the GazettE Tavastialla 30. lokakuuta 2007

30. lokakuuta oli kylmä ja sateinen päivä. Sisällä Tavastia-klubilla ei kuitenkaan ollut kylmää eikä sateista, kun noin 800-päinen yleisö odotti Suomessa ensi kertaa esiintyvän the GazettE:n keikan alkua. Tavastian ovet avattiin puoli seitsemältä. Sali alkoi täyttyä hitaasti, mutta puolitoista tuntia tour final -keikkamme alkua odotellessa meni kuitenkin melko nopeasti.

Lopulta salin valot pimennettiin, desibelitaso nousi välittömästi ja melko väljästi seisonut yleisö syöksähti eteenpäin. ART DRAWN BY VOMITin tuttu intro alkoi soida, ja olimme mukana ensi tahdeista lähtien. "HEY JESUS" kaikui salissa kuin yhdestä suusta. Paine kasvoi entisestään kun the GazettE saapui lavalle - kädet sai kyllä ilmaan, mutta takaisin alas niitä oli vaikea saada. Tunsin paitani venyvän alaspäin epäilyttävän paljon. Ensin lavalle asteli rumpali Kai ja kiljunta oli korviahuumaavaa. Yleisö toivotti bändin kokonaisuudessaan erittäin lämpimästi tervetulleeksi: seuraavaksi lavalle astelleet basisti Reita sekä kitaristit Aoi ja Uruha saivat hekin kovan huudon, joka huipentui kun vokalisti Ruki ilmestyi kulisseista. Siinä ne Gazeten pojat sitten seisoivat komeissa PVC-puvuissaan soittimet käsissään katsoen yleisöön, ja rock alkoi lähes välittömästi. Ensimmäisenä kappaleena soitettiin AGONY, jonka rytmissä hypimme raivokkaasti, kuten myös seuraavaksi soitetun CIRCLE OF SWINDLERin. Biisi toimi mielestäni oikein hyvin keikalla, vaikka levyllä se ei suosikkikappaleisiini kuulukaan. Konsertin aikaisessa vaiheessa soitetut vauhdikkaat kappaleet vetivät väen heti keikkatunnelmaan mukaan. Kun COCKROACHin ensimmäiset soinnut kuuluivat kaiuttimista, yleisö villiintyi. Onneksi bändi soittaa vieläkin vanhaa, kaikille tuttua kappaletta, sillä se vetää rytmillään mukaansa. Ruki lauloi tunteella ja heilutti kättään kappaleen tahdissa. Vokalisti osaa ottaa yleisön haltuunsa, ja hänen äänensä yllätti kuulostamalla paremmalta kuin olisin uskonutkaan sen livenä kuulostavan.

BURIAL APPLICANT nostatti sekin positiivisen reaktion. Rankka biisi yllytti yleisön laulamaan mukana ja hyppimään. Minulle tuli täytenä yllätyksenä seuraavaksi soitettu Toguro, en ollut aiempien keikkojen set-listoja seuraillut, joten en tiennyt että he esittäisivät tämän melko harvinaisen kappaleen. Olin kuitenkin riemuissani, sillä kappale kuuluu ehdottomiin suosikkeihini yhtyeeltä, vaikka sen saama vastaanotto oli ehkä hieman vaisumpi kuin edellisten biisien. SWALLOWTAIL ON THE DEATH VALLEY innosti Rukin leikittelemään mikrofonillaan, hän nuoli sitä ja esitti seksuaalisia eleitä, mikä totta kai tuotti kovaäänisen reaktion yleisöstä. Laulaja antoi huomiota mikrofonilleen aina välillä muulloinkin, ja huusi yhdessä vaiheessa yleisöön "SUCK MY DICK" esittäen samanlaisen eleen mikkinsä kanssa. Hän tuli myös leikittelemään juomapullollaan lavan vasemmalle puolelle, jossa minäkin olin.

