Keikkaraportti nuoren visual kei -bändin Euroopan-kiertueen päätöskeikalta Helsingistä.
Dio - distraught ovelordin konsertti sijoittui keskimaaliskuiselle sunnuntaipäivälle. Päivä oli aamusta saakka kylmän kostea ja pohdiskelin koko päivän jonottajien kohtaloa suunnatessani vielä pirteissä An Cafe -keikkatunnelmissa kohti Nosturia.
Lähellä satamaa telakka-alueella sijaitseva Nosturi oli uusi keikkapaikkakokemus niin allekirjoittaneelle kuin monelle muullekin paikan päälle eksyneelle. Jrock -keikoista vain Plastic Treen kesän 2006 konsertti järjestettiin siellä.
Jonottajat päästettiin Nosturiin sisälle seitsemän aikoihin illalla, ja he saivat odotella käytävillä konserttisalin avautumista. Aikaisemmin oltiin jokaiselle jaettu numerolappu, joista myöhemmin valittiin noin 50 onnekasta nimikirjoitustilaisuuteen. Kun konserttisalin ovet avattiin, ryntäsivät ihmiset hädissään sisälle ja täyttivät kuutisen riviä yhteensä.
Bändiä saatiinkin sitten odotella hieman luvattua kauemmin mm. teknisten häiriöiden vuoksi. Tämä ei innostunutta menoa laimentanut, sillä salissa soi odotusmusiikkina mm. Phantasmagoriaa, SCREWta ja the GazettEa ja lopulta aloitettiin äänekkäät kannustushuudot, jotta saataisiin Dio vihdoinkin lavalle. Useiden minuuttien jälkeen alkoi viimeinkin bändin uusi mahtipontinen introkappale, ja yksi kerrallaan jäsenet tallustelivat esiin pysähtyen lavan eteen tervehtimään yleisöä. Normaalia jrock-yleisöä pienempi katsojakunta sai aikaan aivan uskomattoman melun, ja eturiveissä olevat painautuivat tiiviisti aitaa vasten. Vihdoin laulaja Mikaru asteli lavalle siivillä koristeltuna, ja konsertti alkoi uuden minialbumin ensimmäisellä kappaleella Lord's Prayerillä. Yleisö riehui bändin mukana koko kappaleen, ja muutamat osasivat jopa laulaa englanninkielisiä osioita ääneen. Kappaleen jälkeen Mikaru toivotti kaikki tervetulleiksi, huudatti yleisöä englanniksi ja julisti seuraavan kappaleen olevan kaikkien odottama GOD forsaken.
Tätä hetkeä oltiinkin odotettu. Suurin osa faneista oli saanut tietää erinäisistä lähteistä ranskalaisten laulaneen GOD forsakenin kertosäkeistön mukana niin mainiosti, että tämä oli saanut kitaristi Erinan kyynelten partaalle. Suomalaiset olivat selvästikin päättäneet panna paremmaksi, sillä kertosäkeistön hoilailu sujui kuulemani mukaan jopa paremmin kuin miltään muunmaalaiselta yleisöltä. Yhdessä Mikarun ohjeistuksella itseään sivistäneet karjuivat tai lauloivat omalla tyylillään niin, että seinät raikuivat. Jokainen Dion jäsen näytti yllättyneeltä ja vannon nähneeni tipan vähintään molempien kitaristien linsseissä.
Ajan ja iän myötä huonontunut muistini tekee mahdollisesti tässä vaiheessa kepposet, mutta väitän kolmannen kappaleen olleen joko Daite Nemure Zetsubou tai Yume wa Gareki no Naka ni ja muut muistikuvat kolmannesta biisistä ovatkin täysin kadonneet.
Neljäntenä kappaleena bändi soitti meille pehmeän Last Dancen, jonka jälkeen Mikaru sanoi muutamia asioita mm. kyseisen keikan olevan heidän viimeisensä, ja heidän nauttivan siitä takuulla. Lyhyen yleisön huudatuksen jälkeen jatkettiin rankemmilla biiseillä ja huudatuksen lomassa alkoi toinen uusi kappale, final call. Ja samalla teemalla jatkettiin. final callia seurasi loistava ja menevä PUPPET SHOW, joka nostatti tunnelmaa (ja painetta) entisestään. Mikaru kannusti yleisöä hyppimään vähän väliä kitaristien myös hyppiessä ja moshatessa yleisön mukana. Ivy ei kielisoitintovereidensa tavoin vieläkään oikein lämmennyt vaan pysyi lähestulkoon kokoajan paikoillaan hieman ujon ja pelokkaan näköisenä. Mikaru taasen esiintyi täydellä energialla, vaikka herralla oli päivää aiemmin murtunut kylkiluu tämän hypättyä yleisöön Brysselissä. Denka fiilisteli hakaten rumpuja niin hirveällä voimalla, että ajattelin miehen käsien pian katkeavan. Jatkettiin Fuzai to iu genjitsuella, joka puristi melkeinpä viimeisetkin mehut yleisöstä. Mielessäni käväisi, että toivottavasti yleisö on varannut tarpeeksi energiaa loppukeikaksi mahtavan alun takia.
