Haastattelussa ONE OK ROCK

Vaikkakin ONE OK ROCK on vielä melko uusi, nuorten jäsenten muodostama bändi, kokoonpano on saanut rock-skenen sekaisin ja yhtyeen suosio on kasvanut räjähdysmäisesti. Tarttuvalla soundilla maustettu bändi ei ole saanut huomiota osakseen ainoastaan kotimaassaan, vaan myös ulkomailla.

Tapasimme ONE OK ROCKin Tokion Komazawa-nauhoitusstudiolla, missä yhtye oli paraikaa äänittämässä uutta albumiaan, jonka julkaisupäivää on uumoiltu tälle syksylle. Jäsenet ystävällisesti uhrasivat hieman aikaansa vastatakseen kysymyksiimme.

Voisitteko esitellä itsenne?

Taka: Olen vokalisti Taka. Hauska tavata.
Tomoya: Olen Tomoya ja toimin rumpalina, mukava tavata.
Toru: Vastaan laulusta ja kitarasta. Olen Toru.
Ryota: Olen basisti Ryota. Hauska tavata.
Alex: Olen Alex ja kitaristi. Kiitos.

Kuinka valitsitte nimen ONE OK ROCK? Mikä on sen tarkoitus ja kuinka alkuperäinen työnimenne 'one o'clock' liittyy tähän?

Taka: Meillä oli aina tapana harjoitella studiolla aamuyöllä kello yksi. Perustettuamme bändin jouduimme harjoittelemaan lauantaisin, sillä olimme vielä silloin opiskelijoita ja musiikki ei sopinut arkipäivien aikatauluihimme. Lauantai ja sunnuntai ovat vapaapäiviä koulusta ja lauantaita seuraa sunnuntai, joten paras oli harjoitella keskiyöstä tai kello yhdestä aina seuraavaan aamuun. Teimme sitä usein.
Meidän piti miettiä bändin nimeä ensimmäistä livekonserttiamme varten. Emme olleet valinnassa ensin kovinkaan vakavissamme, mutta mietimme 1 o'clockia, sillä se sopi meihin niin hyvin.

Miksi sitten valitsitte ONE OK ROCKin '1 o'clockin' sijasta?

Taka: Mielestämme '1 o'clockissa' ei ollut tarpeeksi asennetta ja sanan loppuosa äännettäisiin kuitenkin "rockina", joten tämän vuoksi päätimme käyttää nimessämme sanaa "rock". (Japanin kielessä R- ja L- äänteissä ei ole huomioitavaa eroa.) Loppujen lopuksi se oli hyvin yksinkertaista (nauraa). Viimeiseksi vaihdoimme 'o'c'-äänteen "OK":ksi, jolloin bändin koko nimi oli lopulta kasassa.

Kuinka ONE OK ROCK perustettiin? Kuinka tapasitte toisenne ja mikä sai teidät perustamaan bändin yhdessä?

Toru: Ryota, Alex ja minä kävimme samaa lukiota, joten olimme koulukavereita. Lukion ensimmäisenä vuonna halusin perustaa bändin ja aloin etsiä jäseniä ympärilleni, jolloin pyysin Alexia ja Ryotaa liittymään mukaan. Menimme studiolle ihan huviksemme ja vain kuukausi sen jälkeen meillä oli vokalisti. Sittemmin annoimme bändillemme nimen ONE OK ROCK ja aloimme tehdä keikkoja. Perustimme yhtyeemme näin ja päätimme jatkaa siitä eteenpäin.

Olette kotoisin Osakasta. Olitteko rinnakkaisluokilla lukiossa?

Toru: Emme. Alex oli vuotta ylempänä ja Ryota puolestaan on minua vuoden nuorempi.

Olitteko aikaisemmin soittaneet bändissä?

Toru: Ei, meillä ei ollut kokemusta. Tämä on ensimmäinen bändimme.

Aloititte siis instrumenttienne soittamisen vasta niihin aikoihin?

Alex: Olin soittanut vähän kitaraa sitä ennen.

Taka, liityit mukaan hieman muita myöhemmin. Mikä sai sinut liittymään tähän bändiin?

Taka: Olin aikaisemmin yhtyeessä, joka erosi täydellisesti siitä, mitä nykyään teen. Tämä oli ensimmäinen tilaisuuteni katsoa rockia suoraan silmiin. Nautin laulamisesta, joten tein sitä koko ajan. Luulin rockin perustuvan enemmän instrumentteihin kuin lauluun, joten en uskonut sen olevan minun juttuni. Noihin aikoihin olin cover-bändissä, joka soitti Maroon 5:n kappaleita sekä omia tuotoksiaan ja saimme mahdollisuuden jopa kahteen konserttiin. Ensimmäisen livekonserttini aikoihin tunsin vain muutamia ihmisiä, joten soitin kaikille puhelinmuistiossani ja pyysin heitä katsomaan esiintymistäni. ONE OK ROCKin pojat eivät olleet vielä silloin ystäviäni, mutta omat ystäväni esittelivät minut heille... niin se oli. En ollut soittanut heidän kanssaan enkä tuntenut heitä, mutta tarvitsimme enemmän ihmisiä konsertteihimme, joten pyysin heitä tulemaan ja he tekivät niin. Konsertin jälkeen Toru soitti minulle ja sanoi: "Minäkin olen bändissä, joten jos tahdot, tule soittamaan kanssamme. Soitetaan yhdessä." Ensin olin ujo enkä tiennyt heistä paljon mitään, joten sanoin: "No tuota, olen omassa bändissäni, joten en voi...", mutta toisen konserttimme aikoihin he tulivat jälleen katsomaan esiintymistämme. Tein osa-aikatyötä, Toru tuli työpaikalleni ja toisti saman kuin aikaisemmin puhelimessa: "Soitetaan yhdessä", uudestaan ja uudestaan, kunnes seuraavana aamuna hän melkeinpä käski minua. (nauraa)