Kun vokalisti sai käteensä punaisen ruusun, kaikki tiesivät mitä olisi vuorossa seuraavaksi. Ganges ni akai bara. Ruki repi punaisen kukan terälehdet dramaattisin elkein ja sirotteli ne laulun myötä lattialle, mikä toimi hyvänä tehosteena. Ganges ei ole koskaan kuulunut suosikkibiiseihini, eikä se livenäkään minua oikein sytyttänyt. Yleisö hiljeni vihdoin, kun Aoi ja Uruha soittivat jotakin, mitä kukaan ei tunnistanut. Oli keikan rauhallisen osuuden vuoro, ja sen aloitti lempeä GENTLE LIE. Pidän erityisesti sen kitarasooloista, kuten yhtyeen kitaroista yleensäkin. Kitaristit esiintyivät edukseen myös tällä Suomen-keikalla. Aoi on todella liikkuvainen livenä, hän flirttaili yleisölle runsaasti ja tuntui todella elävän soittamansa musiikin. Hän liikkui musiikin mukana notkeasti, pitkät mustat kimallukset vaatteissa väreilivät hänen ympärillään, kun hän suorastaan kiemurteli kitaransa kanssa. Uruha puolestaan soitti coolisti ja käsitteli kitaraansa taidolla, mutta hän myös hymyili ja hyppelehti ympäriinsä. Katseeni oli kiinnittynyt häneen lähes koko keikan ajan.

Kun CALM ENVYn ensitahdit soivat, kaikki olivat vieläkin melko hiljaa. Melankolisen rauhallinen kappale sai monet yleisöstä itkemään ja oli yksi keikan hienoimpia yhteislaulubiisejä. "I want to see all of you, I want to love all of you" lähti meistä sujuvasti ja äänekkästi. Kappale loi hyvän tunnelman saliin ja Rukikin näytti tyytyväiseltä kun osasimme sanat. Biisin loputtua suosionosoitukset olivat myrskyisät, mutta hiljenivät pian, kun vokalisti painui teatraalisesti polvilleen korokkeen eteen. Hiljenimme täysin, mutta itkemisen ääniä kuului. Sitten Ruki alkoi laulaa ilman mikkiä Taionin kertosäettä a cappella, ja hänen äänensä kantautui salin ympäri. Hän lauloi kauniisti ja herkästi, mutta kuitenkin voimakkaasti. Olin kiitollinen että kaikki pysyivät hiljaa, mikään ei pilannut mieleenpainuvaa hetkeä. Pian kitaristit liittyivät mukaan ja aloittivat intron. Itse en ole koskaan pitänyt Taionia musiikillisesti erityisen surullisena kappaleena, mutta monissa se kuitenkin näytti herättävän vahvoja tunnereaktioita. Minusta se on ennemminkin vihainen ja turhautunut - moshasin sen mukaisesti. Koko bändin esiintyminen oli voimakasta aina Rukin tuskaisesta laulusta Kain vahvoihin rumpuihin.

Synkkä linja jatkui Chizurulla, johon me kaikki innostuimme mukaan. Mutta Filth in the beautyn alkaessa yleisö vasta heräsikin; meitä hyppyytettiin tässä vaiheessa oikein kunnolla. Singlenäkin ilmestynyt Filth in the beauty on ehdoton lempikappaleeni uudelta albumilta, joten olin täysillä mukana. Kappale kuulosti mahtavalta myös livenä. Eikä hyppyytykselle näkynyt loppua, sillä nyt seurasi neljän kovan paketti: HYENA, MOB 136 BARS, MAGGOTS ja lopulta vielä DISCHARGE ovat kaikki raskasta sarjaa ja ne jos mitkä veivät mehuja. Uruha pyöritti edessäni päätään melkein kyykyssä - hän, kuten muutkin soittajat, eläytyi raskaisiin kappaleisiin. Yleisö seurasi artistien esimerkkejä ja pyöritimme sitten kaikki yhdessä päitämme kuin pesukoneet. Meille suotiin kuitenkin lyhyt hengähdystauko, kun PEOPLE ERROR lähti soimaan. Valaistus muuttui, bändi poistui lavalta huutojen saattelemana, ja vain hiljainen piano jäi soimaan. Tunnelma rentoutui, paine väheni ja kaikki ottivat itselleen hieman tilaa ennen kuin encore-huuto alkoi. Huuto jatkui yhtenäisenä ja hyvässä rytmissä koko tauon ajan, ja tauon venyessä loppuaan kohti volyymi nousi ja tunnelma jälleen tihentyi.

