Haastattelussa abingdon boys school

Noin neljä vuotta sitten perustettu abingdon boys school on saanut paljon huomiota perustamisestaan saakka. Syynä ei ole vain laulajana vaikuttavan T.M.Revolutionin suosio, vaan myös - ja ennen kaikkea - yhtyeen uskomattoman tarttuva, hard rock -asenteella höystetty pop rock -tyyli.

Bändin ensimmäinen dvd-julkaisu ajoittui viime vuoden kesälle, ja JaME tapasi yhtyeen pian sen jälkeen hyvinkin syväluotaavan haastattelun merkeissä.


Voisitteko esitellä itsenne JaME:n lukijoille?

Nishikawa: Olen Nishikawa, abingdon boys schoolin laulaja.
SUNAO: Olen kitaristi, SUNAO.
Shibasaki: Olen kitaristi, Shibasaki.
Kishi: Olen kosketinsoittaja ja ohjelmoija, Kishi.

Tapasitte toisianne työskennellessänne T.M.Revolution-projektissa, mutta kertokaa meille, miten tapasitte toisenne alun perin ja mikä sai teidät perustamaan abingdon boys schoolin.

Nishikawa: No, tapasin SUNAOn T.M.Revolutionin kiertueella; se oli yli kymmenen vuotta sitten. Joka tapauksessa olemme siitä asti työskennelleet yhdessä kiertueilla ja nauhoituksissa. Sinä aikana ajattelin paljon musiikillisia juuriani ja halusin nähdä, onko jotakin uutta, mitä voisin tehdä bändin kanssa. Eräs tuttavani esitteli minulle Shibasakin, jonka musiikista olin jo aiemmin pitänyt.

Tarkoitatko WANDSia?

Nishikawa: WANDSin jälkeen hänellä oli al.ni.co. Niihin aikoihin tein säännöllistä radio-ohjelmaa, jonka nimi oli All Night Nippon. Soitin heidän kappaleitaan ohjelmassa ja suosittelin bändiä kuuntelijoille. (nauraa) Olin vähän turhautunut, koska kovin monet ihmiset eivät pitäneet bändistä. (nauraa) Kuitenkin soitin heitä aina radiossa ja sattumalta tuttavani sattui tuntemaan SUNAOn ja esitteli meidät toisillemme. Sitten aloimme jutella, tulimme toimeen ja pyysin häntä tulemaan mukaan T.M.Revolutionin kiertueille. Sillä tavalla jäsenet keräytyivät, ja halusin aloittaa jotakin uutta. Silloin NANA-sarjakuvasta tehtiin elokuva, joten puhuimme jonkin tribuutin tapaisen tekemisestä sarjakuvalle. Sen oli tarkoitus tuoda lisää huomiota sarjakuvalle ja elokuvalle. Sitten tetsu, L'Arc~en~Cielin basisti, ehdotti että tekisimme jotakin, joten aloimme työskennellä. Silloin ajattelimme, että ajoitus olisi hyvä, koska voisimme tehdä jotakin oikeasti kiinnostavaa. Kishi oli Shibasakin luokkakaveri musiikkikoulussa. Kun tapasimme ensimmäistä kertaa, hän antoi minulle demon ja sanoi: "Tällaista minä teen tällä hetkellä." Se oli vaikuttava demo, juttelimme ja päätimme tehdä sen kappaleen. Bändin jäsenet, jotka olivat kanssani kiertueella, olivat...

Kishi: Me!

Nishikawa: Sitten me kaikki tapasimme toisemme studiossa. Puhuimme aina siitä, miten hienoa olisi, jos me kolme voisimme tehdä jotakin yhdessä, joten pakotimme Kishi-kunin liittymään seuraamme studiolle. (nauraa)

Oletko siis halunnut perustaa bändin pitkän aikaa?

Nishikawa: Kyllä, mutta en oikeastaan puhu vain bändistä. Olen aina halunnut tehdä jotakin musiikillista kaikkien niiden ihmisten kanssa, joihin tutustun.

Tavallisen laulajasta, kitaristista, basistista ja rumpalista rakentuvan kokoonpanon sijaan teillä on laulaja, kaksi kitaristia ja kosketinsoittaja. Miksi valitsitte tällaisen kokoonpanon perinteisen sijaan?

SUNAO: Öh, se vain tapahtui. (nauraa)

Nishikawa: Tiedän tavallisen bändityylin, jossa rumpali ja basisti ovat luomassa ja pitämässä yllä rytmiä; meillä oli kuitenkin jo ohjelmoija. Emme siis tarvinneet rumpalia ja basistia, ja haluamme käyttää enemmän luuppeja ja sarjoja tulevaisuudessa, joten tämä kokoonpano toimii meillä hyvin.

Se on uusi tyyli.

SUNAO: Rock-genressä se on mielestäni uusi tyyli.

Kishi: Olemme bändi, siitä ei voi erehtyä.

SUNAO: Itse pidän rummuista ja rumpusoundeista, joten voimme itse päättää, mitä rytmiä haluamme käyttää, mikä sopii mihinkin kappaleeseen. Ei ehkä nyt, mutta mielestäni tulevaisuudessa meillä on mahdollisuus kokeilla monia musiikillisia asioita.

