DIR EN GREY – THE UNWAVERING FACT OF TOMORROW, Tokio 25. ja 28.10.2010

Kolme vuotta ilman DIR EN GREYn livekeikkaa on pitkä aika, huomasin istuessani Tokion Shinkiba Studio Coastin (toiselta nimeltään Club Ageha) edustalla ystäväni kanssa ja kuunnellessani rakennuksen sisältä kaikuvaa soundcheckiä. Siihen asti kurissa pysynyt jännitys alkoi nostaa päätään.
Sisäänpääsyä odottavat ihmiset olivat levittäytyneet ympäri Studio Coastin pihaa, ja ainoa varsinainen jono oli muutama tunti sitten sijoittunut keikkatavaroiden myyntipisteen eteen. Japanissa ei jonottaminen ole samalla lailla oleellinen osa keikkakokemusta kuin Suomessa tai Amerikassa, sillä liput ovat numeroituja ja sisään mennään numerojärjestyksessä. Omassa lipussani komeileva 2793 ei siis vuosien takaiselle "pakko-päästä-eturiviin!-minälleni" olisi ollut kovinkaan mieltäylentävä näky.

Sisään valumiseen meni yli tunti, ja kun lopulta pääsimme saliin, ei tarvinnut odottaa montaa minuuttia, kun mystisen SA BIR -intron vartaloa tärisyttävä jylinä käynnisti konsertin. Bändin jäsenet, rumpali Shinya, kitaristit Kaoru ja Die, basisti Toshiya ja viimeisenä vokalisti Kyo, astelivat vuorotellen lavalle, ja intro vaihtui nopeasti Obscuren uuteen versioon. Pahaa enteilevän kuuloinen alku ja sitä seuraavat julmat kitarat saivat nostalgiallaan edellisen DIR EN GREY -konserttini tuntumaan eiliseltä, vaikka vokaalit olivatkin vaihtuneet UROBOROS-albumilta tuttuun death metal -örinään. Seuraava kappale, audience KILLER LOOP, vei meidät neljän vuoden takaisen Vulgar-albumin tunnelmiin, minkä jälkeen siirryttiin vielä toiset neljä vuotta taaksepäin mukaansatempaavan Mr. NEWSMANin merkeissä. Kappale kuulosti paremmalta kuin muistinkaan, ja yleisöstä se kirvoitti korvia huumaavan reaktion.

Herra Uutismiehen jälkeen seurasi The Marrow of a Bone -putki: GRIEF, jonka aikana bändi näytteli surutta kansainvälisiä käsimerkkejä yleisölle saaden luonnollisesti samalla mitalla takaisin; Agitated Screams of Maggots, joka kaikessa eeppisyydessään aiheutti raivokasta headbangausta yleisössä; THE DEEPER VILENESS, joka toimii livenä yhtä hyvin kuin levyllä; sekä tämän yhtyeen mittapuulla melkeinpä letkeä ROTTING ROOT, jonka improvisoidut vokaalit eivät oikein istuneet kappaleeseen. Tässä vaiheessa konserttia olivat jo monet circle pitit ja moshpitit muutaman nuoren miehen osalta riepotelleet Dien puolen yleisöä siinä määrin, että hengähdystauko teki oikein hyvää.
Inward Scream, eli Kyon kaikenkattavalle soolosuoritukselle omistettu hetki, oli vähintäänkin pysäyttävä. Se alkoi jollain, joka kuulosti susien ulvonnalta, mutta joka kyllä lähti siitä pienestä miehestä lavalla, ja päättyi kuolonkorinoiden, rääkymisen ja hysteerisen kiljumisen kautta murinan sekaiseen örinään, jonka aikana koko sali oli niin täynnä Kyon ääntä, että tuskin jäi hengittämiselle tilaa. Sydän läpättäen olin valmis siirtymään takaisin rankempaan settiin.

