Kriittisessä kuuntelussa nelikon lokakuisten sinkkujen ensimmäinen, Creepy Crawly.
the studs julkaisi lokakuun alkupuoliskolla viikon välein kolme uutta singleä, jotka kaikki sisältävät yhden uuden kappaleen sekä kolme livekappaletta. Ensimmäisenä näistä ilmestyi Creepy Crawly, joka jatkaa hyvin pitkälti samanlaisena kuin the studs on jo tutuksi tullut. Nimikkokappale noudattelee periaatteessta hyvinkin tavallisen kitararockin reseptiä, sillä pääosassa todellakin on toistuvat mutta kieltämättä varsin toimivat kitarariffit ja tietenkin vokalisti Daisuke, joka saattaa jakaa mielipiteitä mutta on kuitenkin todistanut jo olevansa hyvin mielenkiintoinen ja kykenevä laulaja - tässä biisissä hän esittelee the studsille tyypillisen rosoisen laulutavan lisäksi vähän myös puhdasta ja varsin korkeaa ääntä. Creepy Crawlyn hieman Nirvanamaisen kitarafiilistelyn taustalla voimakkaana kuuluu myös hivenen groovaava basso, ja lopputulos on oikein vahva kappale, joskin melko tavanomainen ja yllätyksetön sellainen.
Nimikkobiisiä seuraavat kolme livetaloitointia, joista ensimmäisenä Aru asa. Kuten alkuperäinen And hate -albumilta löytyvä raita, myös liveversio on kohtuullisen rauhallinen ja blues-vaikutteinen vahvoine bassoineen. Henkilökohtaisesti en oikein syty tästä kappaleesta - tunnelma on turhan vaisu ja mitäänsanomaton, ja tähän olisikin kaivannut reilusti enemmän asennetta ja energiaa. Myös Spread from sister on kohtuullisen rauhallinen ja bluesin mieleen tuova, mutta kuitenkin huomattavasti vaihtelevampi ja mielenkiintoisempi. Daisuke vaihtelee laulutyyliään ja varsinkin livetaltioinnissa se tulee hyvin ilmi. Lopputulos välittää tunteita ja jää mieleen, eli on siis kieltämättä aika hyvä veto, vaikkei edelleenkään mielestäni kuulu the studsin parhaimmistoon.
Thursday puolestaan kuuluu bändin erikoisimpiin ja mielipiteitä herättävimpiin biiseihin, ja ainakin omasta mielestäni ehdottomasti parhaimpiin. Liveversion tempo tuntuu olevan asteen verran nopeampi kuin alkuperäisessä biisissä, mutta suurin ero silti kuuluu Daisuken äänessä. Hän on huomattavasti eksperimentaalisempi ja välillä tuntuukin, että nyt mennään jo liiallisuuksiin. Levyversiossa juuri hänen rosoinen laulunsa oli loistavaa kuunneltavaa, mutta livekappaleessa hän huutaa melkein miten sattuu ja hukuttaa musiikin alleen turhan epäselväksi mössöksi. Harmi kyllä tämä liveversio ei tee kunniaa alkuperäiselle loistavalle biisille.
Kokonaisuutena the studsin lokakuisen julkaisukampanjan aloittava sinkku jää harmittavan vaisuksi taidonnäytteeksi bändiltä, joka aiemmin on todistanut kykenevänsä paljon parempaan. Nimikkobiisi Creepy Crawly ei missään nimessä ole huono, muttei se toisaalta anna yhtyeen kuuntelijoille mitään uuttakaan. Livebiisit sen sijaan ovat joko turhan vaisuja (Aru asa), keskinkertaisia (spread from sister) tai ylilyöntejä (Thursday). Sinkku on tietysti joka fanin pakollinen hankinta, mutta uusille kuuntelijoille bändiin tutustumiseen en suosittele tätä julkaisua.