Suomalaisilla riitti keikkakestävyyttä loppuun asti - encoressa me vasta tsemppasimmekin. Valojen vaihtuessa encore-huuto vaihtui kiljuntaan, ja Kai ja Reita kävelivät lavalle keikkapaidat yllään. Perinteinen keikkabiisi Ride with the ROCKERS alkoi. Kai ja Reita soittivat pitkään kahdestaan ja huudattivat yleisöä, joka oli täysillä mukana. Reita oli hyvin eläväinen, liikkui paljon ja kommunikoi yleisön kanssa varsinkin soolossa. Tässä vaiheessa konserttia minäkin näin Reitaa paremmin kun hän tuli valokeilaan. Muusikko hämmästytti minua bassonsoittotaidollaan, häntä oli hauska katsella. Hän näytti todella viihtyvän lavalla, hyppi ja oli energinen. Uruha ja Aoi ilmestyivät lavalle ja yleisö villiintyi. He huusivat mikrofoneihinsa ja me huusimme takaisin. Sitten Ruki käveli lavalle äänekkään reaktion saattelemana, ja huudatuskappaleet jatkuivat, sillä seuraavaksi soitettiin Anti Pop. Kaikki osasivat kertosäkeen, ja lauloimme taas yhdessä: "LET'S GO, IT IS OUR TURN" entistä suuremmalla energialla. Huusimme kovempaa ja kovempaa, kaikki taputtivat tahdissa ja bändikin virnisteli meille sydäntensä pohjasta.

Innostuin kun kuulin tutut vuorokitarat: REGRET alkoi. Se oli yksi konsertin kohokohdista, aivan upea livebiisi, ja Rukin ääni kuulosti hyvältä. Monet lauloivat kertosäettä mukana. Kappaleen aikana kitaristit menivät lavan keskelle selät toisiaan vasten, virnuilivat ja näyttivät söpöiltä, eli herättivät yleisön huomion tehokkaasti. Muusikot jatkoivat pitkin lavaa liikkumista myös Kantou dozega kumiain aikana, ja konsertin loppupuolisko olikin uskomattoman energinen. Aoi tuli lavan vasempaan reunaan ja silmäni nauliutuivat häneen. Hän teki todella vihjailevan eleen nostaessaan paitaansa ja liukuessaan lanteitaan pyöritellen alaspäin. Jossakin vaiheessa tuli Rukin juonnon aika. Yleisö hurrasi kaikelle, mitä Ruki sanoi, ja vokalisti tuli lopulta siihen tulokseen, ettemme ymmärrä toisiamme ja huusi "I love you!" universaalina viestinä, jonka kaikki ymmärsivät.

Liian pian Ruki huusi viimeistä kappaletta, ja tuttu taputus alkoi. LINDA ~candydive Pinky heaven~ oli erinomainen lopetuskappale. Siinä bändi ja yleisö vuorovaikuttavat hyvin ja siihen on helppo osallistua. "Di-di-didi-didi-didididi" taputin niin kovaa kuin käsistä lähti. Sitten kitaristit ja basisti heittivät plektransa, Kai rumpukapulansa ja Ruki vesipulloja ja yllättävästi myös takkinsa. Sen henkilökunta tosin sai kuin saikin kaivettua yleisöstä takaisin. Muusikot lähtivät lavalta yksi kerrallaan, Aoi huusi vielä Uruhan mikkiin "SEE YOU!" Yleisö huusi. Keikka oli ohi.

Valot menivät päälle ja Knockin' on Heaven's Door alkoi soida hiljaa ja tungos lähti purkautumaan hiljalleen. Kaiken kaikkiaan keikka oli hieno ja the GazettE hauska keikkabändi, jota ehdottomasti menisin katsomaan uudestaankin. Saimme kuulla kokonaan uuden STACKED RUBBISH -albumin, mutta mukaan mahtui vanhempiakin kappaleita: sekä perinteisiä keikkabiisejä että yllätyksiä.

---

Kuvista kiitos Heikki Mitikalle.