Neljättä kertaa Suomessa esiintynyt raskashenkinen D'espairsRay sykähdytti jälleen suomalaista fanikantaansa.
Ulkopuoliselta ohikulkijalta tuskin jäi huomaamatta tummanpuhuva, toinen toistaan innokkaammista faneista kertynyt ihmisjoukko, joka oli pakkaantunut Nosturin eteen heinäkuisena lauantai-iltana. Kolme kertaa aikaisemmin Suomessa esiintynyt D’espairsRay oli varmasti suurimmalle osalle etukäteen tuttu kokoonpano ja samaten pääosalla yleisöstä oli varmasti varsin selkeitäkin ennakko-odotuksia konsertin suhteen. Toisaalta bändin uusi tuotanto oli näyttänyt musiikillisen tyylin menneen astetta popimpaan suuntaan, minkä myötä tavallisen keikkajännityksen lisäksi odottava ilmapiiri oli käsinkosketeltavissa. Miltä uusi albumi tulisi kuulostamaan livenä?
Kovalla soineen alkumusiikin takia ainakin allekirjoittaneelle jäi hieman epäselväksi heti konsertin kättelyssä se, alkoiko konsertti tosiaan vai ei. Entistä visual kei –ulkomuotoa arkisempaan vaatetyyliin sonnustautunut bändi asteli kuitenkin lavalle valojen ja yleisöhuutojen saattelemana. Konsertti pamahti käyntiin REDEEMER-albuminkin aloittajakappaleella eli Lizardilla, joka nostatti fiiliksen kattoon heti kättelyssä. Vahvimmatkin epäilykset saivat kadota, kun D’espairsRay kuulosti uusien kevyempien kappaleidensa kanssa edelleen samalta vanhalta D’espairsRaylta.
Monen jrock-bändin live-esiintymisessä on ollut ongelmia vokalistin äänen erottumisessa muun soiton keskeltä, mutta jo ensimmäisen kappaleen aikana pistin merkille Hizumin äänen kuulumisen erittäin selkeänä. Vokalisti ei muutenkaan säästellyt energiaa turhaan, vaan liikkui vähän väliä lavan puolelta toiselle, kun taas basisti Zero ja kitaristi Karyu tuntuivat astetta jähmeämmiltä tapauksilta. (Vaikka toisaalta pitkässä ylväässä coolissa Karyussa on allekirjoittaneen mielestä juuri "Sitä Jotain".) Tsukasa ei toki jäänyt huomiotta; vaikka rumpalin taakkaan kuuluukin samassa pisteessä istuminen koko konsertin läpi, Tsukasa selkeästi panosti keskittyneen soiton lisäksi vahvaan läsnäoloon.
Monien yllätykseksi ja iloksi D’espairsRay ei keskittynyt ainoastaan uusimman albuminsa tuotosten esittämiseen, vaan settilistaan oli löytänyt tiensä kappaleita myös Mirrorilta sekä jopa vuonna 2006 ilmestyneeltä Coll:set-kokopitkältä. Intensiivinen tunnelma tiivistyi jo konsertin alkupuoliskolla, kun legendaarisen Marry of the bloodin intro alkoi kuulua jäsenten soittimista. Kappale sai pakkaantuneen yleisömassan laulamaan kovaäänisesti Hizumin mukana, mikä on yllättävänkin harvinainen efekti japanilaisten bändien keikoilla Suomessa, sillä japaninkielisten lyriikoiden laulaminen ei aina luonnistu niin helpolla. Marry of the bloodin lisäksi yhtä suuren ja äänekkään suosion toivat myös Coll:setin herkut, kuten In vain ja Infection, joiden aikana myös lämpötila alkoi uhkaavasti kohota koko Nosturissa – tila muistutti paikoin yli sadan asteen höyrysaunaa.
