Kitaravirtuoosi miyavi keräsi jo kolmannen kerran täyden tavastiallisen väkeä ihailemaan esitystään.
Syyskuun 23. päivänä tuli kuluneeksi hieman yli vuosi miyavin edellisestä ja samalla ensimmäisestä Suomen-vierailusta. Aika, jonka hän oli viettänyt erossa suomalaisista faneistaan, ei kuitenkaan estänyt häntä nostattamasta Tavastian tunnelmaa jälleen kattoonsa.
Rock-klubin pääovien vastakkainen katu täyttyi tuttuun tapaan malttamattomista ja innokkaista faneista jo tunteja ennen sallitun jonotusajan alkua. Mitä lähemmäs kolmea kellon viisarit liikkuivat, sitä tiiviimmin ihmiset pakkautuivat reunakivetykselle ja uskaltautuivatpa välillä jopa autotien puolelle. Helsingin vilkas liikenne ei kuitenkaan kavahduttanut keikan alkua odottelevia faneja taaksepäin kuin sen verran kuin tarvetta oli.
Jonotus, kuten varmasti olettiinkin, aiheutti jälleen paljon kuumia tunteita. Ihmismassan syöksähtäminen tien ylitse jo muutamaa minuuttia ennen kolmea ei ollut pidäteltävissä, ja väki asettui hiljalleen omille paikoilleen jonoon – osa kiltimmin kuin toiset. Katkeran tutut ”Taaksepäin!” -huudot kirvoittivat monia närkästyneitä ilmeitä suosiolla hieman kauemmas pääovista asettuneilta jonottajilta, mutta ajan kuluessa myös ensimmäisinä olevat saivat tarvitsemansa hengitystilan, ja varsinainen jonotus saattoi alkaa.
Pääovista sisään, lippujen tarkastus, suoraan narikkaan ja ennen itse salia vielä mahdollisesti lyhyt pysähdys keikkatuotteita myyvän pöydän luona; kiertuepaidat, julisteet ja muut miyavi-aiheiset tuotteet löysivät nopeasti uuden omistajan. Puolitoistatuntinen odottaminen saattoi alkaa, ja hiljalleen loppuunmyyty Tavastia alkoi täyttyä. Vartomisen tuskaa eivät olleet lievittämässä kuin taukoamaton taustamusiikki ja lähimpänä seisovat ihmiset, eikä siinä vaiheessa monellekaan ollut enää väliä, kenen kanssa ajatuksiaan vaihtoi; tuntemattomat ihmiset olivat muuttuneet pienessä hetkessä paljon kaivatuksi odotteluseuraksi.
The Prodigyn kappale Invaders Must Die ja lähes valomerkkiin ehtinyt kellonaika olivat viimeinen tikki, joka nosti odottelusta kasvaneen keikkatunnelman huippuunsa – tai siihen huippuun, joka oli siinä tilanteessa saavutettavissa, sillä keikan pyörähtäessä käyntiin vei se odotetusti yleisön mukanaan. Mitä pienestä odottelusta, kun vaiva oli sen kaiken arvoista! Myös jatkuvasti kasvavat ja lisääntyvät huudot kertoivat kyllä, kenet yleisö halusi lavalle.
Päivässä Tampereelta suoraan Helsinkiin rokkaamaan siirtynyt miyavi palkitsi osittain vesisateessakin jonottamaan joutuneet faninsa ilmestymällä ROCK’N’ROLL IS ”NOT” DEADin tahdissa kulisseista lavalle jopa hieman salakavalallakin tavalla. Illan pääartistin näkeminen hieman yli vuoden tauon jälkeen, tai joillekin jopa ensimmäistä kertaa, riitti villitsemään yleisön, eikä miyavilta vaatinut paljoa napata heitä mukaansa biisin lumoihin. Hyppivä ja heti alusta täysillä mukana oleva yleisö oli varmasti paras vastaanotto, jota miyavi Helsinkiin kokoontuneelta kuulijakunnaltaan saattoi edes toivoa.
Illan ensimmäisen kappaleen yllyttämä yleisö sai jatkaa tunnelmointiaan, kun BOOM-HAH-BOOM-HAH-HAH sai vuoronsa settilistalla. Sen rytmi ja mukanaan tuoma fiilis riittivät varmasti saamaan vähän hitaamminkin lämpenevät mukaan tunnelmaan. Aiemmista konserteista tutut käsiliikkeet muistuivat nopeasti mieleen ja antoivat mahdollisuuden osallistua esitykseen, minkä kaikki mielellään tekivätkin. Vaikka taustaryhmä the KAVKI BOIZ ei enää ollutkaan esittämässä kappaletta, oli siinä siitä huolimatta tallella se jokin, joka riitti tyydyttämään monen ihmisen odotukset.