Joko tiedätte, millaista musiikkia aiotte tehdä jatkossa?

Kaikki: Emme.

Kishi: Ehkä muutumme, ehkä emme. Pidämme joustavuuden säilyttämisestä.

Nishikawa: Tämä voi olla mielestänne outoa, mutta bändin jäsenten lukumäärä saattaa kasvaa tämän takia. (nauraa) "Hei, sinäkin liityit bändiin!?" (purskahtaa nauruun)

Mikä bändinne konsepti on? Yhtyeen nimi tulee brittiläisestä high schoolista.

Nishikawa: Kyllä. Ensin vain leikittelin sanoilla. Kun olin lapsi, minua kutsuttiin Tabouksi, koska nimeni on Takanori. Kun menen ulkomaille, minua sanotaan Turboksi, koska se kuulostaa samalta. Pidän myös moottoriurheilusta, joten käytän monesti nimiä, jotka liittyvät kiinnostuksenkohteeseeni jotenkin. Ennen abingdon boys schoolin käyttöön ottamista ajattelin, että "antilock brake system" eli lyhennettynä ABS kuulosti hyvältä. (nauraa) Sillä ei ollut kuitenkaan mitään muuta merkitystä. (nauraa)

SUNAO: Sen merkitys oli siis vain ABS. (nauraa)

Nishikawa: Siksi mietin muita nimiä. Olemme kaikki samaa sukupolvea ja kuin luokkakavereita, jotka kokoontuvat uudelleen perustaakseen bändin. Sitten tutkin monia kirjoja ja satuin löytämään Oxfordista sisäoppilaitoksen, jonka nimi on Abingdon School, ja se kuulosti mielestäni hyvältä. Radioheadin jäsenet olivat luokkatovereita, jotka perustivat myöhemmin bändin; olimme kuin he ja ajattelin: "Tehdään me samoin!" (naurua)

Pidätkö autolla ajamisesta?

Nishikawa: Joo, ja niiden korjailemisesta myös.

Live-dvd:llänne on auto lavasteena.

Nishikawa: Kun esiinnyimme klubeilla, se oli MINI Cooper, (nauraa) mutta kun meistä tulee suuri bändi, saatamme vaihtaa sen Jaguariin. (nauraa) Aston Martinin jälkeen ehkä. (nauraa)

Suunnittelitteko tämän kruunun, joka näyttää koulun merkiltä?

Nishikawa: Kyllä. Mietimme konseptiamme ja kuvittelimme sisäoppilaitosta. Pohdimme esimerkiksi T-paitojen ja muiden designejä graafisen suunnittelijan kanssa.

Se on siis täysin teidän itse suunnittelemanne.

Nishikawa: Kyllä.

Te neljä olette jo kokeneita muusikoita. Kertoisitteko työskentelyprosessistanne; miten kehitätte musiikkinne ja sanoitukset?

SUNAO: Me kaikki tuomme biisejä demonauhoilla, minkä jälkeen kokoonnumme studioon soittamaan kappaleita ja puhumaan niistä paljon.

Lisäättekö sanoitukset viimeisenä?

SUNAO: Kyllä. Kun olemme valinneet sävellyksen ja hahmotelleet yksityiskohdat, pyydämme Nishikawaa kirjoittamaan sanat.

Te siis tuotte demonauhoja ja kokoonnutte valitsemaan kappaleet, niinkö?

Kishi: Niin. Soundien suhteen jokaisella jäsenellä on oma alueensa ja työskentelemme oman osamme parissa, joskin kommentoimme toisillemme tyyliin: ”Tekisitkö tuon asian? Minä voin huolehtia tästä.”

Eikö teillä ole ongelmia mielipiteidenne yhteensovittamisessa?

SUNAO: On. Joskus tulee yhteentörmäyksiä.

On siis asioita, joiden suhteen ette pysty antamaan periksi?

SUNAO: No, jokainen on vastuussa omasta osastaan, ja kaikki me olemme varmoja siitä, mitä teemme, joten joskus mielipiteet ovat ristiriidassa. Me emme koskaan murru tyyliin: ”Minä luovutan!” (nauraa) Yritämme keskustella siitä, mikä on hyvää, ja korjata asioita.

Nishikawa: Bändin perustaminen tässä iässä on fyysisesti melko rankkaa, joten minulta kysytään melko usein, miten pystyn tähän. Jokainen meistä on ennenkin soittanut bändissä ja kokenut tilanteita: ”En kestä tätä enää!” (nauraa) Uskon, että koska olemme kokeneet sen jo, osaamme selvitä niistä tilanteista ja toimia joustavasti. Aiemmin, jos esimerkiksi jokin ehdotukseni olisi torjuttu, minulla ei olisi ollut uutta ehdotusta tilalle, vaan olisin sanonut: ”Tämä tai ei mitään!” Nyt kuitenkin sanon: ”Entäpä jos tekisimmekin näin?” Hoidan asiat eri tavalla nykyään. On enemmän mahdollisuuksia, joten se on tavallaan miellyttävää. Suosittelen sitä, vaikka kaikki eivät haluakaan työskennellä niin. (nauraa)

Kishi: Meidän on mahdollista työskennellä niin, koska meillä on sen veran omaa tilaa, että saamme asiat tehtyä. Me myös luotamme toisiimme; on esimerkiksi ihan okei jättää kitaroiden teko kitaristeille, eikä ole ongelma antaa Nishikawa-kunin tehdä lauluosuuksiaan.