Sinä käskit häntä. (nauraa)

Toru: Kyllä.

Musiikkityylinne erosivat täysin toisistaan. Mikä sai teidät kiinnostumaan Takasta?

Toru: Etsin suunnilleen itseni ikäistä vokalistia. Olisin löytänyt helposti taitavan kitaristin, mutta ei ollut helppoa löytää vokalistia, joka osaa myös laulaa hyvin. Ajattelin: "Hän on valittu. En voi menettää häntä." (nauraa), joten pyysin Takaa liittymään mukaan heti paikalla.

Oliko teillä paljon yhteistä?

Taka: Um, hän oli hyvin positiivinen. Kukaan ei ollut koskaan aikaisemmin pyytänyt minua tekemään kanssaan mitään, joten olin hyvin onnellinen. En ollut kuitenkaan tavannut muita jäseniä; he olivat kaikki minulle tuntemattomia, joten luonnollisesti pelkäsin hieman, pystyisinkö olemaan bändissä vieraitten ihmisten kanssa. Menin kuitenkin studiolle keskiyöllä, tapasimme toisemme ensimmäistä kertaa ja kaikki sujui yllättävän hyvin.

Oliko siirtymä rock-tyyliin luonnollinen bändin perustamisen jälkeen? Oliko sinun helppoa sopeutua uuteen, erilaiseen musiikkityyliin?

Taka: Ei. Minulla oli aikaisemmin tapana laulaa hyvin maanläheisiä kappaleita. Niihin aikoihin soitin vain kahden jäsenen, kosketinsoittajan ja kitaristin, kanssa. En tiennyt paljoakaan eri soittimista, mutta ONE OK ROCKin pienessä studiossa en edes nähnyt, kuka soitti mitäkin instrumenttia (nauraa) ja kuulin ainoastaan kovia ääniä (nauraa). Kovat äänet olivat miellyttäviä. Kuuntelin ensimmäistä kertaa elämässäni rumpujen, kitaran ja basson oikeaa soundia. Vaikutuin kuulemastani ja se tuntui mielenkiintoiselta.
Alunperin pidin bändistä nimeltä RIZE. Bändi edusti genreä, johon olin tottunut, ja se poikkesi täysin uudesta, joten hyppäsin ikään kuin uuteen maailmaan. Se oli hauskaa. Soitimme viikoittain, vaikka olinkin suhteellisen hukassa kaikesta mahdollisesta.

Oliko sinulla vaikeuksia saada äänesi kuuluviin musiikin yli?

Taka: Alkuvaiheessa olin hämmentynyt koko ajan. Ensin se oli hauskaa, mutta keikkapaikkojen äänentoistot olivat erilaisia ja tuottamamme äänet täten melko meluisia. Emme tienneet, kuinka saada hyvä tasapaino - minäkään en luonnollisesti tiennyt, joten soittomme oli aika sekasortoista. (nauraa)

Mutta piditte kuitenkin konsertteja, vai mitä?

Toru: Kyllä. Esiinnyimme ensimmäistä kertaa kolme kuukautta bändin perustamisen jälkeen. Teimme varauksia keikkapaikoille itse ja soitimme konsertteja.

Tomoya, liityit bändin riveihin viimeisenä, vuonna 2007. Kuinka tutustuit muihin jäseniin ja tunsitko olosi kotoisaksi heti paikalla?

Tomoya: Suoritettuani lukion muutin Tokioon. Olin eräässä toisessa bändissä jonkin aikaa samalla, kun opiskelin teknillisessä korkeakoulussa. Sain sieltä hyvän ystävän, joka toimi opettajana, ja hänen bändinsä soitti usein ONE OK ROCKin kanssa erilaisissa tapahtumissa. ONE OK ROCKilla ei silloin ollut rumpalia, joten opettajani esitteli minut jäsenille. Tapasin heidät, juttelimme ja lopulta päätin liittyä mukaan.

Totuitko bändiin nopeasti?

Tomoya: Luulen niin. Aluksi olin vain sijaisjäsen, mutta totuin bändiin hitaasti ja varmasti.

Oliko musiikillinen tyylinne alussa samanlainen kuin nykyisin edustamanne?

Toru: Aluksi soitimme enemmän punkia, mutta vähitellen aloimme keskittyä enemmän soundiimme, ja tuolloin muutimme suunnan nykyiseen. Musiikkimme oli pääosin nopeatempoista, niin kuin nykyäänkin.

