Kohta Suomessa esiintyvä yhtye soittaa keikallaan todennäköisesti paljon uusimman albuminsa kappaleita: miltä ne kuulostavat?
Ensimmäistä kertaa Suomeen konsertoimaan saapuva Kagrra, julkaisi viidennen kokopitkän levytyksensä Coren alkuvuodesta 2008. Albumin nimi, Core, on ensimmäinen englanninkielinen julkaisun nimi bändiltä, mutta tyyli on kuitenkin pysynyt uskollisena yhtyeen jo totutulle tyylille. Albumilla on kenties hieman enemmän vaihtelua kuin edellisillä levyillä, mutta kokonaisuus säilyy silti yhtenäisenä ja varsin harmonisena.
Levyn aloittaa intensiivisen kaunis ja pikkuhiljaa voimistuva Irodori no sanka. Alussa pääosassa on Isshi-laulajan pehmeä ja herkkä ääni, mutta vähitellen mukaan tulee lisää instrumentteja ja voimaa. Irodori no sanka on todella onnistunut ja upea aloitus albumille. Seuraava raita Ujyou pääsee yllättämään funkahtavalla tyylillään, joka ei ole ollenkaan tyypillinen Kagrra,lle. Isshin äänen ja tietynlaisen instrumenttien pehmeyden ansioista raidan toki tunniskaa kyseisen bändin tuotannoksi, eikä erilaisuus ole ollenkaan huono asia. Lyhyttä Ujyouta on hauska kuunnella ja puolivälin jazzahtavuus on jännä lisä - tämänkaltaisia vetoja olisi ehkä hauska kuulla enemmänkin tältä bändiltä.
Shigatsu tsuitachi edustaa levyn popahtavinta tyyliä sen melodian ollessa hyvin tarttuva ja dance-tyylisen rumpukompin itseääntoistava. Biisi on tavallaan aika suloinen ja Isshin ääni sopii hyvin tähänkin tyyliin, mutta silti henkilökohtaisesti en niin innostu tästä biisistä; ehkä se on liiankin siirappinen ja ylipirteä omaan makuuni. Neljäs kappale Guilty kuitenkin muuttaa tyylin totaalisesti. Biisi on aika rosoinen ja rehellisesti rock. Isshin äänikin kuulostaa vähemmän puhtaalta kuin normaalisti, ja sähkökitarat ovat säröisemmät ja rankemmat kuin Kagrra,n tapauksessa yleensä.
Viides raita Boukyaku no hate no kogoeta kodoku palauttaa tyylin tyypillisemmäksi Kagrra,ksi ollen todella kaunis ja suhteellisen hidastempoinen, lähes balladiksi luokiteltava kappale. Kappale kulkee vakuuttavasti eteenpäin ja väliin mahtuu pieni ja nätti kitarasoolokin. Kaikkein vaikuttavimman työn kuitenkin tekee Isshi, jonka kaunis ääni on ehdottomasti parhaimmillaan juuri tämänlaisissa biiseissä. Sai edustaa sen sijaan taas jotain uutta ja erilaista: musiikki on erikoisen pätkivää ja erityisesti erikoinen rumputyyli tulee esiin. En osaa sanoa onko kappale hyvä vai huono; toisaalta se jää mieleen ja toiminee varsinkin livenä hyvin, mutta toisaalta jokin siinä häiritsee ja pistää kenties liiaksikin esiin keskeltä levyä.
Kaze no kiokun alkaessa tyyli muuttuu taas normaalimmaksi Kagrra,-tyyliksi. Kertosäe on keskitempoisen menevä ja melodiat ovat ihan nätit, mutta kokonaisuutena biisi ei jää yhtä hyvin mieleen kuin hieman samaa tyyliä edustavat Irodori no sanka tai Boukyaku no hate no kogoeta kodoku. Kamikaze taas on raskaampi raita säröisine kitaroinen ja nopeammalla temmollaan. Henkilökohtaisesti pidän tästä todella paljon, sillä vokaaliosuudet ovat jotenkin jännät ja biisin sisäinen vaihtelu on sopivan suurta ja silti hallittua. Bridge-osuus on erityisen upea ja jollain tavalla mystinen, ja Kamikaze kuuluukin albumin mieleenjäävimpiin biiseihin.
Toiseksi viimeinen kappale Yuki koi uta tuntuu jotenkin väliinputoajalta; se on jälleen kerran yksi hyvin tyypillinen Kagrra,-biisi, liiankin tyypillinen sillä se ei jätä mieleen oikeastaan mitään uutta tai erikoista. Biisi tuntuukin vain bändin kokemuksen luomalla rutiinilla kyhätyltä täytekappaleelta. Onneksi albumin lopettava Shin Hyakkiyakou on mieleenjäävämpi ja muistuttaa hauskasti vanhaa Japanilaista perinnemusiikkia, ollen kuitenkin moderni ja hauskalla tavalla jänittävä ja erikoinen kokeilu. Ehkä kaikki eivät pidä tästä, mutta omasta mielestäni Shin Hyakkiyakou on aivan loistava ja hyvälle mielellä saava lopetusraita.
En ole koskaan ollut Kagrra,-fani, enkä sitä vieläkään väitä olevani, mutta CORE pääsi silti todella yllättämään ja ansaitsi paikkansa omalta soittolistaltani. Albumilla on jonkin verran vaihtelua ja joidenkin peräkkäistenkin biisien, kuten Shigatsu tsuitachin ja Guiltyn, kontrasti on hyvin suuri. Silti pidän albumia melko tasapainoisena ja tarkasti mietittynä, ja odotan innokkaasti miltä nämä kappaleet kuulostavat maanantaina Tavastialla.
