Arvostelu

JILL CHRIST - chrism...code46358

01.09.2008 2008-09-01 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Anu

JILL CHRIST - chrism...code46358

Katsauksessa synkistelevän JILL CHRISTin ensimmäinen single.

Single CD

chrism...code46358

JILL CHRIST

JILL CHRISTin huhtikuussa 2008 ilmestynyt debyyttisingle chrism...code46358 esittelee nuoren yhtyeen lupaavan instrumentaali-intron ja kahden täysipituisen kappaleen voimin. Jäsenistöön kuuluu kitaristi SHINYAn ja entisen HISKAREA-rumpali Matoin lisäksi Under Codella levyttäneen Kalenin riveissä aikoinaan vaikuttaneet laulaja Nao ja basisti Takaya. Kaksikon viime vuosien töiden vastaisesti ristein koristeltu chrism...code46358 edustaa myös musiikiltaan sitä synkempää tyyliä ja alkaa gootahtavalla kosketinmelodialla.

Toinen raita, Emily Sins, lisää lauluun kitaroiden lisäksi sekä voimakkuutta että vauhtia, alkaen varsin houkuttelevasti. Naon tuttu korkeahko lauluääni on paitsi himmentynyt uudelle tyylille uskollisesti, myös vaimennettu lähestulkoon koko kappaleen ajaksi, mikä herättää pienen kysymysmerkin. Efekti on varmaankin tarpeellinen ja luo samalla kontrastia vapautuneen kertosäkeen ja kirkkaan kitarasoolon kohdalle, mutta laulajan hukkuminen taustalle ei kuulosta kovin tasapainoiselta eikä välttämättä toimi livenä. Yhtyeen kotisivuilla esitetyn lyhyen koostepätkän perusteella keikat tosin vaikuttavat teemastaan huolimatta yhtä railakkaalta menolta kuin entistenkin bändien yhteydessä.

Kolmas kappale Aldernalisuvara sekoittaa mukaan yhä menevämpää rockia tarttuvien taustahuutojen ja entistä vahvemman rytmin muodossa, joskin kappaleen alkuun sekoitettu Jouluyö, juhlayön melodia heittää ajatukset hetkeksi raiteiltaan. Vokaaleissa raita jatkaa samaa linjaa Naon yrittäessä parhaansa mukaan kuulostaa synkän vakavalta perinteisempien, lähinnä poikamaiselta vaikuttavien lauluosuuksien välissä. Positiivisena pointtina mainittakoon, että kaikkien kappaleiden läpi hehkuu sama, tasainen ilmapiiri sekä tähän tummaan soundimaailmaan jotain valoisuutta tuovat heleät kilkahdukset, jonka ansiosta kokonaisuus on tavanomaista yhtenäisempi.

chrism...code46358 vaikuttaa kovin kokeilulliselta herättäessään suurimmissa osin vain uteliaisuutta ja jopa pieniä epäilyksiä, eikä siten onnistu antamaan vakuuksia JILL CHRISTin tulevaisuudennäkymistä. Nao on oiva laulaja, muttei ehkä kuitenkaan niin monipuolinen kuin levytys vaatisi.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Single CD 2008-04-18 2008-04-18
JILL CHRIST
MAINOS