Kuinka kiinnostuksenne soittamaanne instrumenttia kohtaan heräsi? Mistä pidätte soittimessanne eniten?

Alex: Peruskoulussa ollessani pelasin paljon pelejä ja pidin akustisesta kitaramusiikista, joka soi jokaisen pelitason lopussa. En edes ajatellut sähkökitaraa, kun soitin akustista (nauraa). Kuitenkin mennessäni lukioon monet ystäväni aloittivat sähkökitaran soiton - myös minä opettelin soittamaan sitä ja vähitellen kiinnostukseni heräsi. Se eroaa akustisesta kitarasta ja sen soittaminen tuntuu vapauttavalta. Akustista kitaraa on paljon vaikeampaa soittaa eikä sitä yleensä käytetä yksittäisen nuottien soittamiseen. Sähkökitaraa soittaessani minun täytyi vain painaa yhtä kohtaa ja sain aikaan yhden sävelen, joka poikkeuksetta kuulosti raskaalta ja saattoi kehittyä moneen suuntaan. Se oli tyrmistyttävää. Sen jälkeen luovuin akustisesta kitarasta (nauraa).

Etkö soita akustista kitaraa?

Alex: Ei, en soita sitä enää ollenkaan. Soitan ainoastaan sähkökitaraa.

Eikö teillä ole kappaleita, joissa on kuultavissa myös akustinen kitara?

Alex: Meillä on muutamia, mutta niissä voi toki käyttää myös sähkökitaraa. Kappale vain kuulostaa usein paremmalta akustisen kitaran kanssa.

Ryota: Aloitin bassonsoiton, kun Toru sanoi minulle: "Meillä ei ole basistia, etkö sinä voisi soittaa bassoa?" Aluksi en pitänyt bassosta lainkaan, mutta pikkuhiljaa sen soittaminen alkoi tuntua todella hauskalta. Suurin laukaisija oli rakastamani Red Hot Chili Peppers - kuuntelin heitä, katsoin heidän DVD:tään, näin Flean ja ajattelin: "Basistit ovat niin cooleja! Haluan olla tuollainen basisti!" (nauraa) Syvennyin bassonsoittoon entistä enemmän ja tein ankarasti töitä oppimisen eteen.

Toru: Noin vuosi ennen tämän bändin perustamista aloin pitää yhtyeistä kuten Good Charlotte, Zebrahead ja Fall Out Boy. Sain ajatuksen, että haluan myös soittaa bändissä ja kiinnostuin toden teolla sähkökitaran soittamisesta. Oikeiden instrumenttien kanssa studiossa soittaminen oli hauskaa ja erosi täysin pelkästä CD-levyjen kuuntelusta. Olin positiivisesti järkyttynyt ja kiinnostuin musiikista entisestään.

Toru, myös sinä laulat kappaleita. Lauloitko ja soititko kitaraa samanaikaisesti? Nykyisin rap-tyylisi sopii hyvin yhteen Takan laulun kanssa.

Toru: Kyllä. Meillä ei ensin ollut vokalistia, joten toimin laulajana jonkin aikaa ja räppäsin usein. Mutten oikeastaan ollut mikään suuri tähti laulamisessa; lauloin toisinaan – riippuen kappaleesta.

Tomoya: Osallistuin bändikerhoon ollessani peruskoulussa ja olin lyömäsoitinryhmässä. Vanhemmat oppilaat soittivat rumpuja. (nauraa) Kuten tiedätte, minun oli pakko olla mukana kerhotoiminnassa. Soitin monia lyömäsoittimia, kuten tamburiinia ja ksylofonia (nauraa). Ensimmäisenä lukiovuotenani perustin bändin ja aloitin musiikkitoiminnan vakavasti. Minulle sopii paremmin taustarooli kuin paikka kitaristina, joka soittaa aggressiivisesti aivan lavan etuosassa. Kun mietin luonteenlaatuani, minusta tuntuu, että valitsin itselleni täsmälleen oikean instrumentin.

Taka, oletko aina ollut vokalisti?

Taka: Kyllä. Molemmat vanhempani olivat muusikoita ja molemmat heistä vieläpä laulajia, joten minulla ei ollut mahdollisuutta soittaa mitään instrumenttia kotona. Luonnollisesti lauloin ja minusta tuntui, etten edes tarvinnut soittimia ympärilleni. Muistan isäni sanoneen kerran: "Ihmiset soittavat soittimia vain, koska eivät osaa laulaa." Hän sanoi: "Jos osaat laulaa, se tarkoittaa, että osaat tuottaa ääniä itse. Silloin sinun kuuluukin laulaa."

Alex: Hmmm, minusta tuntuu, ettei hän ole täysin oikeassa tuossa... (nauraa)

Taka: Niin, tiedän, mutta ymmärrän, mitä hän ajoi takaa. Jos osaa sekä laulaa että soittaa kitaraa, se on vielä upeampaa. Vanhempani olivat sooloartisteja. Halusin oppia monia juttuja, mutta en osannut keskittyä mihinkään erityisesti ja vihasin soittimia. Vihasin pianonsoittoa. Kerran ostin jopa kitaran, mutta en osannut soittaa sitä lainkaan.

