Dir en grey - Glass Skin

Dozing Greenin jälkeen odotukset tulevaa singleä kohtaan olivat yhdellä jos toisella hyvinkin korkealla. Jo nimi antoi olettaa jotakin vähän rauhallisempaa settiä, ja yhtyeen virallisille sivuille ilmestynyt lyhyt sample kappaleesta vahvisti odotukset. Itse en niistä muutamasta sekunnista ollut saanut juuri mitään irti, joten odotin suosiolla Glass Skinin kokonaista versiota ennen mielipiteen muodostamista. Single ei varsinaisesti pettänyt odotuksia, mutta ei se myöskään ole - tähän mennessä ainakaan - kiirinyt Dir en greyn parhaiden joukkoon. Arvostelen singlen version Regular Editionin, johon ei toisesta versiosta löytyvä Ryoujoku no Amen live kuulu.

Nimikkokappale alkaa melankolisella pianokuviolla, johon Kyon ääni tulee pian mukaan samoissa tunnelmissa, kuulostaen juuri niin hienolta kuin sopii odottaa. Hiljalleen myös kitarat yksi toisensa jälkeen alkavat täydentää kappaletta ja tunnelma pysyy samanlaisena koko kappaleen läpi. Ainakin alussa rummut ja vokaalit on miksattu pinnalle, mutta se kuulostaa oikeastaan varsin hyvältä ja tekee kuuntelusta entistäkin tiivistunnelmaisempaa. Melodiset kitarat voisivat kuitenkin kuulua paremmin.
Kokonaisuutta tarkastellen Glass Skinistä puuttuu tietynlainen säännöllisyys. Se lipuu sujuvasti eteenpäin kuin hyvin kirjoitettu tarina, mutta kun jälkeen päin pysähtyy ajattelemaan, se ei ehkä olekaan niin hyvin kokoon kasattu kuin miltä sitä kuunnellessa oli tuntunut. Vielä monen kuuntelukerran jälkeen kappale kuulostaa hieman itseään toistavalta - mielestäni puuttumaan jäi jonkinlainen voimakas huipentuma, kappaleesta välittyvien tunteiden tiivistys, sekä vokaalien että instrumenttien osalta. Loppusuoralla on kuitenkin kuultavissa Kyon korkeita vokaaleja, jotka ovat saaneet osakseen paljon kritiikkiä tietyiltä tahoilta. Omasta mielestäni se kuulostaa kuitenkin sujuvan hyvin, enkä huomaa siinä mitään, mikä pistäisi korvaan huonossa mielessä - ellei sitte pieni jännitys äänessä, mutta voiko moisesta pikkuseikasta tuomita, ja eikö se ole vähintäänkin ymmärrettävää?

Glass Skin on tästä huolimatta saanut erittäin hyvät arvostelut. Siinä ei sinänsä ole mitään ennenkuulumattoman uutta tai ihmeellistä, mutta kappaleen intensiivisyys, kaikuefektit, vokaalipainotteisuus ja se kauas loistava direngreymäisyys tekevät siitä hienon ja monta kuuntelukertaa kestävän. Olen saanut pariin otteeseen kuulla Glass Skinin olevan Dir en greyn mittapuulla massaa, kappale, jolla miellytetään vähän kaikenlaista yleisöä. Keskityn kuitenkin mieluummin arvostelemaan kappaletta omana kokonaisuutenaan, en suhteessa muuhun musiikkimaailmaan, vaikka vertailukin toki avartaa.

Seuraava raita on Undecidedin uusi versio, jota kohtaan allekirjoittaneella ei ollut minkäänlaisia odotuksia. Undecided ei koskaan ollut minua säväyttänyt niinkään, toisin kuin montaa muuta fania, jotka varmasti odottivat uutta versiota innolla. Glass Skin -versio on akustinen, kitarat ovat matalammat, ja myös vokaalit ovat pehmeämmät. Sanoisin, että uusi versio on alkuperäistä tasaisempi, mutta karumpi - vaimeampi, mutta tiiviimpi. Se on kuin Undecided sovitettuna siihen, millainen yhtye Dir en grey tänä päivänä on. Verratessa vokaaleja näiden kappaleiden välillä eron huomaa selvästi. Enemmän kuin ääni, Kyon laulutyyli on kokenut Kisou-albumin ja viimeisimmän tuotannon välillä huiman muutoksen. Omasta mielestäni kummankin version laulu kuulostaa silti yhtä hyvältä, kummassakin on oma viehätyksensä.

Uuden singlen kappalelistan tultua julkisuuteen, onkohan ketään, jonka katse ei hetkeksi olisi jumittunut kolmannen raidan nimen kohdalle? Agitated Screams of Maggots -unplugged version-. Tieto tästä kappaleesta veti ainakin allekirjoittaneen hiljaiseksi - ajatus AsoMista unplugged -versiona tuntui lähinnä huonolta vitsiltä. Onneksi pääsin kuitenkin toteamaan yllättyneeni positiivisesti hieman nihkeästä asenteesta huolimatta.
Alusta loppuun, et kuule muuta kuin Kyon muussiksi miksatun äänen ja synkän aggressiivisen pianon vihaisesti myötäilemässä toinen toistaan. Piano kuulostaa upealta, ja Dir en greyn osalta aivan ennenkuulumattomalta, mutta brutaalit vokaalit antavat kappaleeseen ainakin puolet panoksesta - kumpikaan ei kuulostaisi niin hyvältä ilman toista. Mielipuolinen karjuminen yhdistettynä tällaiseen instrumentti-ratkaisuun on jotain äärimmäisen tunnelmallista, vaikkakaan ei sanan yleisimmässä merkityksessä. On kuitenkin ymmärrettävää, miksi kaikkia tämä ei miellytä. Kauneus on kuulijan korvissa, ja siinä missä Glass Skinistä on jokseenkin vaikea olla pitämättä edes vähän, Agitated Screams of Maggots -unplugged version- rajaa kuulijat lähes tasan kahteen porukkaan: niihin, jotka pitävät siitä, ja niihin, jotka inhoavat sitä.

Ja entä single kokonaisuudessaan? Ei ylittänyt, eikä alittanut odotuksia. Kolmas raita oli hieno, pisteitä nostava veto, mutta ne jotka olivat odottaneet nimikkokappaleelta jotakin Dozing Greenin tapaista ehkä kokivat lievän pettymyksen. Glass Skin on ristiriitoja täynnä, kuten Dir en greylle tuttu provosoiva tyyli antaa olettaakin. Yleisesti ottaen fanikanta on kuitenkin vaikuttanut pakettiin hyvin tyytyväiseltä, allekirjoittanut mukaanlukien. Uroborosta odotellessa!