the GazettE - LEECH

Singlen nimikkobiisi LEECH aloittaa naisvokalistin laulaessa hiukan nasaalilla äänellä "Nobody, if I left you", sitten konemusiikki valtaa vain hetkeksi oman osansa, kunnes biisi räjähtää käyntiin rankalla otteella ja Rukin karjunnalla. Biisi valloittaa niin vaihtelevuudellaan kuin upeilla kitaransoittotaidoillaan, joita molemmat kitaristit pääsevät vuorotellen esittelemään. Se vaihtelee niin pop-äänisen naisvokalistin, hitaimpien konemusiikki kohtien, kuin räyhäävän rockinkin välillä, silti katkaisematta tunnelmaa hetkeksikään. Tämä biisi noudattaa aikalailla bändin omaa kaavaa, eikä pudota kuuntelijaansa tyhjän päälle liian oudoilla vaihdoksillaan.

DISTORTED DAYTIME laittaa vaihteen kovemmalle ja pakottaa kuuntelemaan biisin pariin otteeseen uudelleen ennen kuin kunnon mielipidettä pystyy edes muodostamaan. Se alkaa lupaavasti kitarasoololla ja rummuilla, Rukin karjunta antaa jo hyvän kuvan rankemmasta, mutta sitten kaikki tasaantuukin yllättävän rauhalliseen ja harmoniseen lauluun. Kertosäe on taas astetta rankempaa karjuntaa, ja rumpuja, kitaraa sekä bassoa hakataan, mutta välissä huudettavat laiskat "coward"-huudot eivät päästä biisiä luisumaan liikaan mättömeininkiin. Kesti jonkun aikaa, että opin pitämään tästä biisistä - se on erilainen ja sekavampi - mutta se osaa valloittaa kuuntelijansa rennon rankalla tyylillään. Jos ei biisistä muuten tykkää, niin voi ainakin huvittaa itseään lukemalla sanoitukset ja naureskella Rukin englannille, vaikkakin se on parantunut huomattavasti..

Viimeisenä vuoronsa ottaa HOLE, joka varmasti laittaa jokaisen hetkeksi miettimään, mikä oli se syy, että tämä biisi oli valittu sinkulle. Se ei ole tavanomainen biisi, se ei edusta bändin tyyliä, se ei ole listaykkösen vahvuista tuotantoa. Mutta ehkei sen tarvitse olla. Jälleen pitää ottaa hiukan etäisyyttä biisiin ja antaa sen soida pari kertaa, kunnes kokonaisuuden voi hahmottaa.
Alku on hiukan huvittavaa kitaranäppäilyä, jota voisi kuulla vaikka länkkäreissä, rummut tuo rytmin mukaan, pieni kuiskaus ja kaikki lopahtaa. Ruki alkaa laulaa laiskasti kaikuvalla äänellä ja hetken jo luulee, ettei biisissä ole mitään kuunneltavaa. Sitten alkaa kertosäe, joka tuo mieleen DISTORTED DAYTIME:n rytmin ja laulutyylin, ja huomaan taas pitäväni biisistä. Biisi on sekoitus konemaista kaikuvaa laulua, räjähtävää menoa ja niitä länkkäreistä tuttuja kitarasooloja. Mutta yllättävää kyllä, jälleen kokonaisuus pysyy ehjänä, eikä hajoa käsiin. Tyylejä rikotaan, mutta hyvän maun rajaa ei ylitetä. Se ei ehkä ole samanlainen kuin edelliset biisit, mutta ei se ole tylsäkään. Se vain vaatii tottumista ja monen monta kuuntelukertaa.

Single tuo hyvin esille mihin suuntaan tämä menestynyt bändi suuntaa seuraavaksi ja kuinka taitavasti he osaavat rikkoa kaavoja, silti tyrimättä kokonaisuutta siinä samalla. Heiltä löytyy taito olla erilaisia ja silti houkuttelevia. Vaikka kuulemme varmasti vielä niitä entisen tuotannon tyylisiä biisejäkin, en lainkaan laita vastaan, jos the GazettE päättää pitää tämän suunnan jatkossa. Se osoittaa vahvaa oman tyylin suuntautumista ja heillä ei ole mitään syytä kumarrella mitään tahoja, jotka vaatisivat heitä muuttumaan. He ovat oman tiensä löytäneet, ja minun puolestani pysykööt sillä. Suosittelen singleä lämpimästi avoimen mielen omaaville faneille, jotka osaavat kuunnella musiikkia, eivätkä keskity vain ulkonäöllisiin seikkoihin. Innolla jään odottamaan, mitä albumi tuo tullessaan.