Kuinka sävellät kappaleenne? Käytätkö kosketinsoittimia?

Taka: Ei, en oikeastaan osaa soittaa edes koskettimia.

Hyräiletkö melodiaa ja nauhoitat sen?

Taka: Pidin siitä aluksi. Joskus, kun minulla oli tapana ostaa CD-levyjä, joissa oli mukana karaoke-versio, tein oman kappaleeni tuohon karaoke-versioon ja työstin sitä pääni sisällä. Kun sävelsin tälle bändille kappaleen ensimmäistä kertaa, ajattelin ensin pelkkää melodiaa. En osannut soittaa kitaraa ja se oli huono juttu. Ostin lopulta kitaran, muut jäsenet opettivat minulle pääsoinnut ja pystyin lopulta säveltämään melodioita kitaralla.

Teet siis nykyään sävellyksesi laulamalla ja soittamalla kitaraa?

Taka: Toisinaan teen niin ja toisinaan teen myös päinvastoin – luon melodioita muiden jäsenten säveltämille kappaleille. Teen jompaa kumpaa vaihdellen.

Kuinka tavallisesti sävellätte kappaleenne? Onko teillä tiettyjä toistuvia menetelmiä?

Toru: Luulen, että teemme sen perinteisellä tavalla. Teemme kukin demonauhoja, tuomme ne mukanamme, luomme niille melodian, liitämme sanoitukset ja äänitämme ne. Prosessi on melko tavanomainen.

Kirjoitatteko sanoitukset vasta viimeisenä?

Taka: Kyllä. Melodia on minulle hyvin tärkeä ja haluan sen olevankin niin. Viime aikoina ei kuitenkaan ole ollut vaikeuksia tehdä asia toisinpäin ja lisätä melodia valmiisiin sanoituksiin. Minusta tällaiset rajoitukset eivät ole vaikeita. Melodioiden kanssa kirjoitan musiikin sävel kerrallaan, kuten do, re, mi, fa, so, la, ti, do, mutta itse laulussa on hienovivahteisia nyansseja, jotka eroavat kitarasta ja laulumelodiasta. Sävellysprosessin ensimmäisessä vaiheessa mietin nopeasti melodiaa, johon liitän sitten sanoitukset.
On myös suhteellisen helppoa luoda melodia valmiille sanoituksille. Alkuvaiheessa en kyllä koskaan kirjoita liian tarkkoja sanoituksia, sillä odotan ensin melodian valmistumista ja päätän vasta sitten sanoitusten lopullisen muodon.

Mietitkö sanoituksia kunnolla vasta melodian luomisen jälkeen, ikään kuin lisäisit lauluun surullisen rakkaustarinan tai näyttäisit vihaasi yhteiskuntaa kohtaan?

Taka: Sanoitukseni muuttuvat harvoin. Pääasiassa ne pysyvät samoina. Joka kerta kirjoittaessani lyriikoita lisään vain mukaan erilaisen teeman. Yleisesti ottaen teemani ovat melko tavallisia kuten viha, yhteistyö, romanssi ja särkynyt sydän – en muuttele niitä paljoa.

Toru, ovatko käytäntösi samoilla linjoilla?

Toru: Kyllä. No, tällä hetkellä yritän kirjoittaa uusia lyriikoita koko ajan ja jatkuvasti.

Varastoit siis sanoituksia? Kirjoitat ne ylös ja säästät myöhempää varten?

Toru: Niin. Sanavarastoni on melko suppea, joten yritän luoda omaperäisen maailman käyttämällä rajallista tietoani tai kertomalla siitä, mistä en tiedä.

Miten sävellystyö ja nauhoitukset ovat sujuneet tähän mennessä?

Toru: Useimmiten hoidamme asioita yhdessä, minkä jälkeen keskustelemme järjestäjämme kanssa, jonka tapaamme studiolla, kuten tänään. Yhteenvedossa teemme lopulliset päätökset ja sen jälkeen menemme studioon.

Olette olleet piireissä noin kolme vuotta. Lyhyestä ajasta huolimatta fanikantanne on melko suuri ja olette hyvin suosittuja. Mikä on menestyksenne salaisuus?

Taka: Ensireaktiona ihmiset saattavat huomata hyvännäköiset naamamme… (nauraa) Nopeasti vilkaistuina olemme hyvännäköisiä… eikö niin?! (kaikki nauravat) Luulen, että kiinnostuneet ihmiset innostuivat meistä alunperin sen takia. Nyt meillä on kuitenkin oma vahva tyylimme ja ihmiset näkevät meissä muutakin kuin kasvomme. Nykyisin suurin osa faneistamme on samanikäisiä tai nuorempia kuin me. Yritämme viestiemme avulla saada nuoret tekemään parhaansa elämässään; sen vuoksi kirjoitan rohkaisevia lauluja. Mielestäni lyriikkamme erottuvat ja saavat meidät näyttämään vanhemmilta ja kokeneemmilta. Ihmiset eivät luultavasti kunnioita samanikäisiä tovereitaan, mutta jos ikäeroa on edes vähän, enemmän kokenutta ihmistä voi arvostaa ainakin hieman. Arvostan todella RIZEä, sillä bändin jäsenillä on paljon kokemusta ja he ovat harjoitelleet ankarasti. Tiedäthän, se antaa jonkinlaisen tavoitteen. Tunnen sen todella, kun teemme keikkoja Japanissa. Haluamme imeä itseemme erilaista tietoa, tehdä musiikkia jatkuvasti ja saada uusia haasteita, jotta myös vanhempi väki tulisi meitä katsomaan.