Se, joka kuvitteli käsiensä väsyneen edellisten minuuttien heiluttelusta, saattoi nopeasti huomata, ettei alkukeikan aikana löysäiltäisi; 21st Century Tokyo Bluesissa hieman edellisestä kappaleesta muuttuneet, yksinkertaisemmat furit olivat jälleen loistava tapa lähentää yleisöä ja artistia entisestään. Siinä, missä miyavin silmäpeli ja lavakarisma kirvoittivat osasta yleisöä ihastuneita huudahduksia, ei kappaleen hieman robottimainen koreografia jäänyt kakkoseksi; vokaalittomat kohdat eivät missään vaiheessa päässeet muodostumaan tylsiksi, kun miyavi yhdessä esiintyjäkaartinsa kanssa piti yleisön mielenkiinnon yllä yhtenevillä liikkeillään.
Sävy, jonka keikka oli kolmesta räväkämmästä aloituskappaleesta saanut, kääntyi yllättäen bluesmaisempaan suuntaan, ja viime vuodesta poiketen konsertin settilistaan mahtui myös hitaampia kappaleita. Positiivisena yllätyksenä tuli myös se, kuinka miyavi sekoitti esitykseensä enemmän vanhempia kappaleita aina Galyuu-albumilta saakka. Ame ni utaeba ~Pichipichichappuchapuranran Blues~ tarjosi yleisölle pienen hengähdystauon vähän rajumman keikkariehunnan jälkeen ja samalla täydellisen tilaisuuden tarkkailla japanilaista kitaristilahjakkuutta, joka toi näppäilyllään taitonsa esiin ennen kappaleen varsinaista alkua.
Rauhallisella tempolla jatkoi myös Aa, kanashiki kana yatoware no mi no Blues, joka oli edeltävän kappaleen tavoin jälleen täynnä hienoja näyttöjä miyavin lahjoista sekä kitaristina että laulajana. Heti perässä seuraava Please, please, please oli kuitenkin todellinen jättiyllätys suurelle osaa paikalle saapuneista. Ilahtuneina he kuitenkin antoivat loistavan vastaanoton kappaleelle, ja useampi kuin yksi unohtui varmasti katselemaan kitaran kielillä ihailtavalla taidolla tanssivia sormia.
miyavi yllätti Tavastian kappalevalintojensa lisäksi pitkähköllä välispiikillään, jossa kertoi muun muassa itsenäistymisestään ja oman levy-yhtiönsä perustamisesta, suunnitteilla olevasta kansainvälisestä faniklubista ja ennen kaikkea heinäkuun lopussa syntyneestä tyttärestään Loveliesta. Vaimonsa melody.:n raskauden ja lapsensa syntymän aikaanhan tuore isä piti fanejaan ajan tasalla muun muassa MySpace-bloginsa avulla, jota seuraamalla monet ovat myös pystyneet seuraamaan hänen aikuistumistaan ja henkistä kasvuaan. Koskettavan taustamusiikin päälle puhuen kitaristi kiitti myös fanejaan, ja hänen välittämisensä kosketti monia kuuntelijoita muistuttaen siitä, kuinka hieno ihminen heidän edessään lavalla seisoi – ei vaan musiikillisesti, vaan myös luonteeltaan. Kaikki kauniit sanat nostattivat monen fanin silmiin kyyneliä, ja miyavi piti huolen, että jokainen salissa seisova ymmärtäisi hänen seisovan siinä lavalla vain faniensa tuen avulla.
Pianosäestys, joka oli jatkunut koko pitkän välispiikin ajan, yhdistettynä miyavin lauluun saattoi aivan uudenlaisen version Kimi ni Negai wosta alkuun. Hitaammaksi muutettu kappale pomppasi helpon tuntuisesti kuulijoiden sydämiin ja painui mieleen yhtenä kauniimmista variaatioista, joita artisti kappaleistaan on esittänyt. Kenenkään ei tarvinnut edes pyytää, kun tavastiallinen käsiä nousi jo ylös heilumaan musiikin tahdissa.
Täysin uusitta kappaleitta ei konserttia myöskään saatettu loppuun, vaan hitaampien kappaleiden linjaa jatkava Death Parade piristi yleisöä uutuudellaan, vaikkei erityisemmin mieleen painunutkaan. Kappaleen sävellystyöstä heijastui pala sitä tuttua tyyliä, jonka kuuntelijat olivat tottuneet jo yhdistämään artistin nimeen, vaikka miyavi onkin tullut tutuksi joustavuudestaan eri tyylisuuntauksien kanssa. Laulun synkästä nimestä huolimatta tähti kuitenkin kertoi, että juuri hänen tyttärensä tuleva syntymä oli inspiroinut häntä kappaleen teossa.
