkailemaan ja tuottamaan musiikkia ahkerammin. Vuonna 2006 ilmestyi albumi photograph, joka toi uusia tuulia INORANin tyyliin, ja pitkän tauon pystyi kuulemaan musiikin eroavaisuudessa; INORAN ei ole koskaan luopunut omasta tunnistettavasta tyylistään, mutta photograph toi mukanaan jälleen lisaa kokeilevuutta ja uusia tuulia. photograph oli kokonaisuudessaan, ei kenties monipuolisempi, mutta monitasoisempi kuin Fragment.
photographin jälkeen INORAN ei aikaillut, vaan lähti kiertueelle, jota seurasi vuoden 2007 maaliskuussa albumin kanssa samaa nimeä kantava photograph-DVD. Vain neljä kuukautta tämän jälkeen, heinäkuun 11. päivänä, julkaistiin kahdessa painoksessa INORANin uusin levy, kymmenen kappaletta sisältävä Niraikanai. Levy alkaa kappaleella Determine, joka tietyllä tavalla tuo mieleen sekä photographin että Fragmentin, ja tässä mielessä onkin hyvä esimerkki koko levyn tyylistä; levy on kuin yhdistelmä Fragmentia, phographia ja jotain uutta ja raikasta, unohtamatta kuitenkaan INORANin omaa tuntua. Determine on hyväntuulinen, INORANin kuuloinen pop-kappale, joka laittaa väkisinkin laulamaan tai hyräilemään mukana.
Unstoppable jatkaa Determinen tyyliin tarttuvana ja hyväntuulisena, ja kolmas kappale Diffused reflection tuo levylle hieman rock-tuntua. Vahva bassolinja, tarttuvat laulumelodiat, mielenkiintoiset kitarat ja runsas turntablen käyttö ovat tuttua rockimpaa INORAN-tyyliä, joka ei koskaan tunnu kyllästyttävän. Walk along vaihtaa takaisin hieman pehmeämpään, akustisilla kitaroilla varustettuun tyyliin, jota jatkaa myös viides kappale Cloudiness. Cloudiness on soljuva ja kaunis kappale, yksi levyn selkeistä kohokohdista.
Cloudinessia seuraava Toki no iro on taas yksi levyn kohokohdista, jatkaen akustisten kitaroitten säestämää kaunista tyyliä. INORANin tyyli on aikojen saatossa muuttunut hieman vähemmän melankoliseksi ja Toki no iro suorastaan huokuu onnellisuutta, myös kuulijalle, joka ei sanoituksista kaikkea ymmärrä. Kappale ei kenties ole sieltä omaperäisemmästä päästä, mutta INORAN onnistuu tekemään tyypillisestäkin kappaleesta mielenkiintoisen monipuolisilla soitinvalinnoilla ja omaperäisellä, mielipiteitä jakavalla mutta allekirjoittaneen mielestä todella hyvällä lauluäänellään.
Kuten aiemmillakin levyillä, myös Niraikanailla on instrumentaalinen kappale, seitsemäntenä löytyvä Anytime. Anytime, kuten muutkin INORANin instrumentaalit, tuo mieleen tämän aivan alkuaikojen tyylin, muistuttaen hyvin paljon Soulta löytyviä kappaleita. Vaikka Sou ei kuulukaan suosikkilevyihini, kyseiseltä levyltä löytyvät instrumentaalit ovat hyvin mielenkiintoisia, ja nämä uudemmatkin instrumentaalit onnistuvat vakuuttamaan jopa minut. Hyvinkin "laulajamyönteisenä" kuuntelijana en useimmiten välitä instrumentaaleista ja ne soljuvat toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta INORANin instrumentaalit maalaavat vahvoja ja mielenkiintoisia mielikuvia muiden kappaleiden välillä.
I miss you on Determinen ja Unstoppablen kaltainen popahtava biisi, jota seuraa jälleen instrumentaali, Discus. Discus ei kuitenkaan ole aivan samankaltainen instrumentaali kuin Anytime, vaan tuntuu pikemminkin kolmeminuuttiselta introlta seuraavaan, viimeiseen, kappaleeseen. Instrumentaali toistaa itseään hieman enemmän ja on tunnelmaltaan kevyempi kuin Anytime.
Myös levyn viimeinen kappale on kevyt, suorastaan melko hidas, ja kaunis lopetus kokonaisuudessaan hyvin hienolle kokonaisuudelle. Sonzai no kakera on juuri sopiva valinta lopetuskappaleeksi, hieman haikean kuuloinen mutta silti hyvin kaunis.
Niraikanai jättää kuuntelijan odottamaan malttamattomana INORANin mahdollisia tulevia levyjä, ja kenties vieläkin malttamattomampana tulevia DVD:itä; INORANin DVD:t ovat ainakin omasta mielestäni aina olleet äärimmäisen hyviä, ja voin hädin tuskin kuvitella, kuinka hyvin Niraikanain kappaleet toimisivat livenä!