20. huhtikuuta järjestetyllä Shibuya O-EASTin keikalla paikalla oli toki paljon nuoria, mutta myös 30-40–vuotiaita.

Taka: Oikealla yleisössä oli vaalea pitkätukkainen mies, joka heilutti nyrkkiään ilmassa tähän tyyliin (Taka matkii elettä) ja olin hyvin onnellinen nähdessäni hänet. (nauraa)

Faninne ovat hyvin energisiä. Se johtuu varmasti energisestä musiikistanne ja on mukava huomata, että yleisö nauttii hikisenä keikastanne. Näin paljon eri-ikäisiä ihmisiä ja myös miespuolisia henkilöitä paikan päällä.

Taka: Kyllä, teimme sen viimeinkin. Aloittaessamme yleisö koostui pääasiassa tytöistä. Jokaisen keikkapaikan eturivi oli täynnä pelkkiä tyttöjä (nauraa). Nykyään näemme enemmän lenkkitossuihin ja T-paitoihin pukeutuneita faneja korkokenkien käyttäjien sijaan. Motivaatiomme on pikkuhiljaa muuttunut ja minusta tuntuu, että myös muut ihmiset aistivat sen.

Olitte maanlaajuisella oneman-kiertueella ja viime vuonna teitte QUATTRO-nimisen kiertueen. Saitteko näistä paljon irti?

Alex: Luulen niin. Ne ovat merkinneet meille paljon. Oli aina jotakin, mihin pyrimme ja yhtyeemme kasvatti menestystään jokaisen ongelman ja ratkaisun jälkeen.

Olitteko peloissanne, ettei yleisöä ilmaantuisi, kun menitte esiintymään ensimmäistä kertaa pienemmille paikkakunnille? Puhuitte tästä Shibuya O-EAST –konserttinne MC-osuudessa. Useimmiten bändin on vaikea saada suosiota paikallisilta alueilta, vaikka se olisikin suhteellisen suosittu Tokiossa.

Taka: Kyllä, olin peloissani. Oli ihme, että yleisömme ei koostunut vain muutamasta henkilöstä. Kuten Alex sanoi; kun kuulimme kiertueesta, ensireaktiomme oli: "Onko meillä tarpeeksi faneja yleisöksi?" Aloimme pohtia tätä ja teimme vähän tutkimustyötä. Kiertue oli alkamaisillaan ja ensimmäisenä päivänä menimme Sendaihin, missä törmäsimme moniin ihmisiin. Viime kerralla Sendain in-store-tapahtumassa oli paljon ihmisiä, jotka eivät olleet fanejamme, mutta tällä kerralla ymmärsimme fanikantamme kasvaneen. Ajattelimme: "Nämä kaikki ihmiset ovat tulleet katsomaan meitä tänään." Kun ymmärsimme tämän, meidän piti edistyä seuraavalle tasolle ja päätimme antaa yleisölle ikimuistoisen keikan, jotta he tulisivat uudestaankin. Tällä uudella asteella tavoitteena ei ole enää pitää "hyviä keikkoja", vaan pitää "upeita keikkoja" ja saada lisää yleisöä. Tällä kiertueella otimme askeleen seuraavalle tasolle. Meille sitä ei tarvinnut kertoa, sillä näimme sen aivan itse ja sillä oli tietenkin suuri vaikutus musiikkiimme ja esiintymisiimme.

Olette julkaisseet paljon materiaalia ja esiintyneet usein varsin lyhyellä aikavälillä. Onko teillä ollenkaan vapaa-aikaa?

Taka: Minulla ei ole tarpeeksi aikaa juuri nyt.

Eikö se stressaa sinua yhtään?

Taka: Joskus. Usein saatan ajatella "Uwaaaaah~!" -tyylillä, mutta pohdittuani asiaa tajuan, että minulle ei jäisi mitään, jos en tekisi näitä kaikkia juttuja. En halua opiskella. Minulla ei ole ajokorttia, joten minusta ei voisi tulla edes kuorma-auton kuljettajaa (nauraa).

Kaikki: Hei! Et voisi koskaan tehdä sitä! (naurua)

Taka: Niin, tiedän sen... tarkoitan vain, että työvalikoimani olisi varsin suppea. (nauraa) Ajattelen: "Jos en tee parastani tässä asiassa, en voi tehdä mitään muutakaan." Vietän aikaani pohdiskellen, onko tämä kaikki lopulta plussaa, miinusta vai plus-miinus nollaa minulle. Joka kerta, kun minusta tuntuu, etten haluaisi tehdä jotakin, yritän ajatella: "Niin, voin lopettaa tämän, mutta sitten minulle ei jäisi mitään." (nauraa) Olen siis luonnollisesti työskennellyt ankarasti viime aikoina.