Netin välityksellä maailmalle levitetty Super Hero oli ensimmäinen kappale, joka edusti jälleen räväkämpää sarjaa. Lähes valehtelematta Super Heroa saattoi kutsua illan odotetuimmaksi kappaleeksi, eikä se todellakaan tuottanut yleisölle pettymystä, vaan nousi helposti yhdeksi konsertin parhaimmista ja menevimmistä kappaleista. Rauhallisen alun jälkeinen meno sai myös jatkua, kun toinen erityisen haluttu kappale Freedom Fighters seurasi heti perässä.
Shouri no V-ROCK!! toi tullessaan tutut pyyhkeet, joiden pyörityksestä aiheutuvaa ilmavirtaa monet Tavastian kuumuudessa pakahtuvat fanit jäivät kaipaamaan, mutta lämpötila ei menoa estänyt. Ja mitäpä olisikaan konsertti ilman ARE YOU READY TO ROCKia, yhtä artistin parhaimmista livebiiseistä? Kappale takasi varmasti monille kipeytyneet niskat seuraavalle päivälle, eikä kukaan varmasti jäänyt kylmäksi villin menon keskellä, sen verran paljon miyavi yleisöään huudatti kysyen heidän valmiuttaan rokata hänen kanssaan.
Tutut encore-huudot täyttivät salin lähes saman tien miyavin poistuttua lavalta; yleisö ei ollut saanut vielä läheskään tarpeekseen illan vieraastaan. Vesikupit kiersivät eturivistä taaksepäin saavuttamatta kuitenkaan kaikkia janoisia konserttilaisia, ja joidenkin minuuttien lepotauon jälkeen meno saattoi jälleen jatkua.
miyavin uusimmalta levyltä löytyvä kappale Subarashiki kana, kono sekai -WHAT A WONDERFUL WORLD- repi välitauon aikana levähtäneet takaisin mukaan keikkatunnelmaan, ja kappale saikin hyvän vastaanoton yleisöltä, joka tuskin sillä hetkellä olisi valittanut mistään settilistalta ilmestyvästä kappaleesta. Alultaan hyvin kaunis mutta muuten erittäin menevä Sakihokoru hana no you ni -Neo Visualizm- osoittautui illan toiseksi viimeiseksi kappaleeksi, ja ennen itse laulun aloittamista miyavi osoittikin jälleen sanansa yleisölle pianomusiikin säestäessä tutusti taustalta. Keikkojen viimeisenä kappaleena tutuksi tullut Sakihokoru hana no you ni säikäyttikin monet tajuamaan, että konsertti olisi pian ohitse.
As Ur -kimi wa kimi no mama de- oli odottamaton päätöskappale konsertille, mutta samalla myös sanoituksiltaan sopiva hyvästien jättämiseen. Syntymäpäivälaulunkin keikan alkupuolella saanut miyavi osoitti vielä viimeisen kerran olevansa samaa perhettä kuulijoidensa kanssa ja päätti noin puolentoista tunnin rokkaamisen jälkeen valovoimaisen show’nsa. Hyvästellen paikalle tulleet faninsa illan artisti poistui taustaryhmineen lavalta ja jätti jälkeensä vain Neo Samurai Tokyo Black World Tourin mustavalkoisen taustakankaan.
Vaikka miyavi ei tuonutkaan tänä vuonna mukanaan the KAVKI BOIZien kaltaista huomiota herättävää taustaryhmää kukaan tuskin voi kieltää, etteivätkö kitaristi Takumi Samejima, basisti U-ZO, kosketinsoittaja OKKY ja rumpali Ryo Yamagata olisi antaneet keikalle omaa pientä säväystään sympaattisen taustabändin roolissa, vaikka suurin huomio meni tietenkin miyaville itselleen. Kokonaisuudessaankin syyskuinen konsertti oli sävyltään aivan erilainen kuin vuoden takainen, jos nyt vertaamaan tahdotaan lähteä, ja tämä seikka jakoi epäilemättä myös paljon mielipiteitä. Neo Tokyo Samurai Black World Tour tulee kuitenkin varmasti olemaan selkeä näyttö siitä, ettei miyavi tarvitse silmiinpistävää taustabändiä rinnalleen vetääkseen vauhdikkaan ja upean keikan kuulijoilleen.
Settilista:
ROCK'N'ROLL IS "NOT" DEAD
BOOM-HAH-BOOM-HAH-HAH
21st Century Tokyo Blues
Ame ni utaeba ~Pichipichichappuchapuranran Blues~
Aa, kanashiki kana yatoware no mi no Blues
Please, please, please.
Kimi ni negai wo
Death Parade
Super Hero
Freedom Fighters
Shouri no V-ROCK!!
Are you ready to ROCK?
Subarashiki kana, kono sekai -WHAT A WONDERFUL WORLD-
Sakihokoru hana no you ni -Neo Visualizm-
As Ur -kimi wa kimi no mama de-
Kuvista kiitos Tiina Hirvoselle.
