Tunnelmia the GazettEn Euroopan-kiertueelta

the GazettE esiintyi Tavastialla 30. lokakuuta. Varsin näyttävä keikka jätti jälkensä tiimiläisten ajatuksiin.


Annu:

The GazettE on yksi harvoista suurista yhtyeistä, jonka fanittamista itse en koskaan ymmärtänyt. Ennen kuin näin heidät livenä.
Taannoin aloittaessani japanilaisen musiikin kuuntelun muistan popittaneeni COCKAYNE SOUPia, mutta sen jälkeen yhtye katosi kuuntelulistaltani muiden bändejen tieltä, enkä sen jälkeen ole heidän tekemisiään jaksanut seurata. Lähdin kuitenkin keikalle erittäin uteliaana, miettien mitä uutta tällainen yhtye, joka ei omalle kohdalle juurikaan omaperäisyydellään ole aikasemmin pistänyt silmään, voisi tarjota.

Alusta alkaen kävi selväksi että The GazettE on erittäin ammattitaitoinen ja tyylitietoinen yhtye, joka mukaansatempaavalla musiikillaan piti täyteen ahdetun Tavastian fiiliksen korkealla koko keikan ajan. Esitys oli todella vaikuttava; vaikken itse tunnistanut kuin ehkä kourallisen biisejä, jalkaa vipatti kyllä aivan koko ajan.
Taas saa suomalaista yleisöä kiitellä, yhtye itsekin vaikutti todella innostuneelta satojen ihmisten mylviessä, taputtaessa ja takoessa nyrkkiä. Yhteislauluosuudet kappaleiden aikana sekä Suomessa ensi kertaa kuultu koskettava accapella -osuus tekivät illasta ikimuistoisen.

The Gazetten tahdissa vietetty ilta oli todella monipuolinen paketti. Yhtye osasi selkeästi asiansa; soitto oli virheetöntä ja Ruki osoitti olevansa mahtava vokalisti, mutta bändi osasi myös viihdyttää. Kielimuurista huolimatta yleisön huudatus onnistui ja miehet olivat niin faniystävällisiä että hiukan taempaakin seuraneen sydäntä lämmitti lavalta huokuva lämpö. Mieskauneudesta puhumattakaan!

Keikka sai kyllä ainakin itseni näkemään tämän bändin aivan uudessa valossa. Jälkeenpäin on tullut tutustuttua tarkemmin yhtyeen tuotantoon, etenkin uusimpaan levyyn, ja m.m. keikan omina kohokohtina toimineet kappaleet Filth in the beauty, SWALLOWTAIL ON THE DEATH VALLEY sekä BURIAL APPLICANT ovat pyörineet levylautasella tiheään. Näin hienoja konsertteja on harvoin nähty, The GazettEn voimin jaksoin koko loppuviikon hymyssäsuin. Apua, minusta taisi tulla fani!


karmik:

Vaikka en voikaan sanoa olleeni varsinainen, suuri the GazettE -fani oikein koskaan, olen kuitenkin seurannut bändin toimia jo parin vuoden ajan ja kuunnellut vanhempia levyjä hyvinkin ahkerasti silloin tällöin. Olin myös tykästynyt uusimpaan levyyn (ja sitä kautta löytänyt vanhat levytkin uudestaan) juuri hieman ennen Tavastian keikkaa, ja sen vuoksi odotinkin keikkaa melko innokkaasti. Alkuun en osannut varsinaisesti jännittää keikkaa, mutta päästyämme saliin ja löydettyämme sopivat paikat, tunnelma alkoi välittömästi muuttua melko jännittyneeksi itse kunkin osalta.

Olin keikalla karaijun kanssa, ja karaiju oli nähnyt the GazettEn kertaalleen Japanissa ollessamme siellä reissussa elokuussa, joten hän osasi bändin fureja - eli niitä käsiliikkeitä - melkoisen paljon. Teimme siis fureja koko keikan ajan, ja täytyy sanoa, että siinä väsyi paljon pahemmin kuin jos olisimme käyttäytyneet kuin "normaaleilla" Suomi-keikoilla, mutta samalla hauskuus tuntui triplaantuvan. Intouduimme myös puolihuumorilla huutamaan jäsenten nimiä "japanilaiseen tyyliin," eli "söpöllä" äänellä ja loppua kohti varsin kovasti nousevalla intonaatiolla, joka sai Aoin pärskähtämään nauruun, hymyilemään ja jopa hieman hyssyttelemään useampaankin otteeseen, joka tietenkin vain lisäsi hauskuuttamme.

