Haastattelu

Pinky Doodle Poodlen haastattelu

24.11.2011 2011-11-24 15:31:00 JaME Kirjoittaja: Jerriel Kääntäjä: allisapp

Pinky Doodle Poodlen haastattelu

YURIA, Pinky Doodle Poodlen vokalisti kertoi meille yhtyeen Euroopan kiertueesta, lähtökohdista ja tulevaisuuden suunnitelmista.


© Pinky Doodle Poodle
Pop-punk-yhtye Pinky Doodle Poodlen monitaituri YURIA vastasi kysymyksiimme ennen loppusyksyyn 2011 sijoittunutta Euroopan kiertuettaan.

Hei, YURIA! Voisitko ensimmäiseksi esitellä itsesi ja kertoa meille hiukan bändistäsi?

YURIA: Hei! Olen YURIA, Pinky Doodle Poodlen vokalisti, kitaristi ja basisti. Kirjoitan myös kappaleidemme sanat. Basistimme lähti bändistä viime vuonna, joten esiinnymme nykyään kolmistaan, ja sen takia siirryin soittamaan myös bassoa. Soolourallani teen musiikkia animeihin ja videopeleihin, puuhailen kaikenlaista radiossa ja teen ääninäyttelijän hommia.

Mistä bändin nimi, Pinky Doodle Poodle, tuli?

YURIA: Pidän pinkistä, joten ajattelin nimen kuulostavan hyvältä. Kaikki ajattelivat sen olevan hyvä nimi. Meillä ei ole kuitenkaan yhtään puudelia. (nauraa)

PDP:n on kuvailtu olevan cool punkrockbändi. Kuinka kuvailisit musiikkityyliänne ja kuinka se eroaa perinteisestä punkrockista?

YURIA: Menevyys, kitarasoundit ja lyriikat ovat pääelementtejä musiikissamme. Laulan pääasiassa japaniksi, mutta sanoitukseni kantavat positiivista ja energistä kuvaa. Toisin kuin perinteisessä punkissa, musiikissamme ei ole minkäänlaista poliittista kannanottoa. Olemme kuitenkin vaikuttuneet näiden bändien musiikin voimasta.

Altistuit musiikille jo nuorena perheesi takia. Minkälaista musiikkia kuuntelit lapsuudessasi ja nuoruudessasi?

YURIA: Isoisäni ja isäni olivat jazzmuusikkoja. Kotona kuulin usein Glen Millerin big band - musiikkia. Kuuntelin myös Bachia, mutta myöhemmin kiinnostuin myös suosituista kappaleista, joita kuulin televisiosta.

Milloin ja kuinka aloitit musiikkiaktiviteettisi?

YURIA: Opin soittamaan pianoa ja urkuja päiväkodissa. Esiinnyin ensimmäistä kertaa yleisölle neljän tai viiden vuoden ikäisenä. Rockmusiikki tuli hiukan myöhemmin. Perustin ensimmäisen bändini, jossa lauloin ja soitin kitaraa, toisena vuotenani lukiossa.

Sinulla on erittäin värikäs sooloura, ja olet ollut monessa yhtyeessä kuten Honey Beessä, Sweets Tankentaissa ja Doutonbori Diversissa. Kuinka pystyt tähän?

YURIA: Luokittelen kaikki luettelemasi yhtyeet osaksi soolouraani. Bändeillämme on omat tuottajansa, joten minun täytyy noudattaa sääntöjä. Honey Been tuottaja halusi meistä tyttöbändin ja kutsui muusikkoystäviäni mukaan. Sävelsin silloin paljon musiikkia. Perustin Doutonbori Diversin muiden oosakalaisten muusikkojen kanssa. Aikaisemmin minulla on ollut monta tilaisuutta työskennellä heidän kanssaan, sattumalta tai ei. Ymmärsimme toisiamme hyvin, joten aloimme työskennellä yhdessä. Olimme kuitenkin kiireisiä omien töidemme takia, joten emme voineet soittaa yhdessä usein, ehkä kerran tai kaksi vuodessa. Sweets Tankentain tuottajana oli sama henkilö kuin Honey Beessä, mutta tällä kertaa teimme kappaleita peleihin ja animeihin. Saimme paljon aikaan ja esiinnyimme monessa konsertissa.

