12012 - Hallelujah

Runsaasti pettymyksiä viime aikoina aiheuttanut 12012 jatkaa yhä vain rauhallisemmaksi käyvää linjaansa nimikkobiisillään. Uusimman singlen Hallelujah-niminen pääraita on hidastempoinen balladi, jonka on tarkoitus olla kaunis. Kappaleen heikoin lenkki on Watarun ääni, jossa ei kuulu juuri minkäänlaista tunnetta tai eläytymistä. Puhdas laulu ei kuulosta varsinaisesti huonolta, mutta siitä ei saa mitään irti - Watarun lauluääni on mitäänsanomattoman tasapaksu. Instrumenttien osalta kappale on perusdramaattinen ja loppua kohden hieman voimistuva rock-balladi, joka ei myöskään herätä sen suurempia ajatuksia tai tunteita. Tämänlaista herkistely-yritystä on jo kuultu niin miljoona kertaa.

BURNINGissa meininki vaihtuu energisemmäksi ja vauhdikkaammaksi. Biisi on melodialtaan siloiteltua, mutta kitaroiden osalta rosoisempaa rockia, ja kappaleesta löytyy mukavasti tarttuvuutta ja innostavaa positiivista otetta. Myös Wataru kuulostaa paljon paremmalta päästessään käyttämään ääntään monipuolisemmin - varsinaisia örinöitä ei biisistä löydy, mutta ainakin osittaista huutoa puhtaiden osuuksien välissä. Ihmettelen suuresti, miksi tämä biisi ei ole sinkun nimikkokappale, sillä asennetta ja fiilistä on tuhatkertaisesti Hallelujahiin verrattuna.

Viimeisenä raitana singlen normaalilla versiolla on Hallelujahin instrumentaali. Sitä jaksaa kuunnella, jos mahdollista, vieläkin huonommin kuin varsinaista kappaletta, joten harvinaisen turha lisä siis.
Kokonaisuutena Hallelujah jää vaisuksi paketiksi. Se tosin oli odotettavissakin, sillä muutkaan yhtyeen tuoreet sinkut eivät juuri tätä paremmin pärjänneet nekään. Tulevan albumin odotukset pysyvät matalalla, ikävä kyllä.