the pillows - PIED PIPER

Pitkän linjan trio The Pillows julkaisi uusimman kokopitkän albuminsa PIED PIPERin kesäkuun 2008 lopussa. Albumin yhdestätoista raidasta neljä on aiemmin julkaistu singleillä, joten täysin uusia biisejä on vain seitsemän. Kaiken kaikkiaan PIED PIPER on kuitenkin melkoisen mukava paketti ja helppo kuunneltava niin taustamusiikiksi kuin rentoon fiilistelyynkin.

Nimikkoraita PIED PIPER aloittaa albumin perinteiseen The Pillows -tyyliin tutustuttaen hyvin tulevan albumin soundimaailmaan: melodisia välisoittoja, meneviä kitarariffejä, tarttuvia kertosäkeitä ja ennen kaikkea Yamanaka Sawaon pehmeää ääntä ja kaikinpuolin taidokasta laulu- ja instrumenttityöskentelyä niinsanotun "normaalin", ajoittain popahtavan rockin merkeissä. Tarttuvan PIED PIPERin jälkeen vuorossa on New Animal, toukokuinen sinkkubiisi, joka edustaa trion todella tyypillistä soundimaailmaa. Jos tässä vaiheessa albumia musiikki ei ole vielä vakuuttanut, ei välttämättä kannata jatkaa pidemmälle. Vauhdikas No Surrender on kenties koko albumin rokkaavin raita ja Last Holiday puolestaan edustaa rauhallisempaa antia.

Tokyo Zombie (The knock came at dead of night) on PIED PIPERin ainoa instrumentaalikappale ja erottuu muutenkin levyn keskeltä varsin helposti. Äänimaailma on koukuttava ja biisi kehittyy koko ajan mielenkiintoisesti - usein the pillowsia kuunnellessa ei tule kiinnittäneeksi musiikkiin erityistä huomiota sen ollessa kuitenkin varsin samankaltaista ja helppoa kuunneltavaa koko ajan, mutta tämän raidan kohdalla oikein havahduin ihmettelemään. Biisin aikana kuullaan muutama hieno kitarasoolo ja vaihtelevaa tunnelmaa jopa bluesmaisuudesta perinteiseen rock'n'roll-tyyliin.

Kenties levyn heikoin raita on apaattinen ja itseääntoistava Across the metropolis, joka tietyssä mielentilassa kuulostaa miellyttävältä ollen hieman hypnotisoiva ja tavallaan unenomainen, mutta muiden pirteämpien biisien seassa se kuulostaa liian helposti vain tylsältä. Onneksi Purple Apple saa tunnelman taas menevämmäksi letkeän rokkaavalla otteellaan, valmistellen sopivasti sinkkujulkaisu Tokyo Bambia varten. Tokyo Bambin musiikki on normaalia monipuolisempaa, sillä perinteisten rock-instrumenttien seasta kuuluu sekä torvisoittimia että elektronisia tehosteita.

That's a wonderful world (song for Hermit) edustaa levyn vauhdikkainta antia ollen upean tarttuva ja hyväntuulinen veto, jota kuunnellessa tulee itsekin helposti pirteälle ja leppoisalle tuulelle. Albumin lopettaa POISON ROCK'N'ROLL, jonka alussa Yamanaka laulaa oudon korkealta ja hetken luulee, että luvassa on jotain erikoista. Pian meno muuttuu kuitenkin tutun pillowsmaiseksi ja ajoittan jopa yllättävän rankaksi. Biisi on loppujen lopuksi kuitenkin todella hieno rock-veto ja jättää hyvän mielikuvan koko albumista.

Kokonaisuutena tämä bändin 17. albumi on ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen sen kaikkien kappaleiden ollessa varsin taidokkaasti soitettua ja runsastakin kuuntelua kestävää pop-rockia. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta biisit eivät erotu toisistaan erityisen hyvin tai muutenkaan aiheuta sen suurempia fanitusrektioita, mutta koko albumillinen on niin tasaisen taidokasta ja helppoa kuunneltavaa, että sen tahdissa on mukava tehdä muita juttuja ja antaa musiikin kuulua taustalla. Hienoa työtä!