Ryota: Vain nämä kaksi, (Taka ja Toru), esiintyvät haastatteluissa ja radio-ohjelmissa, mutta myös me, (Ryota, Tomoya ja Alex), olemme melko aktiivisia. (nauraa)

Alex: Olemme niin sanotusti rentoutumisen ammattilaisia. (nauraa) Olemme sen tyypin ihmisiä, jotka poistavat stressiä liikkumalla, kuten pelaamalla koripalloa. Urheilemme siis.

Muodostatteko kolmestaan joukkueen?

Ryota: Hmmm, minä en pelaa koripalloa.

Tomoya: Tällä hetkellä paras rentoutumiskeinoni on koripallo, mutta vielä jokin aika sitten pelasin biljardia ja go’ta (=kiinalainen lautapeli).

Eikö go vie paljon aikaa!?

Tomoya: Niin, tiedän! (nauraa) Pelaan myös esimerkiksi mahjongia ja pingistä. Ostin tänään mailan pelaamista varten. (nauraa)

Olet kiinnostunut monista asioista, vai?

Tomoya: Niin olen. Mutta myös kyllästyn niihin nopeasti. (nauraa) Teen paljon asioita.

On hirveää, jos olet addiktoitunut go’hon.

Tomoya: Ja vieläpä keskityn siihen niin paljon, että se saa minut väsyneeksi. (nauraa)

Toukokuussa julkaisette albumin nimeltä BEAM OF LIGHT; mitä voimme odottaa tältä julkaisulta ja tuleeko se eroamaan aiemmista levytyksistänne?

Taka: Japani ja Amerikka eroavat toisistaan paljon ja musiikissamme on selkeästi kuultavissa länsimaalaisuutta, mistä olemme tietoisempia kuin aikaisemmin. Haluan ihmisten kuuntelevan levyä rennosti. Minua nolottaa hieman sanoa, että "Pidämme Amerikasta!", ja se voi tuntua hieman loukkaavalta, kun sanon "Me japanilaiset teimme tämän CD:n." Sitä kannattaa kuunnella kuin ketä tahansa tavallista artistia. Toivon, että ihmiset kuuntelevat sitä rennosti.

Näittekö tämän albumin kappaleita tehdessänne koko maailman ettekä ainoastaan Japania?

Taka: Emme oikeastaan. Keskityin eniten melodioihin, kuten muissakin töissäni. En ollut erityisen tietoinen mistään tällä kertaa. Mielestäni lempimusiikkimme ja meidän tekemämme musiikki ovat kansainvälisiä. Sen vuoksi haluamme esiintyä myös Amerikassa. Haluaisimme nähdä, kuinka työmme hyväksytään siellä.

Tässä tuotoksessanne on enemmän hurjaa tunnetta kuin aikaisemmissa.

Taka: Kyllä. Tällä kertaa soitimme niin kuin soitamme konserteissamme ja sen vuoksi kappaleet ovat ehkä hieman nopeatempoisempia kuin aikaisemmat.

Jos soitatte näitä kappaleita konserteissanne, keikkapaikat tulevat räjähtämään innosta. Pidän erityisen paljon kolmannesta ja viidennestä kappaleesta. Shibuya O-EAST –konsertissanne soititte BEAM OF LIGHTin ihka ensimmäistä kertaa. Sanoitte MC-osuudessa, että kappale on tehty yleisöä varten?

Taka: Kyllä. Kuten aikaisemminkin mainitsin, konsertit auttoivat minua löytämään jotakin uutta. Löysin jotakin aivan erilaista QUATTROn päätöskeikalla. Halusin kiittää kaikkia, "Thank you".

Äännät englantia erinomaisesti.

Taka: Kiitos, opettelen silti edelleen. Haluan todella puhua sitä sujuvasti. Haluaisin saada aikaan uusia nyansseja slangikielellä ja sen vuoksi haluan oppia lisää.

Ulkomaalaiset uskovat varmasti, että puhut englantia sujuvasti jo nyt.

Taka: Todellako?! (nauraa) Olen niin huono... mutta kiitos! (nauraa)

Mikä on lempikappaleenne ONE OK ROCKilta?

Alex: Pidän BEAM OF LIGHTin Necessity maker (Hitsuzen maker):sta.

Kappale on hyvä, koska se eroaa muista olemalla hiljainen ja rytmiltään toisenlainen.

Alex: Sen tarkoitus on myös helppo ymmärtää.

Muuten Alex, pidätkö enemmän balladien säveltämisestä? Johtuuko se siitä, että soitit ennen klassista kitaraa?

Alex: Hmmm, en itse asiassa tiedä. Tekemäni kappaleet riippuvat täysin omista tuntemuksistani. Esimerkiksi edellisellä albumillamme tein kappaleen Mirage (Kagerou), joka on hidas ja Lujon, joka puolestaan on melko raju.

Mirage on loistava kappale, eikö?

Alex: Kyllä. Halusin tehdä "hyvän kappaleen", jota kaikki voivat kuunnella.

Vaikutuin Et Cetera -kappaleestanne, jonka soititte konsertissa. Taka laittoi siihen mukaan paljon tunnetta.