Myös Trickster, Hollow ja Sixty8Nine olivat monelle fanille mieluisia nopeita kappalevalintoja, mutta keikan aikana päästiin myös fiilistelyasteelle, kun slowarit - kuten Paradox5 sekä Screen - lähtivät käyntiin muun riehumisen keskeltä. Hitaammat paketit antoivat aina samalla yleisölle mahdollisuuden levähtää hiukan. Japanilaiset ovat konserteissaan tottuneet seisomaan täysin paikallaan hitaiden biisien aikana, mutta D’espairsRay vaikutti tyytyväiseltä suomalaisten valintaan tehdä rauhallista käsimeriliikettä musiikin tahtiin. Olisin henkilökohtaisesti toivonut selkeää slowarihetkeä, jonka aikana kaikki olisi soitettu putkeen – toisaalta tämä valinta oli erinomainen, koska liian pitkä fiilistelyhetki saa toisinaan tunnelman jopa latistumaan. Nyt kokonaisuus oli eheä, osittain mahdollisesti jopa mietitty inhimilliseksi yleisön fyysisen kunnon kannalta.
Välispiikkien MC-miehenä toimi pääasiassa Hizumi, joka perinteiseen tapaan fanien iloksi siteerasi muutamia lauseita suomeksi, vaikka pääkielenä saimmekin kuulla (hieman haparoivaa mutta suhteellisen ymmärrettävää) englantia. Viimeistään kitaristi Karyun lausuma ”Minä rakastan teitä” sai koko Nosturin villiksi ja suosionosoituksissa ei säästelty.
Bullet-kappaleen aikana Hizumi myös esitteli bändin jäsenet yleisölle. Soittimet säestivät taustalla, kun Hizumi kysyi jokaisen kohdalla, mikä kyseisen soittajan nimi on. Yleisö tajusi idean nopeasti ja innokkaat huudot säestivät taustamusiikin soidessa. Itse olen jo kauan aikaa sitten todennut kyseisten hetkien olevan hienoimpia keikkojen aikana, miellyttävämpää kommunikaatiotapaa bändin ja fanien välillä on vaikea keksiä.
Viimeiseksi kappaleeksi ennen encorea jäi itsenäisenä singlenäkin ilmestynyt KAMIKAZE, jonka melodinen mutta raskas soundi sai pidettyä fanijoukon mielenkiinnon nelikossa loppuun asti. Tuotos kuulosti livenä hieman erilaiselta, mutta silti toimivalta – syynä eroavaisuuteen luultavasti levyversiossa käytetty Hizumin äänen konemainen muokkaus, jota konserttitilanteessa ei tietenkään ole. Kappaleen aikana ja jälkeen jäsenet muun muassa sylkivät teatraalisesti vettä yleisöön, mikä sai yleisön keskellä aikaan ainoastaan lisää innostusta.
Suurin yllätys tapahtui ennen encoren alkua, kun Tsukasa astui backstagelta lavalle ja esitti kaikkien hämmästykseksi kauniin huilusoolon. Samalla kaikille tarjoutui mahdollisuus huomata Tsukasa, sillä alakerrasta katsottuna hän saattoi olla muun keikan ajan rumpusettinsä takana melko piilossa. Sympatiapisteitä mies keräsi entisestään henkäisemällä mikkiin ja naurahtamalla ujosti sen päätteeksi.
Encoressa kuultiin valitettavasti vain yksi kappale, mutta Mirror oli siihen nappivalinta, sillä biisi lukeutunee Despan tunnetuimpiin. Ilmiön huomasi jälleen kerran yleisön aktiivisuudesta, kun joukko suorastaan repesi liitoksistaan ensimmäisistä sävelistä ja kertosäe laulettiin tunteella mukana; ”Why don’t you break the mirror? Just what you need now!” kuului mahdollisesti Nosturin jokaisessa pimeimmässäkin nurkassa. Intensiivinen esitys toi viimeisen silauksen koko konserttiin ja jäsenillä oli selkeästi vaikeuksia jättää fanejaan, sillä tavaraa plektroista rumpukapuloihin lensi yleisöön vähintään sylikaupalla. Voisi sanoa, että D’espairsRay räjäytti pankin todella, sillä koskaan ei ole heinäkuinen tuuli tuntunut yhtä mukavan viileältä kasvoja vasten, kun joukko lopulta poistui kuumottuneesta keikkasalista Helsingin yöhön.
----
Kuvista kiitos Tiina Hirvoselle.
