Arvostelussa yksi pitkäikäisen B-T:n lukuisista albumeista, runsaan elektroninen ja tarttuva Mona Lisa OVERDRIVE vuodelta 2003.
Vuonna 2003 ilmestynyt BUCK-TICKin albumi Mona Lisa OVERDRIVE on bändin päälle kaksikymmenvuotisen uran elektronisin ja samalla yksi rokkaavimmista. Levyn 12 raitaa sisältävät raskasta kitaratyöskentelyä, mielenkiintoisia melodioita, tarttuvaa biittiä ja ennen kaikkea BUCK-TICKin ammattimaista ja uniikkia soundia, jonka kruunaa Atsushi Sakurain ja Hisashi Imain vuorotteleva ja monipuolinen laulutyöskentely.
Levy alkaa Nakayubilla, joka tutustuttaa hyvin koko levyn äänimaailmaan. Biisi on melkoisen itseääntoistava ja tietyllä tavalla päällekäyvä, mutta kenties juurikin siitä syystä hyvin tarttuva ja mieleenjäävä. Imain lauluosuudet saattavat aluksi kuulostaa hieman liiankin oudoilta, mutta ainakin minä totuttuani ihastuin hänen tapaansa laulaa todella paljon.
BUSTER jatkaa elektronista toistavuutta, mutta on samalla rock-tyylisempi ja hieman "normaalimpi" kuin ensimmäinen raita. Tässä Sakurai laulaa enemmän, ja hänen äänensä onkin huomattavasti kuulijaystävällisempi kuin Imain. Zangai -Shape2-, aiemmin sinkulla julkaistu raita, on puolestaan yksi levyn raskaimmista ja samalla tarttuvimmista vedoista, mielestäni aivan loistava biisi ja ehdottomasti Mona Lisa OVERDRIVEn parhaimmistoa.
LIMBO muistuttaa hieman Nakayubia, mutta ei ole aivan yhtä agressiivinen vaan enemmänkin hauska ja jopa eroottinen. Vaikka LIMBO on hyvinkin paljon itseään toistava, se on silti miellyttävä ja sitä tekee mieli kuunnella aina vain uudelleen. Mona Lisa keventää levyä hiukan ja tuo muokaan raikkautta. Imai pääsee laulamaan puhtaasti kuulostaen edelleen hieman oudolta, muttei huonolta. GIRL -Shape2- on levyn rauhallisin ja pop-tyylisin kappale. Omalla tavallaan ihan hyvä, mutta hieman irrallinen muista albumin kappaleista.
Sid Vicious ON THE BEACH on jälleen pääosin Imain laulama kappale, tälläkin kertaa varsin hauska ja mieleenjäävä. Persoonallinen biisi on yksi omia suosikkejani tältä levyltä, sillä toista vastaavanlaista biisiä ei ole helppo löytää. BLACK CHERRY palauttaa levyn alun tunnelmiin olemalla suhteellisen raskas ja elektroninen. Atsushi kuulostaa laulaessaan erityisen hyvältä ja biisi on menevä ja kaikin puolin miellyttävä. Gengii ja MONSTER jatkavat samaa tyylisuuntaa, mutta eivät jää mieleen yhtä hyvin. Ne ovat ehkä hieman liian samankaltaisia ja Mona Lisa OVERDRIVEn massaan uppoavia, vaikkeivät suoranaisesti huonoja biisejä olekaan.
Levyn viimeinen "kunnollinen" kappale on Ai no uta, joka ei ole aivan yhtä raskas kuin edeltävät, mutta siinäkin on tiettyä rokkaavuutta ja elektronisuutta kuin valtaosassa tämän levyn kappaleista. Viimeisenä vuorossa on Continuous, instrumentaalikappale, joka jatkaa tätä edeltäneen albumin Kyokutou I LOVE YOUn Continue-lopetusta. Mona Lisa OVERDRIVEn onkin sanottu jatkavan Kyokutou I LOVE YOUn teemaa, vaikka muilta osin levyt ovat melko erilaisia.
Kokonaisuutena Mona Lisa OVERDRIVE on hyvin yhtenäinen levy, ja sillä on selkeästi tietty elektroninen teema, joka poikkeaa huomattavasti yhtyeen muista albumeista. Bändi sanomansa mukaan jakaa omat albuminsa "Sakurai-tyylisiksi" ja "Imai-tyylisiksi" levyiksi, ja tämä on kaikista levyistä selkeästi eniten Imain tyylinen, josta kertoo runsas elektronisuuden ja rock'n'rollin yhdistely, jota hän sittemmin jatkoi Lucy-bändinsäkin kanssa. Omasta mielestäni tämä on yksi bändin onnistuneimmista ja viihdyttävimmistä levyistä, ja vaikka olen kuunnellut tätä ilmestymisestä lähtien todella aktiivisesti, en ole koskaan kyllästynyt.
