vistlip - [PATRIOT]vister

Vistlip on niitä yhtyeitä, joista olen kuullut, mutta joita en kuitenkaan ole tullut kuunnelleeksi. Siispä saatoin lähteä arvosteluun täysin puhtaalta pöydältä. Koska yhtye on tulossa esiintymään Suomeen, toivoin toki parasta.

Minialbumi aukeaa heleästi kuin lilja. Soittimet liittyvät mukaan ensin hiljalleen, sitten kuulijan tärykalvoja odottaa raju yllätys – en suosittele kuuntelemaan Neiro ~melody line~:a ensimmäistä kertaa nimenomaan kuulokkeilla. Räjähtävästä alusta huolimatta kappale ei suinkaan ole väkivaltainen. Se vastaa alun kauneuteen sykähdyttävän hellästi mutta säilyttäen silti reippaan tunnelman. Laulajan ääni on yhtä aikaa perinteisen vk-henkinen ja persoonallinen. Ajoittain se muistuttaa jopa SINCREAn Halia.

Heti seuraavassa kappaleessa tunnelma ottaa vielä reippaamman suunnan. Ytimekäs EVE muistuttaa eräänkin kohtalaisen tuntemattoman Gazeten tuotantoa – niin varhaista kuin uudempaa – mutta se ei kuitenkaan ole tympäännyttävä toisinto. Päinvastoin, kappale on kaikessa nostalgisuudessaan raikas, ja sen eri osat ovat loistavassa tasapainossa. Pituus on sopivan napakka, ja kitarat ja rummut tukevat toisiaan erinomaisesti.

Huvittavasti nimetty earl grey johdattaa kuulijan hieman ensimmäisen kappaleen kaltaiseen hyvän mielen maailmaan. Kitaraa näppäillään välillä rauhallisestikin, ja laulaja pääsee loistamaan kertosäkeessä. Biisi on perinteisistä rock-kitaroinneista huolimatta omalla tavallaan leppoisa. Kitaraosuudet, soolo mukaan lukien, jopa korostavat rentoa tunnelmaa. Earl grey on jännittävä lisäys aurinkoisten kesäpäivien soittolistalle.

Re:ashita haretara alkaa viettelevän iskelmäisesti, ja jatko on juuri sitä, mitä odottaa saattaa: iskelmäkitaraa ja hammond-ilottelua. Allekirjoittaneen kaltaiseen mauttoman musiikin ystävään diskoiluksi taittuva iskelmähumppa ei voi olla iskemättä. Tämähän on parasta sitten Kalvaryn! Viimeistään taustan biitti ja kuiskaukset houkuttelevat tanssahtelemaan kappaleen lempeään tahtiin. Varoituksen sananen – voihan tämä olla joillekin jopa hieman turhan imelää.

Ettei kukaan unohtuisi uneksimaan ilta-auringossa kitaraa näppäilevistä näteistä miehistä, Princess Dizzy saapuu palauttamaan kuulijat maan pinnalle. Kappale on jälleen rankemmasta päästä, joskin samaan aikaan se on suorastaan rauhallinen. Kaikessa tasalaatuisuudessaankin se on miellyttävää kuunneltavaa, ja kappaleen eri sävyt nousevat esiin useamman kuuntelukerran jälkeen. Monella tapaa kuultavissa on muistumia Matenrou Operasta, joskaan biisi ei edes tavoittele samaa melankolista mahtipontisuutta, vaan pitäytyy suhteellisen ilottelevassa atmosfäärissä.

Minin päättää akustisten kitaroitten säestyksellä alkava Kage oni. Nopeasti kappale kääntyy jälleen reippaaseen tahtiin, ja kertosäkeeseen päästäessä lähestytään jo eräänlaista täydellisyyttä. Äänimaailma on jälleen jotakin aivan muuta – nyt mieleen nousee vahvasti baroque tai kannivalism. Biisi on koottu puhtaista ja yksinkertaisista aineksista. Kikkailua on riittävästi ja oikeissa kohdissa. Kage oni on kaikessa komeudessaan aivan muuta kuin synkkä nimi lupaa. Hempeähkö kappale pitää otteessaan viimeiseen saakka, ja musiikin jo häivyttyä hämmentynyt kuulija voi vain pyyhkiä kyynelensä ja rientää verkkokauppaan tilaamaan lisää vistlippiä.

[PATRIOT] vister ei suoranaisesti ole musiikillisesti yhtenäinen kokonaisuus, mutta laadultaan levy on vahva. Jokainen kappale yllättää positiivisesti ja kutsuu kuuntelemaan yhtyeen muitakin kappaleita. Iskevää, mutta kaunista minialbumia voi suositella kaikille sekalaisen musiikin ystäville, jotka omaavat myös terveellisen ripauksen huumorintajua. Vk-bändien virrassa vistlip on varsin tervetullut yhdistelmä eri suuntauksia.