Pystyttekö lisäämään lyriikat nopeasti musiikkiin?

Nishikawa: Emme. Ajoittain en pysty millään päättämään, mitä tekisin. Nämä kolme jäsentä tekevät jokainen todella uniikkia musiikkia, ja heidän persoonallisuutensa näkyvät siinä selvästi. Kun kuulin Kishin musiikkitaustan olevan instrumentaalista art-work-musiikkia, ajattelin vain että: ”Siinä ei ole laulua!” (nauraa) Hän kuitenkin ymmärtää japanilaisia melodioita, joten tunteelliset sanoitukset sopivat musiikkiin hyvin. SUNAO tekee ”en välitä yksityiskohdista, mutta villiinnytään!” -musiikkia. (nauraa) Se on siis hyvin mielenkiintoista. Shiban musiikki on kaikkein vaikeinta! (nauraa) Hän kuvittelee lyriikoiden olevan japaniksi, mutta bassot saavat minut haluamaan lisätä englantia. (nauraa) Yleensä japaninkielisissä sanoituksissa on paljon konsonantteja, mutta hänen kappaleissaan vokaalit ovat todella vahvoja, joten tuntuu, että hänen sävellystensä sanoittaminen japaniksi on mahdotonta! (nauraa) Kun pakotan sanat paikoilleen, pystyn kuitenkin tekemään tunnelmiltaan erilaisia kappaleita, ja ne ovat mielenkiintoisia.

Kun teette musiikkia, määrittelettekö sen teeman?

Shibasaki: Konkreettisella tasolla käytän piirteitä mielikuvista kappaleiden eri kohdissa, mutta en sano mielikuvien sisältöä suoraan tai selvästi sanoin. Pidän merkityksettömästä englannista ja käytän sitä demonauhoillani. Kokeilen myös japania, mutta merkityksetön japani on usein vaikeaa. (nauraa) Joten lisään laulut, joissa on satunnaisia sanoja englanniksi, jotta saan aikaan haluamani mielikuvan.

Nishikawa: Jep! Ihastun niihin helposti. (nauraa) Hän laulaa aika hyvin. (nauraa) Ajattelen vain: “Ohoh, tämähän on aika hyvä?”. (nauraa)

Kishi: Minä hahmottelen kuvia. Aluksi hahmottelen summittaisen kuvan päässäni, mutta en pue sitä sanoiksi, sitten kirjoitan kappaleen ajatellen näitä neljää jäsentä.

Kun työstätte uutta materiaalia, mikä on kappaleiden päämäärä? Mietittekö, mikä kuulostaisi parhaalta livenä?

Nishikawa: Ensimmäiseen albumiimme saakka halusimme vain tehdä oman päämme mukaan, mutta oneman-kiertueemme jälkeen tämän vuoden helmikuun lopussa luulen meidän muuttuneen. Aloimme miettiä enemmän, mitä kappaleita halusimme mihinkin, millaisia kappaleita tarvitsimme, ja miten olisi mielenkiintoista kokeilla erilaisia asioita.

Muutatteko kappaleitanne keikoillanne siitä, mitä ne ovat levyllä?

Kishi: Yleisesti ottaen emme muuta sovitusta, mutta muutamme introt ja lopetukset kuulostamaan paremmilta lavalla. Ja pienet yksityiskohdat muuttuvat myös aika paljon.

Nishikawa: Nämä kaksi... no, he ovat kitaristeja...

SUNAO: Keikoilla meillä on vain kaksi kitaristia, joten meidän täytyy miettiä miten yhdistelemme tai jätämme pois levyille soitettuja osioita. Mutta yleensä se onnistuu todella hyvin.

Käytättekö koskaan taustanauhoja keikoillanne?

SUNAO: Kyllä käytämme.

Nishikawa: Vain joitakin juttuja, kuten hälyääniä ja sellaista. Yleisesti ottaen bändi soittaa koko ajan.

SUNAO: Pyrimme soittamaan livenä live-konserteissamme.

Shibasaki: Venytämme tai lyhennämme sävellyksiä, mutta emme ole vielä tulleet pisteeseen, jossa olisimme kyllästyneet johonkin ja haluaisimme muuttaa sovitusta.

Sovitus voi kuitenkin muuttua, kun soitatte livenä.

Nishikawa: Niin. Ehkä, kuten Shibasaki sanoi aiemmin, se riippuu siitä, kyllästymmekö soittamaan jotakin. Omien ajatustemme lisäksi meidän täytyy kuitenkin huomioida ihmiset, jotka tulevat keikoillemme kuuntelemaan kyseistä kappaletta, joten kysymys on varmaankin siitä, minkä haluamme asettaa etusijalle.