Ryota: Pidän Crazy Botchista todella paljon. Sitä on hauska soittaa. Mielestäni parasta on, kun voimme pitää hauskaa soittaessamme. Nautin konserteissa esiintymisestä.

Kyseisen kappaleen laulaminen on melko vaikeaa, eikö?

Taka: Niin, jokainen kappale on vaikea omalla tavallaan. Tämän laulun melodia oli vaikea toteuttaa, mutta soundi on todella mahtava. En halunnut tehdä kappaletta melodialla popimmaksi. Alex sai lopulta inspiraation melodiaan, jota minä hieman laajensin, ja näin kappale sai varsinaisen muotonsa.

Onko lyriikoiden lisääminen koskaan hankalaa?

Taka: Kyllä, mutta ei kovin usein. Englanninkieliset sanoitukset ovat vaikeita. En tunne englannin sanastoa, lauserakenteita tai kielioppia kovin hyvin, joten englanninkieliset lyriikat ovat melko karkeita. Käytän saamaani inspiraatiota ja laitan sen sanoituksiin. Se on kätevin keino. Japaniksi on helpompi työskennellä, koska ymmärrän sanojen merkityksen.

Toru: Pidän kaikista kappaleistamme.

Et siis pysty valitsemaan vain yhtä?

Toru: Kaikki eroavat toisistaan täysin. Jokaisella laululla on oma värinsä ja muotonsa. Kun kuuntelen kappaleitamme, muistan niiden kaikkien hyvät puolet.

Jos sinun täytyisi valita yksi kappale? (nauraa)

Toru: Ei, pidän niistä kaikista. (nauraa)

Tomoya: Jos minun täytyisi valita, sanoisin White ball.

Hieno kappale.

Tomoya: Rakastan kuunnella sitä, koska saan siitä rohkaisua. Se lähtee liikkeelle salaperäisellä introlla ja etenee lopulta päämelodiaan. Mielestäni se on hyvä tuotos.

100%(hundred percent) ja White ball tuntuvat olevan suosittuja amerikkalaisten keskuudessa.

Alex: Soitan kitaraani kuin amerikkalainen. (nauraa)

Taka: Minä… en pidä valmiista kappaleista niin paljon… pidän laulujen soittamisesta konserteissa ja tunnen itseni vapaaksi, mutta... ehkä pidän kappaleista ennen kuin ne ovat täysin valmiita.

Tarkoitatko demonauhojen lauluja?

Taka: Valmiit kappaleet ovat ikään kuin loppuun suoritettuja. Vertaan tätä naisiin; menetän kiinnostukseni, kun tiedän kaiken heistä. Ennen laulujen nauhoittamista kuuntelen niitä vain 3-4 päivää. Tietenkin kuuntelen kappaleet monta kertaa ja omaksun ne, mutta tunnen sen riittävän minulle. On hankalaa kuunnella ja tarkastella niitä jatkuvasti. Toisinaan minusta tuntuu, että yleisö kuuntelee levyämme ja tulee sitten konserttiimme olettaen, että meillä on tarjota enemmän kuin CD:llä tai jotakin samantasoista.

Livenä esitetyt kappaleet eroavat paljon CD:n lauluista. Laulu- ja ääntelytapa eroavat niin paljon toisistaan. Äänet ovat joka kappaleessa erilaisia, joten niitä on hankala toteuttaa livekeikoilla, sillä meillä ei ole käytössä tarvittavia efektejä. Luulen siis, että minun täytyy kuunnella kappaleita tarkemmin. Kappaleen valmistumisen jälkeen kuuntelen sitä ja pohdin sitä. Laulusta ei tule suosikkiani valmistuttuaan. Pidän puhtaasti eniten kappaleista, joita emme ole vielä saaneet valmiiksi. Esimerkiksi tämän haastattelun jälkeen teemme kappaleiden työstämisen lisäksi hieman esivalmisteluja ja olen hyvin innoissani siitä. Olen studiossa, kuuntelen laulamiani ääniä ja minusta tuntuu, että olen tullut paljon siistimmäksi. (nauraa)

Onko teistä virkistävää esittää konserteissanne kappaleita, joita olette työstäneet kauan?

Taka: Tunne on jokseenkin erilainen. Tunnen sen vartalossani. Vartaloni reagoiva alue riippuu kappaleesta - tämä alue kuuluu tähän kappaleeseen, tuo alue toiseen. (Taka koskettelee vartaloaan.)

Tunnetko sen laulaessasi?

Taka: Kyllä.

Entä muut jäsenet? Onko teillä kokemuksia, joita olette löytäneet uusien kappaleiden esittämisen myötä?

Alex: Ei, ei ole. Soitan konsertit tunteella, joten se on samanlaista kuin levyillämme.

Pohditteko konserttejanne jälkikäteen?

Taka: Kyllä, mutta emme ole vielä sillä tasolla, että voisimme pohtia kunnolla. No, tajusimme, että meidän täytyy työskennellä ankarasti, olemme vielä suhteellisen matalalla tasolla ja uskon meidän pohtivan tämän tyyppisiä asioita enemmän tulevaisuudessa. Jokaisen meistä täytyy kuunnella entistä tarkemmin, imeä itseensä tunnetta ja ilmaista se keikoillamme.

