Arvostelu

12012 - Aitai kara...

02.11.2008 2008-11-02 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Elina

12012 - Aitai kara...

Yhä vain kevyemmäksi ja persoonattomammaksi muuttuvan 12012:n single Aitai kara... tulilinjalla.


© 12012
Aitai kara... on 12012:n uusin sinkku, ja se jatkaa aiempien tämän vuotisten julkaisujen koko ajan kevenevää tietä. Tällä kertaa nimikkokappale on pirteän poprock-lurituksen sijaan kuitenkin täysverinen balladi, joka alkaa pianolla ja muuttuu vähitellen bändisoittimilla soitetuksi kevyen sokeriseksi purkkaballadiksi, jonka hempeyttä piano korostaa taustalla. Watarun ääni kulkee nenän kautta ja siitä puuttuu kaikki se asenne ja persoonallisuus mitä bändin historiaan jääneillä raivokkailla rock-levytyksillä vielä esiintyi. Vaikka en enää edellisten heikkojen sinkkujen jälkeen viitsinyt odottaa Aitai karaa suurella innolla, tuotti se silti karvaan pettymyksen - mitään näin surkeaa ei sentään osannut odottaa.

Singlen b-raitaa HEROa onneksi voi vielä kutsua rock-kappaleeksi kunnon kitaroilla ja mukavan groovaavalla fiiliksellä. Wataru laulaa koko kappaleen puhtaasti, ja hän kuulostaa jälleen kohtalaisen hyvältä matalalla ja lievän käheällä äänellään, vaikka myönnettävästi se entinen agressiivisuus puuttuukin. Kertosäkeessä tässäkin biisissä on kuultavissa selviä pop-vaikutteita ja Watarun laulu muuttuu kirkkaammaksi. Verrattuna yhtyeen vanhoihin kappaleisiin HERO ei ole kovin erikoinen tai mieleenjäävä. Aitai karan rinnalla kuitenkin lähes mikä tahansa kuulostaa hyvältä, ja niinpä HERO onkin ehdottomasti tämän sinkun valopilkku. Kolmantena raitana singleltä löytyy vielä Aitai kara... (instrumental), mutta valehtelisin jos väittäisin edes yrittäneeni kuunnella sitä.

Mihin on kadonnut se vihainen ja raju rock-bändi, ja miksi ihmeessä tilalle on tullut maailman tylsintä ja mitäänsanomattominta visual-poppia soittava bändi?
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Single CD 2008-10-29 2008-10-29
12012
MAINOS