Kishi: Mielestäni tämä on asia, jota meidän täytyy tarkastella tästä eteenpäin. Tällä hetkellä haluamme vain tehdä mielemme mukaan, joten soitamme juuri samalla lailla kuin levyllä. Jos kuitenkin mietin sitä, miten tavoitamme yleisömme keikoilla, haluan kokeilla esimerkiksi fraasien pilkkomista, tai toisten tärkeiden fraasien tuomista paremmin esiin pilkkomalla asioita pois.

Ottaen huomioon, että useimmat ulkomaalaiset faninne eivät ymmärrä japania, heihin ilmeisesti tekee vaikutuksen musiikkinne soundi ja Nishikawan ääni...

Nishikawa: Hahaha! Niin, niin se varmaan on... kiitos! (nauraa)

Onko jokin tietty viesti, jonka yritätte välittää kuuntelijoillenne? Mitkä olisivat esimerkkejä teemoista, joiden ympärille musiikkinne rakentuu?

Nishikawa: Öh... Annahan kun mietin...

Näytätte todella iloisilta live-dvd:llänne.

Nishikawa: Jep, se on jutun tarkoitus. Sanoin aikaisemmin, miten voi olla kiinnostavaa soittaa bändissä, kun on saanut kokemusta. Mielestäni on olemassa useita tapoja saada aikaan yhteys ihmisten välille; tiedäthän, internet, sähköposti ja kännykät ovat kaikki osa sitä, mutta mielestäni myös bändissä oleminen on osa sitä. Minun mielestäni voimme kertoa asioista sen kautta, mitä teemme. Meillä neljällä jäsenellä on oma maailmamme, ja tarkkailemme usein musiikkiamme yhä uudestaan ja uudestaan. Joten ennen kuin voimme tuottaa iloa ihmisille, on tärkeää pystyä rakastamaan bändiä ja musiikkia, jota teemme. Tekemällä niin voimme mielestäni saada aikaan paljon asioita. Keikkojamme katsomalla voi nähdä, kuinka paljon todella nautimme niistä ja kuinka tulemme yhdeksi yleisön kanssa. Sen vuoksi yleisö kasvaa kasvamistaan. Maailmanrauha musiikin välityksellä ei ehkä kuulosta kovin todelliselta varsinkaan Japanista käsin sanottuna, mutta olemme kaikki ihmisiä, ja jos emme löydä sitä, mikä meille ihmisinä on yhteistä, sodan kaltaisia ongelmia tulee olemaan aina. Haluamme siis näyttää ihmisille, kuinka paljon nautimme musiikista, ja saada heidät kuuntelemaan musiikkiamme ja tehdä heidät iloisiksi sen kautta. Toivottavasti se voisi vaikuttaa heidän mielialansa pysymiseen korkealla, ja ehkä jonain päivänä voimme mennä heidän maahansa ja tehdä siellä keikan.

Teistä todella huomaa, että teillä on hauskaa.

Nishikawa: No, jotta voisimme saada yleisön nauttimaan musiikistamme, meidän täytyy ensin itse nauttia siitä.

Osallistuitte BUCK-TICK-tribuuttialbumille coverilla heidän kappaleestaan dress. Kuinka päädyitte mukaan tribuutille ja miksi valitsitte juuri tämän kappaleen bändin repertuaarista coveroitavaksi?

Nishikawa: Ennen abingdon boys schoolia, ollessani noin 20-vuotias, olin bändissä, ja silloin kuuluin samaan manageritoimistoon kuin BUCK-TICK. He olivat niin sanotusti senioreitani, mutta siitä oli kulunut aika pitkä aika, kun minut kutsuttiin juhlistamaan BUCK-TICKin 20-vuotispäivää. He huolehtivat minusta usein enkä ollut vielä tehnyt vastapalvelusta, joten kerroin bändin jäsenille tästä mahdollisuudesta, ja he sanoivat: “Totta kai teemme sen!” ja sitten päätimme, mikä kappale olisi paras. Hetkonen... mikä olikaan syy siihen, että valitsimme sen kappaleen?

Kishi: Minäkin kuuntelin BUCK-TICKin kappaleita, tosin paljon vähemmän kuin Nishikawa-kun, ja kuuntelin useita remixejä kappaleesta dress. Pidin siitä aika paljon, niin alkuperäisestä kappaleesta kuin remixeistäkin. Ajattelin hämärästi, että olisi mielenkiintoista, jos heidän muut kappaleensa olisivat sen tyylisiä. Se oli kuitenkin Hoshinon tekemä kappale, joten ihmettelin, miksei se ollut yksi heidän tunnetuimmista kappaleistaan, mutta Nishikawa-kun sanoi, että se oli ehkä hyvä asia. Mielestäni tämän kappaleen melodiassa oli surullinen tunnelma, mikä oli hienoa, ja ajattelin, että voisimme tehdä siitä jotakin dramaattista.

Nishikawa: Ajattelin, että monet haluaisivat ehkä soittaa toisen kitaristin tekemiä kappaleita; Imai on julkaissut paljon singlejä, ja minulla on vahva mielikuva dressistä ja JUPITERista, jotka ovat molemmat sattumoisin Hoshinon tekemiä. JUPITER oli se kappale, jonka olisin todella halunnut tehdä, mutta se teki minuun liian suuren vaikutuksen. Pidin alkuperäisestä kappaleesta liian paljon, joten en oikeastaan voinut koskea siihen. (nauraa) Sitten ajattelin, että dressin soittaminen olisi mielenkiintoista.

