Arvostelu

GLAY - VERB

15.06.2008 2008-06-15 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Elina

GLAY - VERB

Kuunneltavana kolme kappaletta sisältävä uutuussinkku VERB vanhalta tutulta GLAYlta.

Single CD

VERB

GLAY

Kesäkuussa 2008 imestynyt VERB on yhden Japanin suosituimman pop-rock-yhtyeen uusin singlejulkaisu, jonka normaali versio sisältää kolme uutta kappaletta. Nimikkobiisi alkaa vauhdikkailla ja tarttuvilla kitaramelodioilla, jotka jatkuvat läpi koko biisin tehden siitä hyvin energisen ja nuorekkaan kuuloisen. Terun ääni on aivan alussa muokattu rankasti, mutta se muuttuu kohta tuttuun, miellyttävän käheään lauluun. Kaiken kaikkiaan VERB on uskomattoman menevä ja koukuttava, ja se osoittaa upeasti, kuinka näinkin vanhalla ja kaiken nähneellä bändillä on vieläkin kykyä ja energiaa luoda tämänkaltaisia mieleenjääviä biisejä.

Singlen normaalin painoksen toisena kappaleena on STARLESS NIGHT, jonka soundista tulee jossain määrin mieleen GLAYn vanhempi tuotanto 90-luvulta. Keskitempoinen biisi ei ole yhtä tarttuva tai mieleenjäävä kuin VERB, mutta varsinkin sen kertosäe englanniksi laulettuine lyriikoineen on ihan hauska ja kappaleen yleinen fiilis on miellyttävä. Biisiä on helppo kuunnella vaikkei se loputtuaan jätäkään kovin voimakasta halua kuunnella sitä yhä uudelleen. WITH OR WITHOUT YOU on sinkun viimeinen ja kaikkein hitain kappale. Pääasiassa englanniksi lauletussa balladissa on varsin nätit melodiat ja Teru kuulostaa hyvin kauniilta laulaessaan pehmeästi ja herkästi. Hitaasti voimistuvaa biisiä on mukava kuunnella, muttei se loppujen lopuksi herätä kovin suuria tunteita - ihan ok kappale, muttei kuitenkaan GLAYn lukuisten balladeiden parhaimmistoa.

Kokonaisuutena VERB on kohtuullisen hyvä singlejulkaisu, ja varsinkin sen nimikkobiisi jäi erittäin positiivisella tavalla mieleen ja sitä tulee varmasti kuunneltua vielä pitkään. Kaksi muuta biisiä hukkuvat hieman bändin valtavaan musiikkimassaan, mutta eivätköhän nekin ainakin muutaman kuuntelukerran ansaitse VERBin vanavedessä.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Single CD 2008-06-11 2008-06-11
GLAY
MAINOS