J-rock Invasionin keikkaraportti Kölnistä, Saksasta, jossa esiintyi alice nine., SuG, SCREW, Kra ja Kagrra,.
Päivämme alkoi jo varhain herätyskellon soidessa kuudelta aamulla. Katsoin ikkunasta ulos ja huomattuani ilman harmauden aloin toivoa, ettei harmaus muuttuisi sateeksi.
Puoli kahdentoista aikoihin onnistuimme vihdoinkin lähtemään hostelliltamme ja aloittamaan noin puolen tunnin kävelymatkan Palladiumille. Matkan aikana sain huomata, että oli aivan turha toivoa, ettei sinä päivänä sataisi.
Tihkusateen saattamana saavuimme keikkapaikalle ja pieni vilkaisu etuoville kertoi taas harmikseni saksalaisen ja suomalaisen jonotuskulttuurin eron; mitään jonoon viittaavaa ei ollut havaittavissakaan, vaan kymmeniä ja taas kymmeniä ihmisiä, ellei jopa toistaa sataa ihmistä, oli kasautunut suureksi joukoksi, koska kaikkienhan oli aivan pakko päästä eturiviin. Etsimme kuitenkin jonon pään ja jäimme odottamaan ovien avautumista, joka tapahtuisi jo parin tunnin päästä, kolmelta, tapahtuman suuruuden ja esiintyjien määrän takia. Ennakkotiedoissa sanottiin tapahtuman alkavan noin kello 17 ja loppuvan vasta 22.45.
Sade paheni, ja jossain vaiheessa tuntui kuin taivaalta olisi satanut niskaan sammakoita. Onneksi odotusta oli jäljellä enää vain hetki, ja liput saatuamme ovet jo avattiinkin. Etsimme narikan ja ilokseni näimme kaksi muutakin suomalaista tyttöä. Jätettyämme takit ja laukut naulakon turviin menimme saliin ja etsimme sopivat paikat. Odotusta nopeuttivat mietinnät, missä järjestyksessä bändit esiintyisivät, mitä he soittaisivat jne.
Viideltä ihmiset oli saatu sisään, valot himmenivät ja tapahtuman saksalainen "juontaja" astui esiin verhon takaa. Höpistyään hetken ja nauratettuaan yleisön saksalaisia muutamaan kertaan mies huusi ensimmäisen esiintyjän nimen;
SuG
PSC:n uusimman kiinnityksen iskulause on Heavy Positive Rock, ja sitä yhtye todellakin oli.
Värikkäät vaatteet, pirteä esitys ja yleisön mukaansatempaava meno oli ehdottomasti paras alku tälle tapahtumalle. Osharemaisesti lähes ylipirteät kappaleet, laulaja Takerun viittominen ja hyppiminen, sekä muiden bändin jäsenten iloinen juoksentelu sai ainakin omat poskeni hymyilemisestä kipeäksi.
Muutaman kappaleen jälkeen välispiikissään Takeru sanoi leikkisästi olevansa ninja, Naruto, sekä esitteli liikkeitään. Toisen kitaristin, yujin, hän sanoi olevan rock-samurai, josta yuji nähtävästi hieman hämmentyi, mutta pääsi kuitenkin tilanteen tasalle nopeasti. Muut jäsenet saivat rauhan esitellä itsensä miten itse parhaaksi näkivät.
Kolme kappaletta lisää, ja pojat kumarsivat, kiittivät saksaksi ja japaniksi ja lähtivät lavalta isot hymyt kasvoillaan - he näyttivät olevan hyvin tyytyväisiä ensimmäiseen Japanin ulkopuoliseen keikkaansa.
Settilista:
Candy Lowpop
LOVE SCREAM PARTY
Alterna.
Unplugged Superstar
WhitE×BleacH
Yllätykseksemme saimme huomata, että bändin soitettua ja verhojen mentyä kiinni juontaja kutsui lavalle kaksi bändin jäsentä pieneen haastatteluun. SuG:ista saimme nähdä uudestaan laulaja Takerun ja kitaristi yujin. Kysymyksistä en ymmärtänyt paljoakaan, koska ne olivat saksaksi, mutta poikien vastauksista ymmärsin onnekseni sentään jotain. yujin ja Takerun vastatessa vuorotellen kysymyksiin sain muun muassa tietää, että Takerun lempiruoka on soba-keitto, jonka syömistä hän innoissaan viittoi. yuji sanoi olevansa hyvin onnellinen, että yleisö oli niinkin innoissaan ja runsaslukuinen, mistä varmasti viimeistään jokaiselle tuli - viimeistään juontajan kääntäessä vastauksen saksaksi - hyvä mieli.
