Flower Travellin' Band - We Are Here

Flower Travellin' Band on tunnettu intialaisista vaikutteistaan ja buddhalaisista teemoistaan. Yhtye toimi 70-luvun alussa, lopettaen tuolloin valitettavan äkkinäisesti, mutta nyt 35 vuoden jälkeen kokoonpano on palannut maailmaan kehittyneen soundinsa kera. Kypsään ikään ehtineet muusikot eivät tunnu välittävän poseerata jatkuvasti mediassa, vaan käyttävät muuta grafiikkaa sekä kansikuvassa esitettyä mysteeristä siluettia. Kuvan alkuperäinen versio löytyy kuitenkin pahvikantiseen koteloon pakatun CD:n alta.

Kanadan Torontossa äänitetty tuore albumi We Are Here on vähentänyt raskaat vaikutteensa minimiin, mikä on tavallaan harmillista, sillä niiden tiedetään aikoinaan innoittaneen monia astetta synkemmän tyylin edustajia. Rennolla tahdilla jammaileva kevyen tyytyväinen levy tuntuukin sopivan tällaisenaan lähinnä vain erittäin rauhallisiin hetkiin.

Vuosikymmenet ovat jo edenneet, mutta yhtyeen englanninkielisistä sanoituksista voi yhä löytää tuttuihin hippeilytunnelmiin viittaavia helmiä kuten nimikkokappaleen Doesn't matter if you're black or white / Cuz I'm yellow / I don't care if you're wrong or right / Long as you're mellow (ei väliä oletko musta vai valkoinen / koska olen keltainen / en välitä oletko väärässä vai oikeassa / kunhan olet leppoisa) tai mielenkiintoisen Don't touch my dreadlocksin osuus, jossa kielletään koskemasta rastoihin juuri nyt kun kertoja on matkallaan maanpäälliseen taivaaseen.

Levytyksellä on komeita kitara- ja kosketinosuuksia, mutta tahdikkaampaan musiikkiin tottuneena kokonaisuus tuntuu etenevän turhankin hidastetusti, eikä anna minkäänlaista energiapotkua tai suurta innostuskohtausta, toisin kuin osa yhtyeen aiemmasta materiaalista on tehnyt. Ajatusta vahvistaa muutaman erityisen junnaavan oloisen kappaleen, kuten dYE-joben ja Love Is...:n, olemassaolo. Eteeristä tunnelmaa levittävän albumin kenties kaunein laulusuoritus löytyy satumaisesta kappaleesta Over & Over, joka ilmiselvästi vaikuttaa kuin karanneen jonkin upean elokuvan ääniraidalta. Pitkän soolouran artisti Akira "Joe" Yamanakan ääni vivahtaa tasaisin väliajoin houkuttelevan androgyyniin suuntaan, tuoden ainakin allekirjoittaneelle mieleen muutaman syvä-äänisen naispuolisen blueslaulajan.

Vihjeenä todettakoon ettei We Are Here mitä luultavimmin jaksa innostaa jollei soundtrack-tyyliselle levylle varaa omaa aikaansa. Rentoutumiseen ja "chillailuun" tätä laadukasta musiikkia sen sijaan voi suositella erittäin lämpimästi.