Kuinka käytännössä teitte sen?

Shibasaki: Alkuperäisessä kappaleessa oli varsin hyvä melodia, joten pystyimme tekemään sillä monia juttuja.

Nishikawa: Niin, ja alkuperäinen kappale vaikutti lähinnä sequentilta ilman tyypillisiä kitarafraaseja tai rytmiä.

SUNAO: Minun kuulemassani versiossa ei ollut kitaroita.

Oliko vaikeaa lisätä kappaleeseen kitarat?

SUNAO: Ei, päinvastoin, sain tehdä sen vapaasti, koska mitään ei ollut tiellä eikä minun tarvinnut ajatella sellaisia kuin ”minun pitäisi säästää tämä” tai ”minun pitäisi muuttaa tämä”.

Shibasaki: Mielestäni on melko vaikeaa päästä yli alkuperäisestä biisistä, mutta halusin saada sen vaikuttamaan originaalilta.

Covereista puheen ollen, jos saisitte tilaisuuden vastaavanlaiseen projektiin, joka olisi tribuutti abingdon boys schoolille, mitä kappaleita haluaisitte coveroitavan ja millä tyylillä?

Kaikki: Ooooo! (nauravat) Aaaaaa, vai niin.

SUNAO: Kaikkien kappaleitten kohdalla olisi mielenkiintoista nähdä, millaisia niistä tulisi. HOWLING on vireeltään minulle kaikista erityisin, joten luulen, että olisi kiinnostavaa nähdä, miten se muuttuisi.

Haluaisitteko sen muuttuvan täysin?

Kishi: Haluaisin kuulla kappaleitamme orgaanisina. Musiikissamme on paljon elektronisia elementtejä, joten olisi mielenkiintoista kuulla sitä orgaanisena, vaikka bossa novana tai jonakin. En usko että voisimme tehdä sitä, koska innostuisimme siitä liikaa.

Nishikawa: Mietitäänpä... meillä on kappale Desert Rose, joka on vastauskappale DOWN TO YOUhun. Desert Rose on rakennettu yksinomaan jatko-osana DOWN TO YOUn tarinaan. Joten olisi mielenkiintoista, jos siinä olisi naisen ja miehen kaksoisvokaalit, ja miten sen sanoisi... olisi myös mielenkiintoista, jos he laulaisivat yhdessä, esimerkiksi naislaulaja miesräppärin kanssa tai mieslaulaja naisräppärin, koska se ei ole vielä kovin yleistä Japanissa.

Shibasaki: Tuo on hyvä idea. (nauraa)

Nishikawa: Niinpä, se on aika hyvä idea. (nauraa)

SUNAO: Ehkä me voimme tehdä sen. (nauraa)

Nishikawa: No, mehän olemme puhuneet siitä aiemmin. (nauraa) Olemme halunneet soittaa vierailijan kanssa.

Musiikkinne muuttuisi, jos naislaulaja liittyisi bändiin.

Nishikawa: No, me neljä jammailemme monenlaisten muusikoiden kanssa. Itse asiassa kutsuimme vierailevan muusikon tälle live-dvd:lle ja albumillemme. Tällä hetkellä teemme niin vain Japanissa, mutta tulevaisuudessa haluamme soittaa ulkomaalaisten artistien kanssa.

Pystytte olemaan aika joustavia. Ehkä voisitte kutsua mukaan perkussionistin.

Nishikawa: Niin.

Viime vuonna esiinnyitte “Live Earth” -tapahtumassa, joka taistelee ilmastonmuutosta vastaan. Tapahtuma järjestettiin useissa paikoissa ympäri maailmaa ja kansainvälinen media mainosti sitä valtavasti. Millainen kokemus tässä tapahtumassa esiintyminen oli teille?

Nishikawa: Rehellisesti sanottuna ulkomaisissa tapahtumissa, kuten Lontoossa tai Yhdysvalloissa, konsepti oli selvä ja myös yleisön tietoisuus oli vahva, joten tapahtuma sujui hyvin, vaikka ekologiaa ja maapallon tilaa koskeva teema olikin vähän vaikea. Japanissa tapahtuma oli kuitenkin kuin mikä tahansa musiikkitapahtuma.

Kishi: Niin. Se oli vain muusikoita tekemässä omaa juttuaan lavalla yksi toisensa jälkeen.

Eivätkö kaikki soittaneetkaan yhteistä keikkaa?

Nishikawa: Emme soittaneet yhtään muiden artistien kanssa, ja tapahtumaan valitut bändit... eivät ehkä oikein sopineet yhteen. Olisimme halunneet olla todella innokkaita niin hyvän tapahtuman takia, mutta oli vähän sääli, että meistä tuntui, ettemme saaneet välitettyä viestiä kaikille.

Kishi: Se oli samanlaista myös backstagella. Pukuhuoneet olivat erilliset, vaikka olimme tekemässä tapahtumaa yhdessä.

