Keikkaraportti

Billy - Boys feel Rebecca, Tokio, Japani 28.11.2008

20.03.2009 2009-03-20 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Tessa Kääntäjä: Anu

Billy - Boys feel Rebecca, Tokio, Japani 28.11.2008

Kiertueen päätöskonsertti sisälsi niin hauskoja kuin koskettaviakin hetkiä.


© Billy - JaME - Non-Non
Billy päätti Boys feel Rebecca -kiertueensa esiintymällä Shibuya O-EASTilla 28. marraskuuta. Hiljalleen klubi alkoi täyttyä keikkaa odottavista faneista, joiden harmiksi esiintyminen ei alkanut aivan ajallaan. Lopulta kuitenkin alkoi tapahtua: näytöllä pyörähti käyntiin video, jolla Billyn jäsenet omalla humoristisella tyylillään kertasivat yleisölle paikan säännöt, mukaan lukien tupakointikiellon osoittaminen useiden suupielessä komeilevien tupakoiden avulla. Lyhyen filmin jälkeen valot sammuivat ja innokkaimmat fanit alkoivat huutaa jäsenten nimiä. Toisen videoesityksen jälkeen oli aika avata verhot, jolloin yleisölle paljastui neljä sytytettyä soihtua ja taustalla komeillut, säteilevän auringon kuvalla komistettu lakana. Kokonaisuuden kruunasi afrikkalaisen oloinen rummutus kuorolaulun CHANTING säestämänä.

Fanit intoutuivat taputtamaan käsiään rummutuksen tahtiin, kutsuen bändiä lavalle. Viileän rauhallinen kokoonpano saapui esiin laskeutumalla korkeat portaat, joiden oikealle puolelle oli tällä kertaa sijoitettu rummut, perinteisen lavan keskustan sijaan. Keikka alkoi kiertueen nimeenkin yltäneellä Rebeccalla, joka oli äänekkyytensä ansiosta oiva valinta tunnelman luomiseen. Eturivin vallanneet tytöt tekivät ahkerasti furitsuke-liikkeitä ja kertosäkeen aikana moni muukin liittyi mukaan. Takuma soitti akustista kitaraa, vaikka hänen kaulallaan roikkui myös sähköinen instrumentti. Yhtye liikkui musiikin tahtiin, mutta esiintyminen vaikutti hieman varovaiselta. Jokaisella oli päällään yhteensopivat asut, joihin kuului vaihtoehtoisesti joko pikkutakki tai liivi, ja täten he näyttivätkin erityisen tyylikkäältä.

Laulaja BAKU aloitti seuraavan kappaleen energisellä hypyllä, siirtyen sitten furitsukeen fanien kopioimana. Vauhdikkaan kappaleen aikana sekä yleisö että bändi alkoivat liikkua selvästi vapaammin, eikä innostaminen vielä päättynyt tähän - kolmannen laulun jälkeen BAKU oli jälleen elementissään houkutellen faneja mukaan menoon "Peace!" ja "Arigatou!" -huudoillaan. Iloisen tahdikas Slim Smart Slender puolestaan alkoi neljän savupilven nousulla lavan reunalta yleisön jatkaessa hyppimistään. Laulaja kirmasi pitkin poikin lavaa ja Mi-ne hoiti taustavokaalit BAKUn moshatessa villisti.

Erityisen kauniin Blame All -balladin aikana koko klubi hiljentyi kuuntelemaan BAKUn entistäkin voimakkaammalta, mutta yhä ihailtavan selkeältä kuulostavaa lauluääntä. Koskettava hetki ei kuitenkaan merkinnyt lopullista vaimenemista, sillä muutamaa hetkeä myöhemmin seurannut [Waga Tousou] show räjäytti tunnelman jälleen kattoon. Lavan soihdut paloivat jälleen ja viihdyttävä esiintyminen sai moshaavan yleisön näyttämään lähinnä aaltoilevalta hiusmereltä.

Laulaja ilmoitti viimeisen kappaleen alkavan, mikä sai fanit vastaamaan pettymyksen äänillä. BAKU otti tamburiininsa esiin ja heti Rockin' Princessin alkaessa ilmaan ammuttiin hopeanauhoja. Fanit nappailivat niitä itselleen ja heiluttivat nauhojaan aina loppukappaleen ajan.

Rockin' Princessin jälkeen yhtye katosi lavalta, mutta sali oli edelleen pimeänä, mikä nostatti ilmoille encore-huudot. Noin viiden minuutin kuluttua valot syttyivät ja Mi-ne saapui lavalle tekemällä kärrynpyörän. Takuma yritti samaa, mutta epäonnistui ja kaatui. Kiertueensa t-paitoihin sonnustautuneet jäsenet yrittivät tehdä yleisöön vaikutuksen ilmeisen vähäisillä voimistelutaidoillaan, mikä sai kaikki nauramaan. Encoren ensimmäinen kappale oli Ichigoichie.

Billy soitti vielä kaksi muuta laulua, kunnes katosi hetkeksi saapuakseen vielä kerran takaisin. Brilliant Bouquet & Braveheart Boy ja Blossom olivat konsertin viimeiset kappaleet, ja etenkin viimeiseksi mainittu sai BAKUn herkistymään. Kesken laulua hän puhui yleisölle ja loppua kohden laulajan poskelle vierähti muutama kyynel. Yleisö kannusti häntä, joten BAKU keräsi voimansa ja päätti välispiikkinsä huudolla, jonka jälkeen kappale jatkui. Lopuksi kokoonpano kiitti yleisöään, heittäen sitten plektroja ja vesipulloja faneilleen. Juuri ennen lavalta poistumistaan Billy ikuisti hetken kamerallaan fanien tallentuessa kuvan taustalle.

Settilista

01. Rebecca
02. [bit;] Ame ni setsuzokusareta sekai
03. Butterfly United
04. Slim Smart Slender
05. Lagrange Point
06. Casablanca
07. Wednesday ~ Kaibutsu wa shinu koto ni shita~
08. Blame All
09. Tuesday ~ Kaibutsu wa koufuku ni michita~
10. [Waga Tousou] show
11. Untouchable ~idai naru kanjou~
12. The Bluffer
13. Shounen [B] Change
14. Rose Helicopter
15. Rockin' Princess

Encore 1
01. Ichigoichie
02. Hikari no gunman
03. Hito no iki e (It's integral)

Encore 2
01. Brilliant Bouquet & Braveheart Boy
02. Blossom
MAINOS

Galleria

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
18.10.20082008-10-18
28.11.2008
Kiertue
Billy
  
18.10.20082008-10-18
Konsertti
Billy
ell.SIZE
Nagoya
Japani
  
19.10.20082008-10-19
Konsertti
Billy
CLAPPER
Osaka
Japani
  
28.11.20082008-11-28
Konsertti
Billy
Spotify O-EAST (former Shibuya O-EAST and TSUTAYA O-EAST)
Tokio
Japani
MAINOS