The Seeker - GNOSIS

The Seeker, joka kuuluu 90-luvulla laajasti vaikuttaneen Daisuke Asakuran niin sanottuun DA-Familyyn, ei suositusta tuottajastaan huolimatta ole kovin tunnettu yhtye; varmaankin osittain sen takia, ettei julkaisuja koskaan myyty kaupoissa, vaan ainoastaan netissä. Se koostuu (mieleltään hieman tasapainottomaksi luonnehditusta) Kenichi Itosta, joka toimi yhteistyössä Asakuran kanssa 8 vuoden ajan sekä Daichi Kurodasta, joka oli yksi niistä näennäisesti identiteettikriisistä kärsivistä never heard -laulajista, joista Asakuralla oli taipumus tehdä maankuuluja tähtiä.

2001 vuoden puolivälissä julkaistu GNOSIS oli The Seekerin ensimmäinen minialbumi, jonka tasokkaat kappalevalinnat muodostivat levystä kuusiraitaisen. Pari henkilökohtaista suosikkiani jäi puuttumaan (muun muassa siksi, ettei toista niistä oltu vielä julkaistu tuolloin...), mutta kaiken kaikkiaan GNOSIS on yhtyeen tason mittapuulla loistava julkaisu.

Ensimmäinen kappale on kylläkin se poikkeus, joka vahvistaa säännön. Heavenly Blue, houkuttelevasta nimestään huolimatta, ei vielä monenkaan kuuntelukerran jälkeen ole säväyttänyt allekirjoittanutta tippaakaan. En saa edes (varsin laimeasta) kertosäkeestä mitään irti, enkä siis voi muuta kuin ihmetellä, miksi kappale vaikuttaa fanien keskuudessa olevan suhteellisen suosittu.

Heavenly Blueta seuraakin sitten, ei enempää eikä vähempää, albumin paras raita. Gravitation-animesta tuttu Sleepless Beauty olikin The Seekerin (joka tuolloin vielä vaikutti nimellä K.ITO + D.K.) ensimmäinen hitti, eikä ihmekään: kappale on vauhdikas, mutta tietyllä tapaa rauhoittava, melodinen ja yksinkertaisesti koukuttava - jopa Daichi Kurodan ääni kuulostaa tässä huomattavasti paremmalta kuin Heavenly Bluessa. En tiedä vaikuttaako se, että Daisuke Asakuralla oli näppinsä pelissä Sleepless Beautyn sävellyksessä, kappaleen mahtavuuteen, mutta bändi saa kyllä pisteet kotiin tämän ansiosta.
Mukaansatempaava ja rytmikäs alku lupaa hyvää, mutta mitenkään järisyttävän säväyttäväksi teokseksi Sortilege ei paljastu. Vaati muutamankymmentä kuuntelukertaa ennen kuin kappaleen idea upposi tajuntaani, ja pidänkin siitä nykyään huomattavasti enemmän kuin ensimmäisillä kerroilla. Voisin sanoa, että vaikka Sortilege taitaa teknisesti katsottuna olla GNOSIS'n parhaita kappaleita, en itse ole siihen niin hullaantunut kuin moneen muuhun yhtyeen sävellykseen. Puolivälin jälkeen raita ikään kuin alkaa alusta, ja sehän kelpaa loistavasti jo siksi, että kappale oli alkanut käydä hieman itseääntoistavaksi, ja tietysti siksi, että pidän sen alusta.

Neljäs raita on erittäin hyvä - varsinkin alku on kaunis - ja nimi Forgiven Eden tuntuu jostain syystä sopivan melodiaan loistavasti. Daichin vokaaleihin kaipaisin kenties hieman monipuolisuutta, mutta en oikein tiedä, kuinka se käytännössä toimisi... Pieni instrumentaalisoolo siinä 3 minuutin jälkeen on loistava lisä, ja se tuo kauniiseen kappaleeseen sitä rauhallisuutta, minkä tämä ”elektronisuus” taitavasti peittää. Forgiven Eden on ehdottomasti yksi yhtyeen parhaista kappaleista.
Fortress alkaa venytetyllä, mutta ehdottoman tarttuvalla jytällä, jonka aikana kuulija luultavasti osaa jo sanoa pitääkö kappaleesta vai ei. Kertosäe on mukavan töksähtelevä, eikä ollenkaan niin vakava kuin millainen albumin konsepti tähän mennessä on vaikuttanut olevan. Kehut myös Daichin vokaaleille: hänen äänensä sopii kaikesta huolimatta - eli yhtyeen synkähköstä lookista huolimatta - paremmin hieman koomisempiin kappaleisiin (Fortressin lisäksi siis siihen faneja niin kovasti järkyttäneeseen Cendrilloniin, joka julkaistiin singlenä pari vuotta GNOSIS'n ilmestymisen jälkeen). Kun tähän biisiin pääsee mukaan, ei sitä koskaan mielellään kuuntele loppuun asti, vaan pistää sen soimaan alusta ties kuinka monennen kerran.

DOWSINGiin tutustuin studioversion sijasta ensimmäisenä live-pätkän kautta. Hieman hämmentyneenä Daichin ulkoisesta olemuksesta pystyin kuitenkin keskittymään musiikkiin sen verran, että totesin kappaleen olevan erinomainen. Siinä jatketaan Fortressin kaavan mukaan hieman iloisemmissa tunnelmissa. DOWSING on hyvä lopetus albumille, jonka loppuun pyörähdettyä allekirjoittanut voi kepeästi antaa julkaisusta 8 pistettä 10:stä.