The Back Horn - Pulse

Syyskuun alussa ilmestynyt Pulse on jo kahdeksas kokopitkä studioalbumi The Back Hornilta, joka tänä vuonna viettää kymmenettä olemassaolovuottaan. Muutaman viime vuoden aikana The Back Hornin tuotanto on muuttunut siloitellumpaan ja jopa popimpaan ilmaisuun, mutta Pulsessa kuuluu jälleen varhaisemmat vuodet mieleentuova rosoisuus ja energisyys. Uuteen albumilliseen mahtuu niin räyhäkästä punk-rockia, tarttuvia pop-rock-vetoja kuin muutama herkkä balladikin.

Levyn potkaisee käyntiin energinen ja kohtalaisen raskas Sekai wo ute, joka nopealla temmollaan vetäisee nopeasti kuuntelijan mukaansa. Yamadan lauluääni kuulostaa tässä kappaleessa totuttua matalammalta ja "aidolta", jos nyt niin voi sanoa. Biisi on kenties yksi albumin parhaimmista ja sopii todella hyvin aloitusraidaksi. Albumi jatkuu menevänä Freude-kappaleen tahdissa. Musiikissa on hienoinen marssimeininki ja taustan ooo-huudot lisäävät jännää ja tarttuvaakin fiilistä. Kolmas kappale Kakusei jatkaa edeltävien linjaa rokkaavuudessaan, mutta nyt fiilistä voisi kuvailla hieman positiivisemmaksi ja punkahtavammaksi. Tarttuva kertosäe on tämän sinkkubiisin vahvuus, ja on mukava huomata, että jo pari kuukautta ahkerassa kuuntelussa ollut raita toimii potkii edelleen varsin mallikkaasti.

Sazameku Highway muuttaa tunnelmaa hieman apaattisemmaksi ja synkemmäksi säilyttäen silti melko nopeatempoisen ja rokkaavan otteen. Biisissä on jotain hyvin mieleenjäävää ja tunnelman tiiviiksi tekevää, ja heti levyn ensisoiton jälkeen Sazameku Highway erottui mielessäni hyvin muista biiseistä. Viides kappale Kagami on levyn ensimmäinen balladi. The Back Horn on aina tehnyt paljon hyviä balladeita, eikä Kagami harmillisesti erotu niiden joukosta mitenkään erityisenä - Yamadan ääni on todella kaunis ja tunteellinen, eikä melodisessa musiikissakaan ole vikaa, mutta jokin puuttuu silti. Kagamia on miellyttävä kuunnella, mutta bändin tasoon nähden biisi jää keskinkertaiseksi.

Byakuya erottuu keskeltä albumia persoonallisella otteellaan, joka tuo kevyesti mieleen perinteisen japanilaisen tyylin sekoitettuna koruttomaan ja "likaiseen" itseääntoistavaan melodiaan. Yamada kuulostaa yllättävän rujolta ja tylyltä, ja se tekeekin biisistä hyvin huomionherättävän. Kuitenkin pian Hotaru muuttaa tyylin hyvin normaaliksi The Back Horniksi, ja oikeastaan tuntuu että vähän liiankin normaaliksi. Hitaiden ja nättien sekä nopeampien ja tarttuvien kohtien vuorottelua - tietenkin höystettynä Yamadan hienolla ja monipuolisella äänellä. Biisi tuntuu pakolliselta täytekappaleelta joka soi huomaamattomasti levyn keskivaiheilla eikä jätä juuri mitään mieleen loputtuaan. Seuraava biisi Gladiator on askel parempaan, vaikka sekin tuntuu loppujenlopuksi aika tyypilliseltä TBH-materiaalilta. Kappaleessa on kuitenkin mielenkiintoisia koukkuja ja melodioita, ja lopputulos on miellyttävä keskitempoinen rock-veto taattuun The Back Horn -tyyliin.

Ningen alkaa erikoisella rumpujen, hiljaisen kitaran ja Yamadan valittavan nasaalin laulutyylin sekoituksella. Välillä vaihdetaan normaalimpaan lauluun ja kuuluvampiin kitaroihin, mutta valittava tyyli tulee vielä muutamia kertoja esiin. Kappale on omalla tavallaan mielenkiintoinen ja erottuva, mutta ainakin minun on vaikea muodostaa siitä mielipidettä. Toisaalta Ningen on vaikuttava ja erilainen, mutta toisaalta vähän ärsyttävä. Seuraavana vuorossa on Wana, jonka hallitsevassa osassa ovat pätkittäin soitetut raskaat kitarat ja Yamada, joka tässä kappaleessa kuulostaa tavallista voimakkaammalta ja maskuliinisemmalta. Kertosäe on menevä, mutta muuten kappale tuntuu hieman junnaavalta. Viime vuoden sinkkubiisi on kuitenkin varsin vahva ja erottuva kappale, joten tästä raidasta bändi saa hyvät pisteet. Wanasta siirrytään täysin erilaisiin tunnelmiin, sillä Umare yuku hikari on levyn toinen balladi ja tällä kertaa erittäin onnistunut sellainen. Biisi alkaa lempeällä kitaralla ja Yamadan koskettavalla äänellä, mutta hetken kuluttua biisiin tulee asteittain enemmän voimaa ja tempoa. Tunnelma on positiivisen toiveikas ja nätti, ja vokalistin taidot pääsevät oikeuksiinsa varsinkin erityisen onnistuneessa kertosäkeessä. Todella hyvä lopetus albumille!

Kokonaisuutena Pulse tuntuu sitä paremmalta mitä enemmän sitä kuuntelee - aluksi levyllä tuntui olevan muutama upea kappale ja paljon keskinkertaista täytettä. Onneksi mielipiteeni on muuttunut ja monista kappaleista on löytynyt paljon hienoja yksityiskohtia ja vivahteita. Pulse ei juuri tästä syystä kenties ole paras albumi jolla tutustua The Back Horniin, siihen tarkoitukseen suosittelisin ennemmin jotain aiempaa levyä, mutta Pulse on kuitenkin osoittautunut varsin monipuoliseksi ja taidokkaaksi levyksi. Joistakin sen kappaleista, kuten Sekai wo utesta, tulee vahvasti mieleen bändin varhainen tuotanto, mutta toisaalta monista muista kappaleista huokuu aivan uudet tunnelmat ja tyylit. Loppujen lopuksi Pulse lunasti kaikki siihen kohdistuneet odotukset vallan hyvin.