Rankan setin sijaan tulikin jotain vielä parempaa: Ryoujoku no Ame, joka on ehdottomasti yksi kolmesta suosikkibiisistäni DIR EN GREYltä. Raskaat kitarariffit, toisinaan pinnalle nouseva basso sekä melodinen ja etenkin loppua kohti tuskainen laulu ovat levyltä kuunneltuna jotakin käsittämättömän tunnelmallista, mutta livenä niin paljon parempaa. Ryoujoku no Amea seurasi pienehkö yllätys: rauhallinen ja bassopainotteinen Itoshisa wa fuhai ni tsuki. Yleisö ei oikein näyttänyt tietävän miten olla, joten seuraavat neljä minuuttia menivät rauhallisissa merkeissä lähinnä musiikista nauttien ja päitä nyökytellen. Settilistojen vakiokappale dead tree alkoi samoissa tunnelmissa, ja tällä kertaa osa yleisöstä innostui imitoimaan Kyon perinteistä kappaleen alkuun kuuluvaa lantionkeinutustanssia.

Sitä seurasi jälleen Inward Scream, ja sen jälkeen toinen kappale pyhästä kolminaisuudestani. Täydellisesti melodista laulua ja raaempia vokaaleja yhdistelevä Dozing Green on aivan upea sävellys, eikä se tälläkään kertaa tuottanut pettymystä, kuten ei sitä seuraava Shokubenikään. Tässä vaiheessa aloin miettiä, miksei uusimmalta albumilta oltu vielä kuultu ainoatakaan biisiä, vaikka keikka oli reilusti yli puolenvälin, mutta asia korjaantui, kun nopeatempoinen ja äänekäs Reiketsu Nariseba lähti soimaan. Sitä seurasi intensiivinen VINUSHKA, jonka aikana yleisö välillä seisoi jähmettyneenä paikallaan katseet bändin jäseniin liimautuneina, välillä heilutti käsiään kuin kapellimestarit orkesterin edessä ja välillä moshasi edessä seisovan selästä tukea ottaen sellaisella energialla, ettei voi muuta kuin ihailla ja yrittää pysyä tahdissa mukana.

VINUSHKAn jälkeen jäsenet poistuivat lavalta, ja vaihtelevalla innolla huudetut encore-pyynnöt alkoivat. Lopulta Shinya, Toshiya, Die, Kaoru ja Kyo palasivat lavalle aloittaakseen välittömästi ensimmäisen encore-biisin: kevyehkön RED...[em]:n, joka sai yleisöltä hyvän vastaanoton. Sitä seurasi jokseenkin ”uuteen” DIR EN GREYhin sopimattoman kuuloinen, töksähtelevä, yhtyeen alkutaipaleen hiomatonta tyyliä edustava Karma, josta en hyvällä tahdollakaan voi sanoa kovin paljoa pitäväni. Funk-vibainen STUCK MAN pisti yleisön välillä tanssimaan, välillä hyppimään ja välillä moshaamaan, mutta hetkeäkään ei pysytty paikallaan, ja Withering to death. -albumin parhaaseen antiin kuuluvan C:n aikana yleisö laittoi kaikkensa peliin melodisten laulukohtien mukana laulamisessa. Sekava, hektinen Zan (2009) sen sijaan ei hengähdystaukoja tarjonnut, ja lopulta Kyon “Last song!” -huutoja seurasi yhtyeen uusimman singlen nimikkokappale Hageshisa to Kono Mune no Naka de Karamitsuita Shakanetsu no Yami. Yleisö lauloi kertosäkeen toisinaan ilman Kyon vokaaleja, toisinaan Kyon rinnalla, ja voisin sanoa kappaleen toimivan paremmin livenä kuin studioversiona.

Eeppiseen lopetuskappaleeseensa huipentuva konsertti oli täsmälleen sellainen kuin olin odottanutkin: täynnä energiaa niin yleisön kuin bändinkin osalta.