Niin lyhyeltä tuntuneen ajan jälkeen lähtivät jäsenet mielestäni tässä vaiheessa yksi kerrallaan lavalta ja yleisö aloitti encore-huudot välittömästi. Pahoittelen suuresti mahdollisia virheitä settilistan suhteen, mutta eturivien paine oli niin uskomaton, että yksi jos toinenkin näki ajoittain hieman tähtiä ihmisten työntäessä täydellä voimalla. Bändin kiertuemanageri tuli lavalle kehottaen meitä huutamaan Dion jokaisen kirjaimen kerrallaan ja lukuisten D-I-O -huutojen jälkeen Denka saapui lavalle rumpukapulat käsissään. Seurasi hieno ja interaktiivinen rumpusoolo Denkalta. Vauhdikkaiden rytmiosuuksien jälkeen rumpali nimittäin pyysi myös yleisöä huutamaan hänen määräämäänsä tahtiin. Muutamien osittain epäonnistuneiden yritysten jälkeen Denka näytti tyytyväiseltä ja muutkin jäsenet palailivat lavalle. Kitaristien ja basistin tervehtiessä yleisöä ja ihmisten huutaessa en edes ehtinyt huomata Mikarun puuttuvan kunnes sain kengän päähäni. Luulin jonkun pyörtyneen ja katsahdin pelästyneenä oikealle puolelleni ja näin Mikarun nauravan naaman vain sentin päässä omastani. Suu auki työnsin laulajaa kohti lavaa muiden yleisössä olijoiden joko myös auttaessa tai kosketellessa laulajan paljasta ylävartaloa. Myöhemmin kuulin Mikarun juosseen yleisön taakse, mistä hänet heitettiin ihmisten päälle, ja laulaja teki hieman normaalista poikkeavan sisääntulon ryömiessään lavalle ihmisten kannattelemana. Sitten bändi aloitti Dantoudai wa Ta ga Tame ni Yurerun, jonka kestoa lievästi sanottuna hieman venytettiin.
Kappaleen aikana Mikaru daivaili yleisöön jatkuvasti, saaden aikaan innostuneita kiljaisuja, hiusten repimistä ja yleistä koskettelua fanien taholta. Energiaa riitti myös muilla bändin jäsenillä, ja vaikka muut eivät uskaltautuneetkaan antautumaan yleisölle Mikarun tavoin (ehkä oppineina jotain Mikarun päivää aikaisemmasta murtumasta) tulivat he erittäin lähelle yleisöä ja kättelivät ihmisiä ja näin Erinan jopa pörröttävän jonkun tytön hiuksia. Kuitenkin jo encoren kahden ensimmäisen minuutin aikana tein hieman lähempää tuttavuutta ensin neljännessä rivissä olleiden jalkojen kanssa, ja myöhemmin kaveerasin Nosturin WC-tilojen lattiaa vesilasin kera. Paine osoittautui olemaan tällä kertaa liikaa ruumiilleni ja päätin katsoa suosiolla loppukeikan mahdollisimman kaukaa. Päästessäni takaisin saliin näin harmikseni jäsenten poistuvan lavalta ja lähestulkoon kolmasosa ihmisistä lähti salista. Uskollisten encore- ja D-I-O- huutojen ansiosta bändi kuitenkin palasi kuin palasikin lavalle toista encorea varten!
Vuorossa olikin todellinen helmi, joka kruunasi keikan täysin: ensimmäisellä maxisinglellä ilmestynyt M. Yleisö kiljui ja bändi imi kappaleen avulla viimeisetkin mehut yleisöstä kaikkien riehuessa ja moshatessa täysin voimin. Kappaleen loputtua heittelivät jäsenet tavaroitaan yleisöön ja jokainen heistä polvistui yleisön eteen, jolloin bändin manageri otti yleisöstä ja Diosta yhteiskuvan. Tämän jälkeen bändi kerääntyi riviin lavalle ja jäsenet ottivat toisiaan käsistä kiinni. Mikaru rohkaisi yleisö tekemään samoin ja ottaessaan vieressä olijoitaan käsistä kiinni tiesi suurin osa yleisöstä mitä oli luvassa: Mikarun huutaessa hyppäsimme bändin kanssa samanaikaisesti ilmaan ja bändin jäsenet poistuivat lavalta aplodien ja suosionosoitusten saattelemana.
Bändin poistuttua JrockSuomen jäsenet julistivat nimmaritilaisuuteen pääsevät, ja kuulin ympäriltäni niin iloisia hihkaisuja kuin pettynyttä murinaakin. Nimmaritilaisuudesta huolimatta kuulin monien puhuvan keikasta positiivisesti, ja itse voin suurena fanina todeta sen olleen tämän vuoden hienoin.
-
Kuvista kiitokset Heikki Mitikalle.
