Miten japanilainen ja suomalainen keikkakulttuuri eroavat toisistaan? JaME perehtyi visual kei -skeneen sen syntysijoilla.
Japanilaisen musiikin, etenkin visual kei -tyylin suosio on noussut länsimaissa, myös Suomessa, räjähdysmäisesti viime vuosina. Japanilaisten ja länsimaisten fanien keikkakäyttäytymisessä on kuitenkin suuria eroja, ja JaME perehtyikin visual kei -skeneen Japanissa perehdyttääkseen länsimaiset fanit paremmin niihin tapoihin, mihin bändit kotimaassaan ovat tottuneet. Länsimaisen yleisön intohimo nähdä suosikkiyhtyeensä läheltä on luonut tänne aggressiivisen keikkakulttuurin; sen sijaan Japanissa visual kei -kulttuuri on hyvin järjestäytynyttä, tarkkaa ja yhdenmukaista.
Fanien keskinäinen nokkimisjärjestys – saizen ja jouren
Yksi kuuluisa länsimaisen keikkakulttuurin piirre on pitkä jonotusaika. Suomessakin fanit usein kerääntyvät keikkapaikalle jonottamaan jopa tunteja ennen ovien aukemista, ja useat fanit myös tuskastuvat pitkissä jonotuksissa, saavat päänsäryn tai turhautuvat siihen, että osa jonottajista pitää paikkoja myöhemmin saapuville kavereilleen. Sen sijaan Japanissa pääsyliput numeroidaan, ja lipun numeron perusteella päästetään keikkapaikalle. Kuitenkaan edes pieninumeroinen pääsylippu ei takaa eturivipaikkaa.
Japanissa myös fanittamisen astetta luokitellaan laajemmin kuin meillä; eturiviä pitävät bändin vakiintuneen fanikannan sisäisen hierarkian huipulla olevat, ns. saizen-fanit (”eturivi”-fanit). Myös ns. jouren-katsojat, jotka kiertävät lempibändinsä keikoilla jopa ympäri maailman, sijoittuvat eturiveihin. Eturivin kokoonpanot vaihtelevat ajan mittaan yleisön ja sisäpiirien muuttuessa, mutta saizen- ja jouren-fanit ovat vakiintuneet osaksi japanilaista keikkakulttuuria.
Tästä järjestelmästä ei kuitenkaan olla aivan yksimielisiä, sillä saizen saattaa osoittautua ulkopuolisia syrjiväksi. Viime vuosina jotkut bändit (kuten esim. D, Jinkaku Radio ja lynch.) ovat koettaneetkin päästä eroon minkään tietyn ryhmän etuoikeudesta eturivinpaikkoihin omilla keikoillaan. Kuten monet fanit, myös bändit ovat tiedostaneet käytännön olevan epäreilu, ja se estää uudempia faneja pääsemästä eturiveihin; toisaalta saizen-käytännön kieltäminen mahdollistaa myös bändiläisten nähdä uusia naamoja eturivissä. Siltikin saizen vaikuttaa skenessä edelleen vahvasti.
Show'n aikana: Kunnioita tunnelmaa
Suomalaisellekin keikkayleisölle tuttu piirre visual kei -keikoille ovat bändien kehittelemät furitsuke-käsiliikkeet, joita yleisön on tarkoitus imitoida. Japanissa useimmat monimutkaiset furit ovat kuitenkin saizenin kehittelemiä, joten Japanissa keikkaillessa eturiveissä olevia kannattaa seurata, jos tahtoo oppia liikeet tiettyyn lauluun. Myös itse musiikin suhteen japanilaiset ovat paljon vaiteliaampia: fanit antavat bändin esittää kappaleensa rauhassa loppuun ja osoittavat suosiotaan laulujen välissä. Hitaankaan biisin aikana ei ole tapana nostaa kännykkää tai sytkäriä ilmaan, vaan oleellista on kuunnella hiljaa ja keskittyä bändin luomaan tunnelmaan. Japanilaisyleisö on todella huomaavaista ja solidaarista; jos vaikkapa japanilainen fani vahingossa tuuppaa sinua keikalla, hän pyytää sitä todennäköisesti heti anteeksi. On vain kohteliasta tehdä samoin, myös täällä Suomessa.
Show'n aikana: Älä lääpi artisteja!
Menikö mekko pilalle? Saitko kyynärpäästä poskeen? Useat fanit ovat kuulleet kauhujuttuja turmeltuneista keikkakuteista, tapaturmista ja loukkaantuneista bändiläisistä. Keikkakäyttäytyminen Suomessa on riehakasta ja toisinaan sattuu vahinkoja. Länsimaalaisilla on myös taipumus pyrkiä koskemaan bändin jäseniä, olipa kyseessä sitten visual kei -bändi, amerikkalainen rock-bändi tai suomalainen pop-artisti. On kuitenkin otettava huomioon, että meidän käsityksemme henkilökohtaisesta tilasta on vapaamielisempi kuin japanilaisten, ja meidän on tärkeää hahmottaa, milloin on soveliasta koskea ja milloin tulisi tyytyä ainoastaan silmänruokaan.
Bändiläisten koskettelu paitsi häiritsee kanssayleisöä, jota kurottelija saattaa tulla vahingossa satuttaneeksi, se myös aiheuttaa ongelmia bändille ja henkilöstölle. Japanissa koskettelu on huomattavasti harvinaisempaa kuin Suomessa; se ilmentää koskevan ja kosketettavan läheisempää suhdetta, ja vieraiden ihmisten koskeminen koetaan kulttuurissa usein loukkaavaksi. Jotkut bändiläiset tosin saattavat vapaaehtoisesti hakeutua yleisön ulottuville tai ”hypätä” yleisön joukkoon. Kuitenkin soittajien repiminen alas lavalta yleisöön väkisin saattaa aiheuttaa vakavan loukkaantumisen, ja lisäksi on olemassa vaara, että arvokkaat soittimet hajoavat.
Jotkut artistit esiintyvät lavalla hyvinkin seksuaalisesti viehättävästi; tämä ei kuitenkaan tarkoita, että esiintyjä sallisi tai toivoisi intiimiä koskettelua! Japanissa tällainen käytös on harvinaisempaa, ja silloinkaan monet fanit eivät lähde juttuun mukaan. Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää ajatella artistien kerjäävän koskettelua, varsinkaan jos he yrittävät pysytellä ulottumattomissa. On tärkeää muistaa, ettei vokalistin lääppiminen saa häntä tuntemaan oloaan imarrelluksi – se loukkaa häntä!
Keikan jälkeen
Suurin osa suomalaisesta keikkayleisöstä yleensä poistuu paikalta heti keikan päätyttyä, mutta kuten mahdollisuuksien mukaan Japanissakin, täällä on tavallista, että fanijoukko jää keikkapaikan ulkopuolelle odottelemaan, että bändi poistuu rakennuksesta. Riippuu paikasta, onko tällainen odottelu sallittua, mutta mikäli paikalle jääminen sallitaan, turvamiesten ohjeistusta on ehdottomasti noudatettava.
On tärkeää suhtautua bändiin kunnioittavasti ja antaa heille kohteliaasti tilaa. Kaikki bändit eivät tahdo tavata fanejaan enää keikan jälkeen, jolloin tätä tulee kunnioittaa ja poistua rauhallisesti paikalta. Toiset bändit taas tervehtivät fanejaan mielellään, mikäli heidän managerinsa sen sallii. Mikäli onnistut pääsemään juttusille artistin kanssa, välitä tervehdyksesi reippaasti ja anna sen jälkeen toisillekin halukkaille tilaisuus.
