girugamesh - MUSIC

Girugameshin musiikkityyli on kehittynyt aina bändin jokaisen julkaisun myötä, ja jälleen uutukaisen albumin, marraskuussa ilmestyneen MUSICin, tyylistä löytyy aivan uusia piirteitä bändille. Tällä kertaa synkeä nelikko on ottanut suunnakseen elektronisen rockin, ja lopputuloksena albumin normaalille painokselle on päätynyt 12 vaihtelevantasoista kappaletta.

Levyn aloittaa -INTRO-, joka ei ikävä kyllä tee kunniaa lopuille kappaleille. Reilun minuutin pituinen runsaan elektroninen biittihirvitys onnistuu lähinnä säikäyttämään ja odottamaan pahinta. Onneksi Break Down osoittaa, ettei bändi jatka liioitellun sähköistä linjaa, vaan tässä vaiheessa ääntä voi hyvällä omallatunnolla kutsua musiikiksi. Kyseessä on raskas mutta hyvin tarttuva biisi, jonka energisyys ja pirteys erityisesti kertosäkeessä nousee lähes popin tasolle. Break Down on maustettu räppäyksellä ja scratchayksella, ja vaikkei biisi ole bändin parhaimmistoa, ainakin siitä pääsee hyvään tunnelmaan loppulevyä ajatellen.

ULTIMATE 4 räjähtää käyntiin voimakkaasti, mutta rauhoittuu välillä hitaammaksi elektronisten äänten luodessa taustalla mielenkiintoa herättävää tunnelmaa. Biisin kitarantäyteisen raskauden ja jännän elektronisuuden vaihtelu sekä Satoshin voimakas karjunta ovat onnistunut yhdistelmä, ja ainakin henkilökohtaisesti pidän kyseistä biisiä albumin parhaimpiin kuuluvana. FREAKS jatkaa raskasta linjaa, mutta nopeatempoisuudessaan ja energisyydessään on rockaavampi ja vaihtelevampi kuin edellinen biisi. Tätä biisiä kuunnellessa ei voi kuin toivoa olevansa bändin keikalla moshaamassa.

Angry Juice ei saa allekirjoittanutta mukaansa aivan yhtä hyvin. Elektronisuutta on korostettu ehkä liiaksi, mutta silti tuntuu, että jotain puuttuu. Kenties raskautta olisi saanut olla lisää, sillä edeltävien voimakkaiden biisien jälkeen Angry Juice tuntuu yksinkertaisesti liian vaisulta. Evolutionissa vaikuttaa olevan hiukan sama idea, mutta tällä kertaa paljon paremmin toteutettuna. Elektroninen biitti ja syntetisaattori kuuluvat erittäin selvästi, mutta sen lisäksi roisilla kitaralla on suuri osa puhumattakaan Satoshin vokaaleista. Jälleen yksi biisi joka erittäin todennäköisesti päässee parhaimmilleen energisellä livekeikalla.

Puolivälin paikkeilla levyä tauottaa jälleen yksi reilun minuutin mittainen instrumentaali -INST-, joka onneksi on paljon parempi kuin intro. Tunnelma on rauhallisempi ja mukavan mystinen, jota Puzzle jatkaa lähes saumattomasti. Biisi kuulostaa uskomattoman upealta juuri sopivalla elektronisuuden ja rockin yhdistelmällä, jonka kruunaa laulajan monipuolinen ja näin puhtaasti laulettuna jopa nätti ääni. Levyn alkupuolisko oli pelkkää räyhäkästä mättöä, ja niinpä Puzzle tuntuu erittäin tervetulleelta ja onnistuneelta vaihtelulta. Ainoa miinus on biisin hyvin äkkinäinen loppu.

Asking why alkaa jokseenkin erikoisesti hidastempoisella mutta painostavalla musiikilla ja Satoshin puheella. Välillä kitara räjähtää voimakkaasti, mutta taas palataan junnaavaan musiikkiin ja puhe-tyyliin. Biisi on mielenkiintoinen kokeilu ja vaikka se tuo hyvin paljon mieleen eräät yhdysvaltojen nu-metal-orkesterit, myönnän silti pitäväni tästä todella paljon. DEAD WORLD palaa jälleen levyn alun tunnelmiin nopeatempoisella ja raskaalla metallillaan. Satoshin laulu on rosoista ja huutavaa, mutta päällimmäisenä biisissä on anteeksiantamattomat kitarat ja basso sekä voimakas rumpukomppi. Loppujen lopuksi biisi ei kuitenkaan jää yhtä hyvin mieleen kuin esimerkiksi ULTIMATE 4, vaikka toimineekin hyvin etenkin livesoitossa.

Ishtar alkaa kauniilla mutta hivenen painostavalla tyylillä Satoshin vaikuttavien vokaalien ollessa päällimmäisenä. Biisi saa voimaa asteittain, mutta varsinaisesti raskaaksi sitä ei voi sanoa kuin jonkin aikaa puolivälin jälkeen. Lopussa palataan taas hiljaisempaan meininkiin. Biisi on synkkä puoli-balladi, ja tuo miellyttävää vaihtelua muuten niin raskaalle ja karjuntapitoiselle levylle. Viimeinen kappale Enishi tuo jälleen uutta fiilistä levylle ollen tarttuva ja raikkaan energinen rock-veto, jonka tyyli vaihtelee puhtaan ja keskitempoisen sekä raskaamman ja nopeamman välillä. Toimiva lopetuskappale.

Kokonaisuutena albumilla on vain yksi huono puoli, ja se on levyn lyhyys. 12 kappaletta soivat hädin tuskin 40 minuuttia, ja albumin loputtua tuntuu pahasti siltä, että hyvä levy loppui kesken. Girugamesh on muuttunut jälleen astetta kypsemmäksi yhtyeeksi, ja jos runsas elektronisuus ei häiritse, MUSIC saattaa hyvinkin olla jopa bändin paras albumi tähän mennessä. Ainoastaan muutama biisi ei jättänyt mieleen mitään erikoista, mutta suurin osa onnistui rokkaamaan sukkani niin tehokkaasti, että uskallan suositella tätä niin Girugameshin vanhoille tutuille kuin kaikille muillekin raskaan rockin ystäville.