Settilistan ja kaiken muunkin puolesta keikka oli todella loistava. Osasin kappaleet yllättävän hyvin itsekin, kuunneltuani STACKED RUBBISHia niin paljon juuri ennen keikkaa, joka omalta osaltaan nosti omia fiiliksiäni. Myös vanhempien kappaleiden kuuleminen oli mukavaa, vaikka olisinkin toivonut enemmän materiaalia NILiltä. En silti kuitenkaan voi valittaa settilistasta millään tasolla, sillä STACKED RUBBISH on tämänhetkinen lempilevyni the GazettElta. Soittipa bändi myös kaikkien aikojen lempibiisini, Toguron, joka oli ainoa kappale josta etukäteen ajattelin, että "aivan sama mitä soittavat, kunhan soittavat tämän!".

Bändi oli lavalla todella mahtava, jokainen jäsen oli omalla tavallaan hyvä ja taitava. Lempijäseneni Ruki oli tietenkin loistokas, juuri sopivan melodramaattinen ja selvästi täydellä sydämellään mukana esiintymisessään. Seisoimme Rukin, Reitan ja Aoin puolella, mutta näimme silti myös Uruhan ja Kain oikein hyvin, vaikka edellämainitut kolme veivätkin suurimman osan huomiostamme. Rukin karisma oli käsinkosketeltavaa, ja tämä selvästi tiesi, kuinka käsitellä yleisöä ja saada heidät villiintymään. Kaikista parasta Rukissa oli kuitenkin luonnollisesti hänen laulunsa, jonka odotin olevan hyvää, mutta joka olikin uskomattoman hienoa. Keikan kenties mieleenpainuvin hetki oli muun bändin ja yleisön ollessa hiirenhiljaa ja Rukin laulaessa ilman mikrofonia, joka todisti, kuinka voimakas ja kaunis lauluääni Rukilla todella on. Hänen laulustaan kuului ja esityksestään näkyi vuosien varrella karttunut kokemus todella hyvin. Aoi taasen oli Rukiin verrattuna huomattavasti interaktiivisempi yleisön kanssa, ja nousikin kirjoissani monta pykälää ylemmäksi, kenties heti Rukista seuraavaksi. Reita oli hieman "hiljainen" vieressään hyöriviin Aoiin ja Rukiin verrattuna, mutta myös omalla tavallaan mukavaa katseltavaa - etenkin basistintaitojensa vuoksi. Kuten aiemmin mainittua, en nähnyt Kaita tai Uruhaa paljoa, mutta ainakin kuulin heidän taitonsa instrumenttiensa kanssa, joka oli tietenkin vaikuttavaa.

Kokonaisuudessaan keikka oli kevyesti yksi parhaista jrock-keikoista, joita Suomessa olen nähnyt. En odottanut tykkääväni keikasta NIIN paljoa, mutta bändi tekikin minuun odotettua paljon, paljon suuremman vaikutuksen. Bändin energisyys, interaktiivisuus ja karisma tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Vastedes voinkin kenties kutsua itseäni bändin varsinaiseksi faniksi, niin paljon arvostukseni ja kiintymykseni bändiä kohtaan on kasvanut sekä uuden levyn että tämän keikan myötä.


Matron:

Olen nähnyt the GazettEn aikaisemmin keikkailemassa Japanissa, mutta tunnelma ei ollut läheskään niin korkealla kuin klubikeikalla sen voisi olettaa olevan – jättimäinen ulkoilmakonsertti ei tuonut lempibändini musiikillisia parhaita puolia täydellisesti esiin, vaikka sekä visuaalisesti että kokemuksen kannalta olin loppujen lopuksi kerrassaan onnellinen voidessani ottaa osaa tapahtumaan.