Settilista:
SA BIR
Obscure (new version)
audience KILLER LOOP
Mr. NEWSMAN
GRIEF
Agitated Screams of Maggots
THE DEEPER VILENESS
ROTTING ROOT
Inward Scream
Ryoujoku no Ame
Itoshisa wa Fuhai ni tsuki
dead tree
Inward Scream
Dozing Green
Shokubeni
Reiketsu Nariseba
VINUSHKA

Encore:
RED...[em]
Karma
STUCK MAN
C
Zan (2009)
Hageshisa to Kono Mune no Naka de Karamitsuita Shakanetsu no Yami

-

Kolme päivää myöhemmin odotellessani torstain konserttia t-paitasillani 10 asteen lämpötilassa ja hyytävässä sateessa, tuli Tavastian narikkasysteemiä kova ikävä. Studio Coastilla tavarat jätetään ulkona oleviin lokerikkoihin, joita ei turhan montaa ole, minkä vuoksi veimme laukut, sateenvarjot ja takit sinne hyvissä ajoin. Vajaan puolisen tunnin odottelun jälkeen pääsimme sisään lippunumeroilla 142 ja 143, mikä suureksi riemuksemme tarkoitti eturivipaikkoja.

SA BIR lähti soimaan noin tunnin odottelun jälkeen, ja letkeä tunnelma salissa vaihtui käsinkosketeltavaan jännitykseen. Jäsenet saapuivat jälleen vuorotellen lavalle, joka oli savukoneiden ansiosta lähes näkymättömissä, ja keikka alkoi tälläkin kertaa Obscurella. Obscuren jälkeen seurasi Withering to death. -albumin hieno aloituskappale Merciless Cult, jonka jälkeen Agitated Screams of Maggotsin riitasointuiset alkukitarat saivat yleisön riehaantumaan samassa määrin kuin maanantain konsertissakin: hidastempoisemmissa kohdissa – eturiviin kohdistuneesta paineesta päätellen – koko yleisö headbangasi slowmotionilla, nopeatempoisimmissa taas hypittiin ja ravisteltiin nyrkkejä, ja epäilen, ettei moshpiteiltä säästytty tälläkään kertaa taaempana yleisössä.

ASoM:ia seurasi yksi suosikkikappaleistani UROBOROS-albumilta: Red Soil. Upea tunnelma, melodiset sekä rankemmat lauluosuudet ja erikoinen vokaalisoolo loppupuoliskolla toimivat hienona kokonaisuutena livenäkin. Seuraava kappale alkoi rummuilla, joihin liittyivät pian raskaat kitarat ja puhdas, korkea laulu: Hageshisa to Kono Mune no Naka de Karmitsuita Shakanetsu no Yami. Vauhdikkaan kappaleen perässä pysyminen kävi urheilusta, mutta kertosäkeet toimivat hengähdystaukoina; Kyo antoi pari kertaa yleisön laulaa ne yksinään, mikä kuulosti mahtavalta – ei ollut vaikea sanoa, että ympärilläni oli ihan oikeasti hyviä laulajia. Kaiken kaikkiaan uusi single on näyttänyt saavan hyvän vastaanoton fanikannassa, mikä näiden konserttien jälkeen ei ihmetytä tippaakaan. Kappale yhdistelee loistavasti raskaan instrumentaalipuolen toisinaan rankkoihin ja toisinaan kevyen melodisiin vokaaliosuuksiin.