Takerun ja yujin mentyä takaisin verhojen taakse ja takahuoneen suojaan saimme kuulla seuraavan esiintyjän olevan
SCREW
Ennen Saksaan lähtöä, voin häpeäkseni myöntää, en ollut kuullut bändin musiikkia yhdenkään kappaleen vertaa, mutta koska olin nähnyt paljon kuvia ynnä muuta materiaalia, odotin mielenkiinnolla esitystä. Yleisössä bändin faneja tuntui kuitenkin olevan suuri määrä.
PSC Indien toinen bändi sai settinsä käyntiin vauhdilla, joka ei jokaiselta bändiltä onnistu. En tosiaan tiennyt bändistä paljon mitään, joten häkellyin hieman musiikin rankasta soundista. Koetin keskittyä bändin esiintymiseen ja soittamiseen kokonaisuutena, mutta huomioni väistämättä vei laulaja Byo, jonka lähes vulgaari itsensä kopelointi ja riuhtominen näyttivät hyvinkin väkivaltaiselta. Ah, mitä tekisimmekään ilman visual keitä.
Yleisö riehaantui täysin Byon ottaessa sekä takkinsa että paitansa pois. Kitaristit kazuki ja Manabu sekä basisti Yuuto eivät kuitenkaan suostuneet antamaan yleisön kiinnittää aivan kaikkea huomiota laulajaan, vaan riehuivat minkä pystyivät, kazuki muun muassa kiipesi yleisön vieressä olleiden vahvistimien päälle ja huudatti yleisöä.
Settilista:
Death’s door
VANQUISH
VEGAS
Zansatsu Fiction
S=r＆b
Bändin setin jälkeisestä haastattelusta en ikävä kyllä kuullut paljoakaan, koska yleisö oli sen verran adrenaliinihöyryissä, että satunnaisista huudoista ja kiljaisuista ei meinannut tulla loppua, mutta väsynyt ja onnellinen taitaa olla oikea ilmaisu kuvaamaan poikien ilmeitä heidän lähtiessään lavalta.
Ensimmäisenä ns. isommista bändeistä esiintyi
Kra
Tätä hetkeä olin odottanut hyvin kauan, tyttöystäväni vielä kauemmin ja hartaammin, olihan Kra SuG:in lisäksi toinen niistä bändeistä, joita varsinaisesti menin kyseiseen tapahtumaan katsomaan.
Verhot avautuivat ja Yasuno odotti laulajan korokkeelle kyykistyneenä, ruusu hampaittensa välissä. Rumpali nousi asennostaan elegantisti pilke silmäkulmassa ja heitti ruusun yleisöön, vinkkasi luonteelleen sopivasti ja meni rumpujensa taakse. Muiden jäsenten, Keiyuun, Main ja Yuuran, tultua lavalle kasvoillani oli luultavasti sen verran leveä hymy, että sen näki avaruudesta asti. Hypin innoissani musiikin alkaessa soida, ja pojat silmin nähden nauttivat keikasta. Hetken päästä sain huomata kitaristi Maissa aivan uusia puolia, yleensä niin hillityn ujosti esiintyvä mies sekosi jo alkumetreillä aivan täysin, riehuen jopa niin paljon, että kitaran hihna katkesi. Seuraavat hetket sisälsivät hiukan huumoriarvoa, koska uutta ei meinannut saada millään, eikä kitaraakaan ehtinyt kesken biisin vaihtaa. Jossain vaiheessa kuitenkin asia korjaantui ja meno jatkui.
Yuura pysyi omassa reunassaan, kuten tavallista, ja keskittyi bassoonsa kuin mitään muuta ei maailmassa olisikaan. Yasunon jo tavaramerkiksi muodostunut flirttaus vei yhden jos toisenkin huomion lavan perukoille ja rumpujen taakse; satunnaisia "Yasuno, aishiteru!" -huutoja satoi joka suunnalta aina biisien välillä. Pienen laulaja Keiyuun pehmeä ääni ja laulujen sanoja mukailevat ilmeet olivat nekin juuri niin kuin niihin olin tottunut dvd:itä katsellessani.
Parin kappaleen jälkeen bändi piti tauon, ja lavalla näytti olevan jotain hämminkiä bändin jäsenten kesken, mutta muutaman minuutin jälkeen he yleisön onneksi jatkoivat oman settinsä loppuun.
Settilista:
LOST NUMBER
En
Yamiyo no gene
Karasu no makura
Wabun haku
Mutaku to mutaku to
Showtime
[-] (teihen)
Verhojen mentyä kiinni haastatteluun kutsuttiin Keiyuu ja Yuura, joka näytti hyvin hämmentyneeltä eurooppalaisen yleisön edessä. Kysymyksistä ja vastauksista en taaskaan harmikseni ymmärtänyt paljoa muuta kuin sen, että yksi Yuuran lempibändeistä on Red Hot Chili Peppers tai "Peppaa", ja että Playstation Portable kulkee aina mukana, jos sattuu tylsä hetki iskemään.
Poikien kiitettyä sekä saksaksi että äidinkielellään seuraavana lavalle kipusi
alice nine.
