Remioromen - Festa

Remioromen on huoletonta rockmusiikkia soittava kolmihenkinen yhtye, johon kuuluu laulaja, Fujimaki Ryota, rumpusetin takana taitojaan näyttävä Jinguji Osamu sekä basisti, Maeda Keisuke. Yhtye on perustettu joulukuussa vuonna 2002, jonka jälkeen herrat ovat saaneet aikaiseksi monia albumeja, singlejä sekä DVD:itä. Tällä kertaa arvosteltavakseni valitsin vuonna 2003 ilmestyneen minialbumin, Festan. Siispä, hyvät lukijat, ottakaa mukava asento tuoleissanne ja valmistautukaa kyseisen minialbumin enemmän tai vähemmän ankaraan tuomioon.

Kuusiraitaisen Festan aloittaa nimikkokappale, Festa. Kappale on todella huoleton ja se nostattaa mielialaa rutkasti. Melodia sekä rytmi ovat tosin suhteellisen normaalit: mikä tahansa rockia soittava bändi voisi luoda laulun, joka vastaisi soinnuiltaan Festaa. Ryotan ääni on ainoa seikka, joka tekee kappaleesta uniikin ja remioromenmaisen. Vaikkei ykkösraita olekaan mitenkään erikoinen ja massasta erottuva, miellyttää se silti korvaani. Erityisesti kitarasoinnut kuulostavat mielestäni hyviltä rumpukompista puhumattakaan. Festa on kappale, jonka sisäistää paremmin jokaisen kuuntelukerran jälkeen. Joten, jos se ei iske heti ensimmäisellä kerralla, suosittelen raidan kuuntelemista uudelleen.

Mame Denkyuu on minialbumin toinen raita, ja kuuluu ehdottomasti lempikappaleitteni kirjoon. Melodia on todella soljuva, mutta samaan aikaan rytmikäs ja mukaansatempaava. Kappale inspiroi monella tapaa, eikä siihen kyllästy. Erityisesti bassoa on painotettu tälle kappaleelle paljon, sillä se kuuluu taustalta todella hyvin. Se on mielestäni plussaa, sillä basso tuo soinnuillaan lisätempoa lauluun kuin lauluun. Mame Denkyuu on suhteellisen groovikas kappale, joka kuvaa bändin huoletonta asennetta. Ryotan hiukan epävarmalta kuulostava ääni pääsee oikeuksiinsa, sillä se sopii kappaleeseen mahtavasti. Kakkosraitakin on siis sivutettu hyvissä merkeissä, ja voin huoletta nostaa peukaloni pystyyn Remioromenin pojille.

Mame Denkyuuta seuraa hieman hitaampi kappale, Nami. Se on rauhoittava ja saa mielen seesteiseksi. Ainoa seikka, joka jäi vaivaamaan minua kappaleen kuuntelemisen jälkeen oli melodia. Se samaan aikaan eroaa ja ei eroa Remioromenin muista lauluista. Vaikka Nami on kappaleena todella kaunis ja sopusointuinen, ei se silti iske kuin bändin muut hitaat kappaleet, joista mainittakoon esimerkiksi Motto Tooku e, Konayuki sekä Shunkashuutou. Syynä voi olla kyseisen kappaleen hidastempoisuus. Silti, pariin kertaan laulun kuunneltuani, aloin pitää Namista todella paljon kappaleena, vaikkei se yletäkään ulottuvuuksiin, jotka se voisi helposti saavuttaa. Soittimet sekä Ryotan laulu tuntuvat soljuvan rauhallisesti sointumeren lävitse toisiaan täydentäen.

Sukimakaze on Festan neljäs raita. Se on perusrokkia ja tasoltaan keskinkertainen. Sukimakazessa on paljon hyviä puolia, mutta se ei säväytä yhtä paljon, kuin sitä edeltävät kappaleet. Ryotan ääni kuulostaa todella kireältä ja melodia hieman kiireessä tehdyltä. Vaikkei raita neljä olekaan floppi, ei se silti ole mikään sen suurempi kuunteluelämys. Toisin kuin Namissa, Sukimakazessa vokaalit ja melodia eivät kulje käsikädessä. Todella usein odotin kitarasointujen jatkuvan eri tavalla, kuin ne loppujenlopuksi jatkuivat.

Seuraavat kaksi kappaletta, Himekuri Calender sekä Beer to Pudding, ovat omia henkilökohtaisia suosikkejani niin Festalta, kuin Remioromenin koko tuotannoltakin.
Himekuri Calender on pirteä kappale, joka jää päähäni soimaan joka kerta sen kuunneltuani. Melodia on mukavan rempseä ja saa hyvälle tuulelle. Vaikka kappale onkin sinänsä suhteellisen yksinkertainen, teki se minuun silti vaikutuksen siinä määrin, etten ole vieläkään monen kuuntelukerran jälkeen kyllästynyt siihen. Kitara, basso sekä rummut muodostavat mahtavan trion, ja Ryotan ääni on kuin piste iin päälle.
Beer to Pudding on ehkä hieman apaattinen kappale ja se joko piristää tai saa mielen entistäkin harmaammaksi, omasta mielialasta riippuen. Kyseinen raita on todella remioromenmainen, mutta samaan aikaan uniikki. Ehkäpä juuri nämä seikat tekevät siitä yhden suosikeistani. Kappale alkaa vain kitaran ja Ryotan äänen yhteistyöllä, ja hetken kuluttua myös rummut sekä basso liittyvät joukkoon. Silti melodia jatkuu rauhallisena kertosäkeeseen asti. Se saa kertosäkeen kuulostamaan mahtipontiselta ja vaikuttavalta. Tämä vakuuttaa minut entistäkin enemmän siitä, että Beer to Pudding on Festan ehdottomasti paras raita.

Kaikenkaikkiaan Festa on todella remioromenmainen pakkaus, joka sisältää niin hyvää, kuin huonoakin. Itse olisin toivonut minialbumille edes yhtä hidasta ja kaunista kappaletta, koska ne ovat Remioromenin vahvuus. Vaikkei toiveeseeni vastattukaan, olen silti todella tyytyväinen kyseiseen tuotokseen.
Plussana toimivat menevät sekä mielialaa nostattavat melodiat. Melkeimpä kaikkiin raitoihin on panostettu todella paljon, ja näin saatu melodia sekä vokaalit kulkemaan kappaleen lävitse harmoniassa. Lempikappaleeni Festalta on ehdottomasti Beer to Pudding, kuten aikaisemmin mainitsinkin. Myös Himekuri Calender sekä Mame Denkyuu miellyttivät korviani suurissa määrin.
Miinuksena on seikka, ettei minialbumi ollut kovin monipuolinen. Jokaisessa kappaleessa oli jotain omaa, mutta silti ne muistuttivat enemmän tai vähemmän toisiaan.
Olen siis itse todella tyytyväinen kyseiseen minialbumiin, ja suosittelen sitä kuunneltavaksi jokaiselle, joka pitää rennosta rockhenkisestä musiikista! Well done, Remioromen.