Kuroyume - Drug Treatment

Kuroyumen toiseksi viimeiseksi studioalbumiksi jäänyt Drug Treatment julkaistiin vuoden 1997 kesäkuussa. Kuten kaikilla Kuroyumen albumeilla, myös tällä 14 kappaletta sisältävällä levyllä on oma tyylinsä joka eroaa suuresti bändin muista julkaisuista. Drug Treatmentissa kuuluu vielä bändin aiempi popahtava tyyli ja toisaalta siinä on runsaasti viitteitä rosoisesta punk/rock'n'roll-tyylistä mihin he siirtyivät yhä enemmän tämän levyn jälkeen. Lopputulos on monipuolinen, energinen ja runsaasti bändin suosituimpia hittejä sisältävä rock-albumi, joka on vaikuttanut suuresti visual kei -scenen kehittymiseen nuorempien bändien saadessa runsaasti vaikutteita Kuroyumelta, joka juuri Drug Treatmentin aikoihin oli jo noussut suurimpaan suosioonsa.

Drug Treatmentin kappaleet voi karkeasti jakaa kahteen osaan, menneisyydestä muistuttaviin kevyempiin ja pirteämpiin raitoihin sekä raskaampiin ja rosoisempiin punk-vetoihin. Joissakin biiseissä, kuten DRUG PEOPLEssa ja LET'S DANCEssa, on jännä runsaan basson luoma draivaava fiilis, joka hetkittäin tuo jopa mieleen funk-vaikutteisen rockin ja saa aikaan hauskaa ja leppoisaa tunnelmaa. Nopeinta punk-kastia edustavat esimerkiksi C.Y.HEAD, DISTRACTION ja levyn lopettava BAD SPEED PLAY. Kiyoharun ääntä on muokattu CAN'T SEE YARDissa, joka on itseääntoistava ja jollain tapaa ärsyttävä mutta koukuttava biisi, ja luulenpa että se on tarkoituksella tehty juuri sellaiseksi. Kitarasoolo on huomiotaherättävä ja loppujen lopuksi biisi jääkin mieleen positiivisessa mielessä, vaikka liiallisen ärsyttävyyden äärirajoilla liikutaankin.

Hieman hidastempoisempaa meininkiä tarjoaa puolestaan BLOODY VALENTINE, joka on ehkä levyn synkin kappale. Sen tyyli tuo hieman mieleen Kuroyumen varhaiset, goottityyliin nojaavat vuodet. DEAR BLUE sen sijaan on hyvin popahtava ja muistuttaa puolestaan Drug Treatmentia edeltäneitä feminism- ja FAKE STAR ~I'm just a japanese Fake Rocker~ -albumeita. Kauneimman raidan tittelin saakin NITE&DAY, joka on lähes täysin akustinen ja hyvin koskettava. Kiyoharun ääni kuulostaa nykypäivään verrattuna nuoremmalta ja ohuemmalta, mutta siinä on silti paljon tunnetta ja englannin lausunta on yllättävän hyvää.

Levyn parhaimmiksi kappaleiksi voisi kuitenkin rankata vaikkapa Like@Angelin, sinkkunakin ilmestyneen ja yhden bändin tunnetuimmista kappaleista, joka edustaakin Kuroyumea juuri sellaisena kuin enemmistö sen muistaa: tarttuva, nopeahkotempoinen, Hitokin vahva basso, Kiyoharun uniikit vokaalit, mieleenjäävät melodiat... Listaa hyvistä ominaisuuksista voisi jatkaa vielä pitkään. Spray, myös sinkkukappale, on samankaltainen mutta enemmän normaalisti rock - tätä biisiä johtavat upeat sähkökitarat ja hyvä, energisen rankka meininki.

Kokonaisuutena Drug Treatment on samaan aikaan sekä monipuolinen että yhtenäinen levytys. Biisejä yhdistää tietty yksinkertaisuus ja instrumenttien suoruus. Tämän albumin teossa ei ole hienosteltu tai haettu ylimääräistä dramatiikkaa, vaan ideana on suorasukainen, punkahtava rock. Kuroyume on toteuttanut tämän upeasti, sillä instrumenttityöskentely on poikkeuksetta ihailtavaa, Kiyoharun ääni on persoonallinen mutta taidokas ja biisien melodiat sekä kiinnostavat koukut jäävät mieleen. Drug Treatment on ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen levy jokaiselle Jrock-fanille, sillä vaikkei bändiä fanittaisikaan, kukaan ei voi kieltää levyn ja yleensäkin Kuroyumen suurta vaikutusta koko visual keihin ja vielä nykypäivänkin sceneen.