18-vuotiaan AJOO vaikutti varsin lupaavalta uudelta artistilta debytoidessaan tänä vuonna esitellen upeaa ulkonäköään, sulavia tanssiliikkeitään ja tarttuvaa soundiaan. Ikävä kyllä nuoren miehen ensimmäinen single 1st Love on miellyttävä, mutta täysin puutteellinen yksilöllisyyden saralla. Uudella singlellään PAPARAZZIlla AJOO yrittää korjata aikaisemmat virheensä tarjoten neljä eri tyyliä edustavaa kappaletta. Taidokkaiden säveltäjien ja muiden artistien (ja uuden hiustyylin) tukemana AJOO haluaa näyttää maailmalle, ettei hän ole vain yhden hitin mies. Tavoitteena on "vuoden 2008 paras uusi tulokas" -titteli.
Minialbumin ensimmäisellä kappaleella AJOO teki yhteistyötä kahden kuuluisan artistin, naislaulaja Younhan ja räppäri Tae Wanin (aka C-luv), kanssa. Younha on lauluäänensä "lainaamisen" lisäksi myös kirjoittanut kappaleen lyriikat. PAPARAZZI alkaa kameran napsahduksilla ja kehittyy sitten nopeatempoiseksi tanssikappaleeksi, johon on sekoittunut ripaus R&B:tä. Kappale on erittäin tarttuva ja kuuntelijalla voi olla vaikeuksia istua aloillaan addiktoivan biitin soidessa, mikä tekee kappaleesta ideaalisen bilekappaleen.
Toinen raita, Lady Lady, on samaa "teini-pop-rokkia" kuin AJOO:n debyyttikappale First Love, mutta tämä kappale pärjää vielä huonommin eikä saa kuuntelijan huomiota osakseen, ei sitten millään. Laulu on hieman teennäinen popkappale, johon on sisällytetty elementtejä rokista, mutta yksinkertaisuudensa vuoksi se ei tee vaikutusta suuntaan eikä toiseen.
Crazy Love (jossa laulaa Trespassin Hyeonmu) saattaa olla yllätys kuulijalle, sillä kappale on poppimaista ja reggaetyylistä, ja sillä on kesäinen tunnelma. Reggae-elementtejä on pehmennetty, jotta kappale olisi tarttuvampi ja pikemminkin nopeatempoinen popkappale lisämausteella. Kappale kaipaakin lisämaustetta, jota Hyeonmu tuo mukanaan rap-osuuksillaan.
Minialbumin viimeinen alkuperäinen raita on kauan odotettu Mureupkkulhgo (on bended knee), jonka AJOO on itse säveltänyt. Kappale on tyypillinen kyyneleitä kutsuva balladi, joskaan sen omaperäisyyden puute ei tee siitä yhtään vähemmän kaunista. Taustalla soi ainoastaan piano ja kielisoittimia, joten huomio keskittyy AJOO:n lauluääneen. Tämä on miehen tilaisuus näyttää laulutaitonsa. Hän selviytyy siitä erittäin mainiosti, pehmeällä ja poikamaisella äänellään, joka onnistuu olemaan samalla sekä vahva ja itsevarma että tunteikas ja surullinen. Mutta taas täytynee mainita, että omaperäisyys ei kuulu kappaleen vahvoihin puoliin ja se kuulostaa siltä että sen olisi voinut säveltää kuka tahansa muu balladilaulaja.
Näiden neljän kappaleen lisäksi minialbumilla on myös instrumentaaliset versiot kappaleista PAPARAZZI ja Mureupkkulhgo (on bended knee).
Vaikka AJOO tunnustelee tietään läpi muiden musiikkityylien tällä minialbumilla, ei hän saa aikaan omalaatuista soundia, joka määrittäisi AJOOn henkilökohtaisen tyylin. Juuri tällaista hän tarvitsisi luodakseen itselleen oman identiteetin artistina. PAPARAZZIa lukuun ottamatta kappaleet ovat taas jääneet omaperäisyyden puutteen kastiin, mutta tuntuu siltä, että AJOO parantaa antiaan hitaasti, mutta varmasti. Toivottavasti hän löytää oman tapansa ja tyylinsä.