Se oli todella japanilaismaista. (nauraa)

Nishikawa: Se on totta! Todella japanilaismaista! (nauraa) Joten vuoromme loputtua menimme nettiin ja katsoimme sen kautta lähetystä ulkomailta samalla kun katsoimme myös Japanin televisiota. Ulkomaalaiset tapahtumat näyttivät todella hauskoilta!

Nishikawa: Ulkomaalainen konserttiyleisö näytti todella nauttivan tapahtumasta. Japanissa vaikutti että kunkin artistin fanit nauttivat esiintymisistä, mutta tapahtuman tarkoitusta ei oikeastaan ilmaistu kovin selkeästi.

Kishi: Niin, se on totta. Artistien välillä ei ollut paljoa vuorovaikutusta.

Muistan hide Memorial Summitin (hiden muistotapahtuma, joka pidettiin Ajinomoto Stadiumilla toukokuussa 2008) viimeisen osion. Se oli mahtava, koska melkein kaikki artistit liittyivät toistensa seuraan lavalla ja soittivat yhdessä.

Nishikawa: Niin, se olisi ollut hyvä. BUCK-TICK oli myös oikein hyvä. Me itse asiassa esiinnyimme siellä, ja se oli hienoa.

Ilmeisesti “Live Earth” issa oli paljon rajoja. (nauraa)

SUNAO: Harjoituksissa taisin puhua vain LINKIN PARKin henkilökunnan kanssa, ja siinä kaikki.

Nishikawa: Bändin jäsenet saapuivat esiintymispäivänään ja palasivat sitten kotiin samana päivänä.

Tämä tapahtuma järjestettiin samaan aikaan seitsemässä maanosassa, mutta entä aikaerot? Oliko se kaikkialla samaan aikaan?

Nishikawa: Se oli samaan aikaan. Siis niin että kun yksi paikka lopetti, seuraava aloitti.

Onko tähän tapahtumaan osallistuminen saanut teidät myös henkilökohtaisesti tietoisemmiksi ilmastonmuutoksesta?

SUNAO: Kyllä, luulisin.

Nishikawa: Japanissa ollaan kyllä tietoisia asiasta, mutta musiikkitapahtuma, joka auttaa kertomaan sen tärkeydestä, on mielestäni hyvä juttu. Tiedän, että todellisuudessa käytämme paljon sähköä musiikin tekemiseen, joten tavallaan se on ikään kuin ympäristön tuhoamista. (nauraa) Mutta kun ajattelee, miten se kouluttaa ihmisiä, sellainen musiikkitapahtuma on todella hyvä juttu, joten tahtoisimme osallistua sellaiseen uudestaan. Sen järjestämisestä taas tänä vuonna oli jonkin verran puhetta, ja sanoin, että osallistuisimme siihen mielellämme. Viimevuotisten kokemusten vuoksi olemme päättäneet, että kävisimme tapahtumassa kaikkien pukuhuoneissa. (nauraa) Mutta vaikuttaa siltä, että samanlaista tapahtumaa ei järjestetä tänä vuonna, mikä on sääli.

T.M.Revolution esiintyi vähän aikaa sitten sooloartistina New Yorkissa. Mitkä olivat ajatuksesi siitä?

Nishikawa: En ollut tehnyt keikkoja vähään aikaan, joten olin vain iloinen, että pääsin tekemään yhden. Ilmeisesti yhdysvaltalaiset fanit tekivät kovasti töitä tämän tapahtuman eteen enkä varmaankaan olisi mennyt sinne muutoin kuin heidän vuokseen. Paneelikeskusteluun tein videon, jossa oli tietenkin T.M.Revolution ja abingdon boys school. Oli hienoa päästä kertomaan ihmisille näistä bändeistä. Sitten monet ihmiset eri maista tulivat keikkapaikalle katsomaan esiintymistämme ja alkoivat neuvotella kanssamme pyytäen meitä tulemaan heidän tapahtumiinsa. Olin todella iloinen. Mielestäni olisi hienoa tehdä abingdon boys schoolin keikka ensi vuonna ulkomailla.

Tuntuiko, että japanilainen musiikki on tulossa yhä suositummaksi ulkomailla?

Nishikawa: Oletko sitä mieltä? Minun on vaikea sanoa. Se on oikeastaan minulle kuin unta. Katsohan, kun olin lapsi, en koskaan kuvitellut, että japanilainen bändi voisi saada mahdollisuuden soittaa ulkomailla. Mielestäni kyseessä on kuitenkin vielä tuntematon markkina-alue, joten on tärkeää työskennellä asian eteen eikä luovuttaa.

Vaikuttaa siltä, että kehitys tulee jatkumaan samaan suuntaan.

Nishikawa: Kyllä, luulen niin. Tiedätkö, siihen tapahtumaan osallistui 100 000 ihmistä kaikkialta Yhdysvalloista, ja luulen, että vielä useammat olisivat halunneet osallistua. Jos siis yksi kymmenestä tai yksi viidestä ihmisestä oppisi tuntemaan meidät japanilaisten kappaleittemme kautta, ja pikkuhiljaa luku kasvaisi, asiat todella muuttuisivat.

Tiedostatteko siis tämän, vai pyrittekö korostamaan japanilaisuuttanne?