Olin enemmän kuin innoissani kuullessani yhtyeen tulosta Eurooppaan sekä Suomeen, sillä Tavastian keikka puolestaan tarjosi lopulta minulle kaiken. Bändi taisi jopa ylittää odotukseni, vaikka ne olivat jo ennestään hyvin korkealla. Lempikappaleeni kuulostivat livenä parempina kuin koskaan ja äänentoisto oli mielestäni huippu. Tunnelmankohottajana toimivat myös muut suomalaiset fanit sekä heidän positiivinen sekopäisyytensä – en ole vieläkään nimittäin täysin kotiutunut ajatukseen, että konsertti perustuisi japanilaisten tapaan pelkkiin käsiliikkeisiin sekä kauniiseen moshausriviin ilman riehumista ja kappaleiden mukana laulamista.

Tietenkin ehdoton lempijäseneni, kaunis ykköskitaristi Uruha, varasti suurimman osan huomiostani. Näin jälkeenpäin ajateltuna olen jopa hieman pettynyt itseeni, sillä suoranainen tuijotukseni oli osoitettu hänelle noin 90% koko konserttiajasta. Toisaalta tunne lienee tuttu monelle, joka näkee suurimman ihailunkohteensa lähietäisyydeltä. Olen aina ihaillut vaalean kitaristin intohimoa omaa instrumenttiaan kohtaan sekä hänen hiottuja esiintymistaitojaan, jotka hipovat täydellisyyttä. Toki lyhyestä huomionosoituksestani riippumatta myös muut jäsenet ehtivät vakuuttaa minut lahjakkuudellaan ja karismallaan. Kaikesta huolimatta Uruha on ja tulee aina olemaan ensisijainen silmissäni enkä tule luultavasti koskaan löytämään sopivia sanoja kuvaamaan häntä. Julkisuuden henkilön palvominen jumalolentona ei ole toki tervettä, mutta näen suhteeni yhtyeen kitaristiin hieman toisenlaisena kuin normaali fanittaminen yleensä pitää sisällään – olen huomannut, että Uruha on kaikessa hienoudessaan todella ihmisläheinen fanejaan kohtaan ja olen itse kokenut häneen liittyvät hetket lopulta yllättävänkin arkipäiväisiksi. Se jo itsessään kertoo hänen ihailtavasta aitoudestaan.

the GazettE on aina onnistunut koskettamaan minua musiikillaan ja kappaleiden kuuleminen livenä suorastaan herkisti minut monessakin otteessa keikan aikana. Aloituskappaleena AGONY toimi täydellisesti ja sai adrenaliinin varmasti virtaamaan koko yleisön veressä jo ensimmäisillä sekunneilla. Myös REGRET, Filth in the beauty sekä Hyena jäivät mieleen mahtavina esityksinä, jotka kaikki perustuvat sekä suureen bassonkäyttöön että vahvoihin kitaroihin. Erityisen iloiseksi tulin myös hieman vanhempaa tuotantoa edustavasta Anti Popista, jonka kertosäkeistö on laulettavin rallatus koskaan ja tekee iloiseksi joka kerta. Eikä tietenkään sovi unohtaa pompittavaa LINDAa, joka esitettiin konsertin vihoviimeisenä kappaleena ja takasi energisyyteni aina viimeiseen hetkeen asti.

Moni muukin kappale ansaitsisi erityismaininnan, mutta tässä tapauksessa joutuisin mainitsemaan jokaisen enkä varmaankaan keksisi mitään fiksua tai objektiivista sanottavaa. Ehkäpä the GazettEn vahvuus löytyykin tästä - heitä ja heidän musiikkiaan on lopulta mahdotonta kuvailla, molemmat voi pelkästään tuntea.


Minttu:

Täytyy myöntää, ettei the GazettE ole koskaan varsinaisesti kuulunut suosikkeihini. Mikään biisi kyseiseltä bändiltä ei ole koskaan aiheuttanut mitenkään maatamullistavia viboja - mitä nyt muutaman kerran tullut fiilisteltyä Cassiksen tahtiin - vaikka niitä mielelläni olenkin kuunnellut, tosin vain tietyssä mielentilassa. Siitä huolimatta tieto Suomen keikasta sai minut jostain syystä melkein heittämään volttia, ja tajusin odottavani konserttia kuin kuuta nousevaa. Päivien vähentyessä huomasin renkuttavani STACKED RUBBISHia vähintäänkin silmät kiiluen, ja jopa pitäväni levyä ihan älyttömän hyvänä, vaikka se ei NILille vedäkään vertoja.

