12012 - As

12012:n muutos kevyempään ilmaisuun viimeisimmillä julkaisuillaan ei ole miellyttänyt ainakaan allekirjoittanutta, ja niinpä tartuin tähänkin uuteen sinkkupakettiin melkoisen kyynisin mielin. As:n rajoitettu B-tyyppi sisältää nimikkokappaleen sekä kaksi muuta uutta kappaletta. Yhteensä kolmeen biisiin osoittautui mahtuvan sekä niitä pelättyjä ja odotettuja pettymyksiä, mutta onneksi vähän myös toivon pilkahduksia.

Nimikkobiisi ei ole yhtä siirappista poppia kuin olin jo tältä bändiltä oppinut odottamaan - sen sijaan As on keskitempoinen ja ajoittain jopa vahdikas rock-veto. Biisi tuntuu kevyeltä verrattuna 12012:n vanhaan metallimaiseen tyyliin, mutta menevät kitarat onneksi tuovat mukavasti rokkaavuutta. Wataru laulaa koko biisin puhtaasti ja välillä yllättävän korkealtakin. Tämä seikka ei henkilökohtaisesti miellyttänyt, sillä hänen äänensä ei mielestäni ole millään tavalla erikoinen, vaan suorastaan unohdettavan tavallinen. Jos As olisi sisältänyt edes vähän karjuntaa ja räyhäkkäämpää menoa, siitä olisi saanut jopa ihan hyvän kappaleen... nyt jäädään ikävä kyllä tympäännyttävään keskisarjaan.

Flower on hidas, jopa balladimainen kappale, joka välittää erilaisia tunteita huomattavasti tehokkaammin kuin mitäänsanomaton As. Watarun ääni ei oikein uppoa minuun tällaisessakaan kappaleessa, mutta vaikutuksen tekevät musiikin aaltoilevuus ja nätit, joskin harmittavan lyhyet kitarasoolot. Crazy the city onkin onneksi ihan erilainen kappale, josta löytyy asennetta ja meininkiä koko singlen edestä. Wataru pääsee vuoroin huutamaan, vuoroin kuiskailemaan, ja kuulostaakin nyt olevan paremmin omassa elementissään. Musiikki on nopeatempoista nu-metalliin vivahtavaa rockia, jossa ei sinänsä ole selkeää punaista lankaa - kappaleeseen tuntuu olevan lisätty vähän sitä sun tätä, mutta ei se ainakaan minua suuresti haittaa. Crazy the city on ihan kelvollinen aivot narikkaan -biisi, joka tuntuu erittäin tervetulleelta kahden edeltävän biisin jälkeen.

Kokonaisuutena As ei todellakaan tunnu 12012:lta parhaimmillaan. En vieläkään ole pystynyt sulattamaan sitä faktaa, että bändi luopui persoonallisesta raskaammasta tyylistään vaihtaakseen kevyeen ja mitäänsanomattomaan (mutta kenties paremmin myyvään?) ilmaisuun. As ei onneksi sentään ole aivan yhtä toivoton kuin vaikkapa viime vuoden Taiyou tai Aitai kara... -singlet. Niihin verrattuna tämä julkaisu on jopa kuuntelemisen arvoinen.