Otat itsesi melko vakavasti. (nauraa)

Taka: Niin otan. Meidän täytyy.

ONE OK ROCK on saanut fanikantaa myös ulkomailta. Mitä ajattelette tästä ja haluaisitteko esiintyä ulkomailla?

Kaikki: Kuulimme tuosta ensimmäistä kertaa. (naurua)

Ettekö saa fanipostia ulkomailta?

Kaikki: Emme. (naurua)

Taka: Olen kuitenkin nähnyt muutamia ulkomaalaisia konserteissamme.

Toru: Kyllä kyllä. Kun näin mielipidekyselylomakkeita keikaltamme, löysin muutamia englanniksi kirjoitettuina. Ai niin, eräässä konsertissamme Shibuyassa oli viisi ruotsalaista.

Haluatteko soittaa ulkomailla?

Kaikki: Kyllä!

Onko teillä mielessänne mitään erityistä aluetta?

Taka: Haluan esiintyä Amerikassa.

Millaista luulette sen olevan? Tuntuisiko hyvin erilaiselta seistä lavalla ulkomaalaisen yleisön edessä japanilaisten sijaan?

Taka: Luulen, että heille on upeaa soittaa.

Toru: Mielestäni he ovat hyvin yksilöllisiä. Jos he pitävät musiikista, he reagoivat hyvin, mutta jos eivät, he saattavat esimerkiksi buuata. Emme voi tietää, millaisia he ovat, ennen kuin menemme sinne ja otamme selvää. Haluan soittaa konsertteja, saada heidät kuuntelemaan levyjämme ja toivottavasti nauttimaan musiikistamme.

Kun tarkastelette näitä ONE OK ROCKin kolmea vuotta, mikä on suurin saavutuksenne, josta olette erityisen ylpeitä?

Taka: En mistään. (nauraa)

Alex: Ensimmäinen albumimme Luxe Sick (Zeitakubyou) julkaistiin marraskuussa 2007 ja se ylsi yhdeksännelle sijalle Oriconin vuosittaisen musiikkilistan "uusi albumi" –sarjassa.

Taka: Eikä! Todellako? Eikö kukaan huomauttanut tuosta managerimme toimistolla? (nauraa)

Kaikki: (purskahtavat nauruun)

Ei, te olette oikeasti loistavia. Teitte oneman-konserttikiertueenne QUATTROlla kahden vuoden sisällä!

Kaikki: Niin, se on saavutuksemme! (naurua)

Ja se on samalla upea saavutus, joka tuo paljon lisää faneja konsertteihinne?

Taka: Olet oikeassa. Haluan siis työskennellä entistä ankarammin. Jos työskentelemme ahkerasti, vetoamme suurempaan ihmismäärään.

Onko teillä tavoitteita, joita haluaisitte saavuttaa bändinä?

Toru: No, se ei ole varsinainen päätavoite, mutta suuri askel. Haluan soittaa Japanissa jossakin suuressa konserttihallissa ja haluan esiintyä ulkomailla. Meidän täytyy tehdä paljon töitä tavataksemme ihmisiä eri paikoista ja lähettää musiikkiamme heille. Uskon meidän voivan nauttia siitä, joten jatkamme albumien tekemistä saadaksemme selkeyttä ja lisää kuuntelijoita musiikillemme.

Taka: Haluan, että levyjämme julkaistaan muissa maissa.

Voisitteko antaa viestin JaME:n lukijoille.

Alex: Kuunnelkaa levyjämme ja yrittäkää ymmärtää sanoitusten merkitys haluamallanne tavalla. Yrittäkää päästä yli maantieteellisistä rajoista ja kuunnelkaa vain musiikkiamme. Jos pidätte sitä, tulkaa joskus katsomaan keikkojamme, niin pääsemme nauttimaan livekonserteista yhdessä.

Ryota: Kun saavumme ulkomaille, tulkaa katsomaan meitä. Haluamme tulla bändiksi, joka tunnistetaan ympäri maailmaa.

Toru: Haluan erilaisten ihmisten kuuntelevan musiikkiamme. Levyjämme ei myydä kaikissa maissa, mutta meitä voi kuunnella helposti esimerkiksi YouTuben kautta. Jos kiinnostut meistä, kuuntele musiikkiamme ja kutsu meidät maahasi esiintymään sanomalla esimerkiksi: "Tulkaa esiintymään tänne." En usko, että konserttien pitäminen ulkomailla on helppoa, mutta jos fanit kutsuvat meitä esiintymään, tulen hyvin onnelliseksi.

Tomoya: Haluan todella soittaa ulkomailla jonakin päivänä, joten tulkaa katsomaan meitä, kun se tapahtuu.

Taka: Julkaisemme lisää levyjä. Teemme parhaamme saadaksemme aikaan niin paljon kuin mahdollista; haluamme julkaista levyjämme ulkomailla ja työskennellä ankarasti, jotta voimme lähettää laulajamme teille. Tukekaa meitä.


JaME kiittää lämpimästi ONE OK ROCKia haastattelusta.