Yleisön reaktioista päätellen illan odotetuin bändi pääsi hyvin lämmitellyn yleisön edessä parhaaseen iskuunsa nopeasti. Jos joku kuitenkin oli vielä vähemmän innostunut tai tylsistynyt, upeissa valkoisissa asuissaan esiintyneet miehet eivät varmasti jättäneet ketään kylmäksi. Shoun ja Naon leveät hymyt ja Hiroton jo tuttu, energinen pomppiminen ja yleisön huudattaminen olivat ilo nähdä. Toran viileä seksikkyys on myös tuttua nähtävää dvd:iltä kaikille faneille sekä Sagan fanipalvelu, joka ulottui aina bändin jäsenistä omaan bassoon saakka, saivat yleisön aikuisemmatkin - kyllä, ehdottomasti myös minut - kiljumaan kuin mitkäkin esiteini-iässä oleva tytöt. Välispiikeissään Shou sanoi olevansa hyvin innostunut bändin ensimmäisestä Euroopan keikasta ja näin myös toisesta bändin merkeissä Aasian ulkopuolelle sijoittuvasta matkastaan.
Settilista:
White Prayer
Velvet
Tsubasa
Ruri no Ame
High collar naru rinbukyoku
Shunkashuutou
Blue Planet
Setin jälkeisestä haastattelusta en, harmi kyllä, saanut oikein selvää oman adrenaliinitason hyppäyksen aiheuttaman keskittymisen puutteen sekä saksan kielen taidottomuuden takia.
Viimeisenä esiintyjänä täten oli
Kagrra,
En ollut noin vuoteen seurannut Kagrra,n tuotantoa, joten en tiennyt mitä heiltä odottaa, muuta kuin ehkä sitä paljon puhuttua "aikuista" ja "tavallista" ulkonäköä, joten visuaaliselta puolelta odotukseni eivät olleet korkealla. Sain kuitenkin enemmän kuin iloisen yllätyksen verhojen avautuessa ja nähdessäni Isshin kaunis oranssi kimono päällään, viuhka kädessään. Myös kitaristit Shin ja Akiya sekä basisti Nao olivat pukeutuneet vanhoja, japanilaisia perinteitä myötäileviin vaatteisiin. Ainoastaan rumpali Izumi, joka kenties mieluusti jättäytyy taka-alalle, oli tavallisemmissa vaatteissa.
Henkilökohtaisesti sain palasen taivasta itselleni, kun Isshi alkoi laulaa, ja kauniit sävelet soivat taustalla, osalla yleisöstä olivat viuhkat mukana, ja niitä heilutettiin Isshin esimerkin mukaisesti.
Oli hellyttävää nähdä, kuinka Isshi yritti kovasti puhua yleisölle saksaa, mutta joutui jatkuvasti turvautumaan suureen lunttilappuunsa. Hänen viimein onnistuttua sanomaan "Danke schön!" oikein, yleisö huusi suureen ääneen ja siten kiitosten hokemisesta ei meinannut tulla loppua.
Settilista:
Amafurase Tanmaina
Rin
Kisai
Nue no naku koro
Yousai
Genei no Katachi
Utakata
Unmei no Ito [Sadame no Ito]
Sakebi
Kotodama
Guilty
Irodori no Sanka
Urei
Keikan jälkeiseen haastatteluun saapuivat Isshi ja Nao. Haastattelija kysyi, kuinka monta lakkapurkkia tyhjeni, jotta Isshin hiukset pysyisivät pystyssä, kuten ne pysyivätkin, mutta Isshi väisti kysymyksen hyvin nopeasti. Naolta kysyttiin ehkä yleisöä eniten huvittanut kysymys: miksi olet niin hellyttävä? Tähän Nao vastasi ammattimaisesti vain katsomalla ujosti sivulle ja pörrötti hiuksiaan, ansaiten ihastuksen huokailuja yleisöstä.
Lopuksi he arpoivat kuka yleisön jäsen saisi Isshin nimikirjoituksella varustetun viuhkan, eikä voittaja varmasti jäänyt keneltäkään epäselväksi riemunkiljahdusten lävistäessä ilman yleisön joukosta.
Aloitimme kävelymatkan takaisin hostellillemme niska kipeänä, jalat turvonneina ja tunnottomina sekä leveät hymyt kasvoilla. Ilta oli onnistunut yli odotusten ja matka oli kaikkea sitä mitä kuvittelimme (ja enemmän.)
Toivottavasti näemme jonkun näistä viidestä bändistä pian uudestaan oneman-keikalla Euroopassa, kenties jopa Suomessa. Haluja jokaisella bändillä kuulosti siihen olevan, ja henkilökohtaisesti tiedän, että mikä tahansa näistä viidestä yhtyeestä konsertoisikin, olisin yleisössä sataprosenttisen varmasti.