Zan (2009) ei pahemmin sytyttänyt cd:ltä kuunneltuna ja livenä – jolloin se kuulostaa entistä sekavammalta ja päättömämmältä – vielä vähemmän. BUGABOO sen sijaan iski. Olin vasta hiljattain löytänyt kappaleen hienouden ja olinkin toivonut kuulevani sen. BUGABOOta seurasi illan ensimmäinen Inward Scream, jonka aikana kitarat, basso, rummut ja yleisö hiljenivät täysin. Kyo istui sykkyrällä korokkeellaan aluksi vain hengittäen mikrofoniin, sitten huohottaen, kiljuen, huutaen ja lopuksi öristen niin syvällä kurkkuäänellä, ettei se kuulostanut enää ihmisen päästämältä ääneltä. Inward Scream päättyi hiljaisuuden rikkovilla, tutuilla kitarariffeillä – oli Shokubenin vuoro. Kappale toimii livenä aivan loistavasti ollen juuri sopivan hidastempoinen mutta samalla rankka. Kyon ilman mikrofonia lauletun soolon aikana rikkumaton hiljaisuus laskeutui yleisöön. Solisti onnistui laulamaan voimalla niin, että ääni kantoi ilman tehostustakin, mutta pysyi kuitenkin samalla nuotissa eikä särkenyt ääntään. Soolo päättyi hurjaan kiljumiseen ja hurraamiseen yleisön osalta. Shokubeniä seuraavien ROTTING ROOTin ja dead treen jälkeen oli jälleen Inward Screamin vuoro, ja tällä kertaa epäinhimillisiä ääniä siivittivät dramaattiset elkeet, kuten mikrofonin hakkaaminen rintaan ja otsaan. Seuraava kappale Dozing Green kuulosti jälleen luvattoman hyvältä, ja sitä seurasivat hieman tylsä Gaika Chinmoku ga Nemuru Koro, kokeellinen Reiketsu Nariseba ja hypnoottinen VINUSHKA, jonka jälkeen jäsenet poistuivat lavalta raivokkaan metelin saattelemana.

Tälläkään kertaa eivät encore-huudot hellinneet hetkeksikään, ennen kuin bändi oli jälleen lavalla. Encoren aloitti suosittu livekappale The Final, jossa kuullaan lähes pelkästään puhdasta laulua. Yleisö hoiti jälleen hienosti kertosäkeen “So I can't live, so I can't live / sou naku shita mono wa...” välillä Kyon säestämänä, välillä ilman. Sitä seurasivat STUCK MAN, GRIEF ja DEEPER VILENESS, joiden jälkeen muistan ajatelleeni, ettei keikka voi päättyä niin perussettiin. Tyytymättömyys vaihtui nopeasti innostukseen, kun nopeatempoinen ja aggressiivinen Saku lähti soimaan; puolivälissä kuultavat raskaat kitarariffit kuulostivat yhtä hyviltä kuin levyllä, samoin melodinen laulu, joka tuo mukavaa vaihtelua muuten niin rankkaan ja vihaiseen kappaleeseen. Sitten oli illan viimeisen kappaleen, joka oli niinkin vanha kuin kymmenen vuoden takainen Rasetsukoku, vuoro. En ole erityisen hullaantunut kyseiseen kappaleeseen, mutta pelkästään se, että DIR EN GREY soitti jotakin Macabrelta, sai keikkakokemuksen huipentumaan asiaankuuluviin fiiliksiin. Kyo poistui tapansa mukaan ensimmäisenä heitettyään vesipullonsa yleisöön, minkä jälkeen Kaoru, Die, Toshiya ja Shinya jäivät vielä huudattamaan väkijoukkoa sekä heittämään plektroja, rumpukapuloita ja pyyhkeitä pillastunutta eläinlaumaa muistuttavan yleisön sekaan.

Settilista:
SA BIR
Obscure (new version)
Merciless Cult
Agitated Screams of Maggots
RED SOIL
Hageshisa to Kono Mune no Naka de Karmitsuita Shakanetsu no Yami
Zan (2009)
BUGABOO
Inward Scream
Shokubeni
ROTTING ROOT
dead tree
Inward Scream
Dozing Green
Gaika Chinmoku ga Nemuru Koro
Reiketsu Nariseba
VINUSHKA

Encore:
The Final
STUCK MAN
GRIEF
THE DEEPER VILENESS
Saku
Rasetsukoku

-

DIR EN GREYn lavaesiintyminen ei painota yleisön kanssa tsättäilyyn tai sanalliseen kommunikointiin ylipäätään, mutta keikoista ei siitä huolimatta jää sellaista fiilistä, että bändi olisi vain saapunut lavalle, soittanut ja poistunut kiinnittämättä huomiota yleisöön. Jokainen jäsen pistää silminnähden kaikkensa peliin, musiikki on energistä ja fanikanta melkein fanaattista; nämä elementit yhdessä tekevät DIR EN GREYn konserteista ehdottomasti kokemisen arvoisia.