Nishikawa: Öh, annahan kun mietin. Minun mielestäni emme. Mutta on artisteja, joiden luulisi saavan hyvän vastaanoton ulkomaiselta yleisöltä musiikkinsa länsimaalaismaisuuden takia, mutta niin ei kuitenkaan aina välttämättä käy. Mielestäni kyse ei ole siitä, onko japanilaisempi vai länsimaalaisempi, vaan pelkästään siitä, että tekee mitä haluaa ja tekee sen parhaansa mukaan. Mielestäni yleisö kyllä huomaa sen, ja juuri niin haluamme tehdä: parhaamme.

Hyvin sanottu. Joten olette alkaneet näyttää sen amerikkalaiselle yleisölle.

Kishi: Toivottavasti. Soundini saattaa olla japanilainen, mutta en yritä tuottaa, tai pakottaa esiin, japanilaista soundia.

Ettekö koskaan mieti japanilaisten instrumenttien käyttöä musiikissanne, esimerkiksi japanilaisten rumpujen tai koton?

Kishi: No, saatamme käyttää niitä kun teemme remixejä.

Nishikawa: Olemme joskus tehneet niin.

Oletteko koskaan käyttäneet japanilaisia yukatoita?

Nishikawa: Ei, en ole. Se voi kuitenkin olla mielenkiintoista, vitsillä.

Teidän tyylinne onkin enemmän brittiläinen, joten...

Nishikawa: (nauraa) Niinpä!

Kishi: ...mutta soundimme ei ole brittiläinen. (nauraa)

Nishikawa: Puolet jäsenistämme ei ole koskaan ollut Lontoossa! (nauraa)

SUNAO: Kasvoin länsimaisen musiikin parissa, mutta olen japanilainen. En oikeastaan ole tietoinen siitä, minkä tyylistä musiikkia teen, se oikeastaan vain kumpuaa minusta. En halua ajatella tyyliin ”teen länsimaista musiikkia”, enkä myöskään ”teen japanilaista musiikkia.” Teen vain mitä teen.

Shibasaki: Meiltä kysytään usein bändin omaperäisyydestä, mutta mielestäni niin kauan kuin olemme rehellisiä itsellemme sen suhteen, mitä haluamme tehdä, musiikkimme ylittää sellaiset rajat.

Seuraavaksi, ihan vain huvin vuoksi ja käyttääksemme hyväksi ajatusta "koulupojista", jakaisitteko fanienne kanssa jonkin teille tärkeän muiston teinivuosiltanne.

Shibasaki: Yläasteella työskentelin yötä päivää kovasti tenniksen peluun eteen. Muistan oikeasti harjoitelleeni sekä aamuisin että koulun jälkeen.

SUNAO: Kun minä olin yläasteella, tein kamalasti kaikkea. Tein kovasti töitä kitaransoiton, bändissä olemisen, opiskelun ja urheilun eteen. Se oli aikaa, jolloin kokeilin kaikkea, ystävyyttä ja rakkautta. Olin jopa yläasteeni oppilaskunnan johtaja. Tein sitä kaksi vuotta, ensimmäisestä vuodesta kolmanteen vuoteen.

Nishikawa: Vau! (nauraa)

Oletko sitten ikään kuin bändin johtaja?

Nishikawa: En lainkaan! (nauraa)

Shibasaki: Hän on enemmän sellainen tyyppi, jonka käsketään tehdä jotakin, kuin sellainen, joka ottaisi jonkin asian tekemisen omalle kontolleen.

SUNAO: Muistoni siitä ajasta ovat niin eläviä, että näen yhä unia yläasteestani nykyäänkin melko usein. Uneksin vaikkapa juttelemisesta ystävieni kanssa luokassa.

Nishikawa: Eikä!

Et siis ole koskaan ollut oikeasti kapinallinen?

SUNAO: No, minulla oli kapinallisia ystäviä, mutta minulla oli myös vakavampia ystäviä, esimerkiksi mallioppilaita.

Nishikawa: Hahahaha. (jatkaa nauramista kuunnellessaan SUNAOta)

Kishi: Kuulostaa siltä, että hän yrittää sanoa olleensa joskus pahis.

SUNAO: Minulla oli tapana vain katsella, inhosin ihmisten erottelua sanomalla heitä hyviksi tai pahoiksi.

Nishikawa: Tämä on hassua! Hei SUNAO~, kerro lisää! (jatkaa nauramista ja huokaisee)

Kishi: Minä harrastin miekkailua kuten Shiba tennistä. Se oli hauskaa, mutta harjoittelu oli todella rankkaa ja satutin itseni usein. (nauraa) Treenatakseni refleksejäni harjoittelin väistelemällä nopeasti satunnaisia iskuja antavaa vastustajaa ilman mitään suojuksia. Jos liikuin liian hitaasti, sain pistoja, joten olin usein vähän verillä. (osoittaa rintaansa) Koska harjoittelin niin paljon, vielä nykyäänkin, kun joku koskee minua, liikun vaistomaisesti nopeasti ja joskus näen myös unta siitä.

SUNAO: Koulujen kerhotoiminta oli aika rankkaa meidän aikanamme.