Itse konsertista olin vaikuttuneempi, kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Se, miten pojat olivat jatkuvasti kontaktissa yleisöön, sai omankin innostuksen nousemaan pilviin. Enimmäkseen tuli tuijoteltua Rukia - jonka omaperäisestä äänestä se albumeilla kuultava pieni, minua ärsyttävä särmä oli kokonaan kadonnut - mutta ison osan huomiostani sai myös ykköskitaristi Uruha. En tiedä, johtuiko se säväyttävän mukaansatempaavasta lavaesiintymisestä, vai siitä, että kuuli viimein livenä kappaleita, joista oli jo reilu parin vuoden ajan pitänyt, mutta koskaan aikaisemmin en ollut tuntenut yleisön olevan niin mukana bändin menossa - vai pitäisikö sanoa bändin olevan mukana yleisön menossa.

Erityisesti vaikutuksen tekivät kappaleet Filth in the beauty, BURIAL APPLICANT, Toguro, REGRET ja itseasiassa myös Ride with the ROCKERS - pelkät basso ja rummut yhdessä on jotain, mikä ei vain voi olla kuulostamatta hyvältä. Jos kyseiset biisit olivat kuulostaneet upeilta levyltä kuunneltuina, livenä ne olivat aivan omaa luokkaansa. Myös Rukin japaniksi esitettyjen välispiikkien kirvoittamat huudot olivat niin sanoakseni musiikkia korville, puhumattakaan encore-huudoista, jotka eivät missään vaiheessa menettäneet puhtiaan saati sitten tauonneet kokonaan; suomalaisesta yleisöstä voi vain olla ylpeä.

Kaiken kaikkiaan aivan mahtava keikka, olkoonkin että seuraavana päivänä olo oli lievästi sanottuna rampa. Positiivinen yllätys the GazettEn mielenkiintoa yllä pitävästä lavaesiintymisestä sai minutkin innostumaan tästä bändistä uudelleen, tällä kertaa kunnolla ja toivottavasti lopullisesti.

-

JaME Suomen tekemän haastattelun lisäksi JaME sai mahdollisuuden jututtaa bändiä myös Ranskassa. Valitettavasti kysymyksiä ei kuitenkaan ehditty esittää loppuun asti ja siksi julkaisemme tekstin osana tätä artikkelia.

Hei kaikki!
the GazettE: Hei!

Olette esiintyneet jo sekä maineikkaalla Budokanilla että valtavalla Yokohama Arenalla ja nyt olette Euroopan-kiertueella. Mitä ajattelette tästä?
Aoi: Tämän kaiken on tehnyt mahdolliseksi se, että uskomme aina itseemme.

Mikä on seuraava tavoitteenne? Tokyo Dome?
Aoi: Kyllä, se on yksi tavoitteistamme. Kuten varmaan tiedättekin, halli on suurin esiintymispaikka koko Japanissa. Se olisi meille siis todellinen saavutus.

Tämä on ensimmäinen kertanne Ranskassa ja konserttinne myytiin kaksi kertaa loppuun muutaman päivän sisällä. Mitä ajattelette tästä?
the GazettE: Se on mahtavaa. Olemme todella ylpeitä itsestämme.

Tiesittekö, että fanit ovat jonottaneet keikalle jo eilisestä lähtien?
(jäsenet ovat yllättyneitä)
Aoi: Se ei olisi edes mahdollista Japanissa!

Visual kei ei oikeastaan enää uudistu tai tule uudistumaan Japanissa ja jotkut ajattelevat teidän olevan yksi viimeisistä jäljellä olevista isoista bändeistä. Mitä mieltä olette siitä?
Ruki: En ole varma uudistumisesta, mutta on totta, että visual kei ei ole tavallista tyyliä ja sen täytyy olla sekä erikoislaatuista itsessään että saada ihmiset tuntemaan jotakin erikoislaatuista. Nykyään monet bändit ovat varsin tylsiä ja siloteltuja, joten on osittain totta, että olemme yksi viimeisimmistä bändeistä, joilla on vielä oikea visual kei -henki mukanaan.

Kiitos teille.
the GazettE: Kiitos (ranskaksi).