Ihka ensimmäisellä oneman-keikallaan An Cafen miku ja muut Lc5:n jäsenet vavisuttivat Shibuya BOXXia perustuksia myöten.
Kylmät sunnuntait ovat kylmiä. Lausahdus saattaa kuulostaa kornilta Internet-meemiltä, mutta joka tapauksessa joulukuun 19. päivän sää ei juuri jättänyt arvailun varaa. Iltapäivä puoli neljään mennessä – tuntia ennen kuin Shibuya BOXXin ovet avautuivat – kymmenet fanit olivat kerääntyneet paikalle. Suurin osa yleisöstä oli sonnustautunut tummiin takkeihin, liiveihin ja muihin sääolot huomioiden järkeviin vaatteisiin, mutta erään faniryhmän pukeutuminen pisti silmään; nuorista naisista koostuva joukko taisteli alkutalven kylmyyttä vastaan kigurumeissa. Talvitakkien ja lämpimien housujen sijaan nämä fanit katsoivat parhaaksi suosia Hello Kittya, Doraemonia, Stitchia tai mitä tahansa mikä oli värikästä ja suloista. Tempautuneina takaisin An Cafen aikoihin, jolloin asun värikkyys määritteli fanittamisen asteen, nämä urheat tyttöset eivät näyttäneet katuvan asuvalintaansa, saati sitten välittävänsä säästä. Useimmat muut jonottajat olivat pukeutuneet tummempiin vaatteisiin, kenties tunnustaakseen vokalisti mikun nykyistä, huomattavasti yksivärisempää tyyliä.
Tummanpuhuvuus tuli vielä paremmin esiin, kun yleisö päästettiin rakennukseen. Verrattain kapea käytävä, joka johti myyntipöytien ohitse, oli mustasävyinen lukuun ottamatta näytillä olevia T-paitoja ja CD-singlejä. BOXXin sali ei ollut sen valoisampi; arkivaatteissa paikalle saapuneet fanit sulautuivat pimeyteen täydellisesti. Keikan täytyi olla yksin ”pimeimmistä” pitkään aikaan.
On tärkeää muistaa, että tämä oli Lc5:n ensimmäinen oneman-keikka koskaan, ja vain puoli vuotta bändin perustamisen jälkeen. Siitä huolimatta keikka oli loppuunmyyty, ja sen kyllä huomasi. Siihen mennessä, kun kaikki olivat tulleet sisälle saliin, yleisön seasta oli jo hankalaa raivata tietään vessaan. Stitch ja Doraemon -asuiset fanit valtasivat eturivin, ja takana olevien helpotukseksi suurin paine muodostui etualalle, kuten kunnon keikalla kuuluukin.
Konsertti alkoi ajallaan kattolamppujen alun perinkin vähäisen valaistuksen himmetessä ja korvautuessa yleisön mylvinnällä. Ensimmäisenä lavalle ilmestyneen rumpali Akin vaalea tukka loisti kirkkaimpana kohtana koko salissa, mutta sopi silti yleisilmeeseen täydellisesti. Basisti Sato ja kitaristi yumeji tulivat seuraavina suosionosoitusten yltyessä. Todella pitkä kitaristi Reo heilautti kättään yleisölle astellessaan lavalle, mihin yleisö vastasi hyväksyvin huudoin. miku käveli lavan keskivaiheille, lähelle reunaa ja tervehti yleisöä riehakkaasti.
Illan ensimmäisenä biisinä kuultiin DIRTY STAR. Jo parin kitarariffin perusteella oli selvää, ettei Lc5 ollut ”uutta An Cafea” nähnytkään. Lavan somistuksesta ja bändin vaatekaapista oli kadonnut väri (koko bändi oli pukeutunut päästä varpaisiin mustaan aina Reon löysistä vaatteista yumejin virallisempaan pukuun); mikun vanhan bändin poppismeininki oli tiessään. Sakkariininsuloinen Smile Ichiban Ii Onnan mukaansatempaava biitti oli korvautunut STORYn unohtumattomilla pianomelodioilla, kitarasooloilla ja syyskuussa julkaistun ensisinkku LOVELESSin taidokkaasti toteutetuilla syntikkaosuuksilla.
Bändit, jotka myyvät ensimmäisen oneman-keikkansa loppuun puoli vuotta bändin perustamisen jälkeen, tarvitsevat vähintään kolmea asiaa onnistuakseen: vaikuttavan spiikin, vähintään muutaman julkaistun sinkun ja toivon mukaan ennestään tunnettuja jäseniä. Lc5:llä on kaikki edellä mainittu. Ihmeellistä kyllä, Lc5 oli ennen tätä keikkaa julkaissut vain kaksi singleä, ja kolmannen on määrä ilmestyä maaliskuussa. Yli puolet heidän BOXXissa esittämistään kappaleista olivat uusia, vielä nimeämättömiä raitoja.
Aiemmin mainitut ”pukuilijat” epäilemättä kannattavat kolmatta vaatimusta, mutta ei voida väittää, että miku olisi yhtä kuin koko bändi. Ei suinkaan. ”Lc4” – pois lukien miku – teki vaikutuksen yleisöön esittämällä yli kymmenminuuttisen instrumentaalin, jossa oli ainakin yksi näpsäkkä viittaus Ryuichi Sakamoton Merry Christmas Mr. Lawrenceen. Varsinkin Aki oli todella innoissaan esityksestä, tosin se saattoi johtua myös hänen uutuuttaan kiiltävästä rumpusetistään.
Tästä pääsemmekin välispiikkeihin, joista jälkimmäinen hämmensi yleisöä. miku järjesti bändin jäsenille kilpailun, jossa mitattiin, kuka pystyi sanomaan yleisölle parhaiten: ”Minä rakastan teitä.” Kilpailun edetessä lavalle pyydettiin lisävalaistusta ja kaikuefektiä äänentoistoon. Omalla vuorollaan Reo mutisi jotain niin avoimesti vihjailevaa, että heidän managerinsa ei antanut hänen sanoa sitä uudelleen. Yleisö tosin tuntui tykkäävän.
Bändin pääsetti päättyi heidän toiseen singleensä STORYyn. Yleisön encore-pyyntöihin vastattiin muutamissa minuuteissa, kun bändi asteli arkivaatteissa takaisin lavalle. Bändi ilmoitti oneman-kiertueensa seuraavat keikkapäivät ja piti yleisön kiireisenä koko viimeisen biisin ajan. Sekä ääneen lausutuin että lausumattomin lupauksien siivittäminä bändi hyvästeli faninsa. Heidän seuraavat keikkansa ovat Nagoyassa ja Osakassa, joita seuraa vielä Japanin-kiertue kevään aikana.
Settilista:
01. DIRTY STAR
02. Uusi raita 1 (nimeämätön)
03. Uusi raita 2 (nimeämätön)
-välispiikki-
04. Loveless
05. Uusi raita 3 (nimeämätön)
06. Uusi raita 4 (nimeämätön)
- LC4: instrumentaali -
07. Uusi raita 5 (nimeämätön)
08. Uusi raita 6 (nimeämätön)
-välispiikki-
09. Lc5 ~love&crash~
10. TELL ME!!
11. Deeper Than Fate
12. STORY
Encore:
13. Uusi raita 7 (nimeämätön)