Kishi: Niin oli. Minun päämääräni siihen aikaan oli päästä osallistumaan vierasmatseihin, jotta voisin matkustaa eri paikkoihin kiertueilla. Minun piti siis voittaa prefektuurini kilpailu edetäkseni seuraavaan kisaan, joka pidettiin eri paikassa. Pidin kiertämisestä silloin, kuten nytkin.

Harjoittelit todella kovasti, melkein kuin olisit rääkännyt itseäsi.

Kishi: No... en nyt oikeastaan. (nauraa)

Nishikawa: Minä perustin yläasteella bändin, ja soitimme ensimmäisen keikkamme koulufestivaaleilla. Olin myös käsipallokerhossa, ja sitä ohjaava opettaja oli yksi koulufestivaalin johtohenkilöistä. Hänen kanssaan oli aika vaikea tulla toimeen; hän ei ollut mielestäni hyvä kommunikoimaan. Halutessamme järjestää bändin keikan koulufestivaalilla minusta tuntui, että minun pitäisi kysyä häneltä lupa, ja se oli vaikeaa, koska olimme lopettaneet kerhotoiminnan, koska kolmas vuotemme läheni loppuaan. En halunnut, mutta tein sen kuitenkin. Selitimme kaiken hänelle, ja yllättäen hän tuki meitä ja käski meitä toteuttamaan suunnitelmamme. En ollut koskaan nähnyt häntä sellaisena, joten mielipiteeni hänestä luullakseni muuttui. (nauraa) En ollut koskaan tehnyt kovin paljoa töitä kerhotoiminnan eteen, joten oli hienoa, että hän sanoi meille niin.

Luulisin, että bändissä olevia ihmisiä pidettiin huligaaneina...

Nishikawa: Asuin maaseudulla, joten asia oli juuri niin!

SUNAO: Niin minäkin. Koska minulla oli soitin, monet ihmiset ajattelivat minusta niin.

Kishi: Oikeasti? Meillä ei ollut sellaista. (katsoo Shibasakia)

Nishikawa: Koska elitte kaupungeissa! (nauraa)

Kishi: Huligaaneilla ei koskaan ollut soittimia.

Viime vuonna olitte varsin aktiivisia julkaisten kolme singleä ja yhden albumin, mutta tänä vuonna olette julkaisseet vain yhden dvd:n. Milloin voimme odottaa uutta materiaalia abingdon boys schoolilta? Voitteko kertoa meille jotakin tulevista tuotoksistanne tai projekteistanne?

Nishikawa: Tästä eteenpäin olemme kiertueella, jonka teemme joka vuosi; match-up-tapahtuma heinäkuusta elokuuhun tänä kesänä.

Suunnitteletteko julkaisevanne mitään lähitulevaisuudessa?

Nishikawa: No, tulemme julkaisemaan juttuja tästä eteenpäin, sillä työskentelemme nyt uuden tuotantomme kanssa; itse asiassa soitamme tänään keikallamme yhden uuden kappaleen.

Antaisitteko kaikki vielä lopetusviestin JaMEn lukijoille?

Shibasaki: Olen todella iloinen siitä, että ulkomaalaiset ovat alkaneet tuntea meitä; se on aika uskomatonta, mutta hienoa. Haluan mennä ulkomaille soittamaan keikkoja, joten odotattehan meitä, kunnes voimme tulla teidän maihinne.

SUNAO: Olen otettu siitä, että monet teistä oppivat tuntemaan meidät internetin ja levyjemme välityksellä. Jos voimme, meistä olisi ihanaa tulla teidän maihinne soittamaan keikkoja. Olisi hienoa nähdä ilmeenne! Odotan innolla, että saamme sen mahdollisuuden!

Kishi: Teemme kappaleitamme tutkimalla soundeja ja olemme todella huolellisia niiden kanssa, joten olen iloinen, jos kuuntelijoiden määrä voisi kasvaa vaikka yhdellä ihmisellä päivässä. Minä jatkan luomista, joten kuuntelettehan musiikkiamme.

Nishikawa: Olen todella otettu siitä, että niin monet ihmiset Japanin ulkopuolella oppivat tuntemaan meidät. Haluamme laajentaa mahdollisuuksiamme soittaa ulkomailla. Keväällä kävin New Yorkissa T.M.Revolutionina, ja monet fanit pyysivät minua osallistumaan myös muihin tapahtumiin. Kerrottehan tulevaisuudessakin milloin ja missä haluatte meidän soittavan! Odotamme kuulevamme teistä!

Sähköpostilla tai etanapostilla.

Nishikawa: Oi, niin. Itse asiassa kotisivuillamme monet kirjoittavat englanniksi, eivät vain japaniksi, ja me kyllä luemme mitä he kirjoittavat, joten olisi hienoa päästä taas ulkomaille soittamaan.

Missä haluatte soittaa?

Nishikawa: Öh, tällä hetkellä haluan soittaa paikoissa, joissa en ole koskaan ollut. On niin paljon paikkoja, joissa en ole koskaan käynyt, joten missä vain olisi hyvä!

Miten olisi Iso-Britannia?

Kaikki: Oo, joo!!! Tietenkin!

Nishikawa: Haluan mennä sinne! Mennään sinne! Joohan!

SUNAO: Joo! Ja mennään soittamaan Abingdon Schoolin festivaaleille! (nauraa)