Huomasimme blogistasi ja kotisivuiltasi, että olet tällä hetkellä keskittynyt PDP:hen. Työskenteletkö eniten tässä yhtyeessä?

YURIA: PDP ei ole bändi, joka julkaisee musiikkia käskemisen takia. Perustimme yhtyeemme huomioimatta muita aktiviteettejämme, vain rockmusiikin tekemisen ja hauskanpidon vuoksi. Olemme vapaita tekemään mitä haluamme. Sen takia tämä projekti on erilainen verrattuna aikaisempiin töihimme.

Onko PDP:llä faneja, jotka ovat seuranneet uraasi jo vuosien ajan?

YURIA: Jotkut heistä ovat. On myös sellaisia faneja, jotka nauttivat musiikistamme tietämättä muista projekteistani.

Vain vuosi PDP:n perustamisesta lähditte Euroopan kiertueelle Râmen Eventsin kautta. Kuinka päädyitte tähän ratkaisuun ja mitä ajattelitte tuolloin?

YURIA: Râmen otti ensimmäisenä yhteyttä MySpacessa lähettämällä kaveripyynnön. Pian tapasimme Japanissa keskustellaksemme yhteisen ystävämme, Ryo Fujimuran, kanssa. Tuona syksynä soitimme Metal Female Voices Festival -tapahtumassa Belgiassa, päätimme lähteä kiertueelle ja julkaisimme CD:n. PDP:n perustamisesta lähtien olemme halunneet soittaa ulkomailla. Olemme erittäin onnellisia unelman toteutumisesta!

Luuletko PDP:n jatkavan aktiviteettejään ulkomailla, kuten esimerkiksi julkaisevan CD:itä Japanissa ja Euroopassa?

YURIA: Tietenkin! Haluamme soittaa Euroopassa useammin! Haluamme julkaista uusia albumeita! Meillä ei ollut mahdollisuutta palata Eurooppaan viime vuonna, joten olimme entistä innokkaampia tämän kiertueen toteuttamisesta.

Onko PDP saanut kappalepyyntöjä anime- ja videopelimusiikkia varten? Jos ette, niin kenelle haluaisitte tehdä vielä joskus musiikkia?

YURIA: Ei, emme ole saaneet pyyntöjä. Teemme haluamaamme musiikkia, ja jos joku haluaa käyttää olemassa olevaa kappalettamme, se käy. Kappaleemme 1, 2, 3, GO! on kuultavissa eräässä PSP-pelissä.

Onko sinulla mitään bändiä, jonka kanssa haluaisit tehdä joskus yhteistyötä? Miksi?

YURIA: Kyllä, AC/DC:n, Queens of the Stone Agen, Foo Fightersin ja Motörheadin kanssa, koska he ovat cooleja!

Onko sinulla mitään toisenlaista projektia, jonka parissa haluaisit työskennellä?

YURIA: Ei ole, minulla on kaikki tarvittava PDP:ssä.

Mitä toivot PDPn tulevaisuudelta?

YURIA: Euroopan kiertämisen jatkamista. Sen jälkeen loput maailmasta.

Onko sinulla viimeistä viestiä lukijoillemme?

YURIA: PDP:llä on positiivisia lyriikoita ja aina hyvä meininki. Kuka tahansa tulee onnelliseksi kuultuaan musiikkiamme, mikä tekee meidät onnelliseksi. Rakastamme teitä!

JaME kiittää YURIAa, Râmen Eventsiä ja Social Alienationia tästä haastattelusta.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Minialbumi CD 2009-10-00 2009-10-00
Pinky Doodle Poodle

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
22.10.20112011-10-22
06.11.2011
Kiertue
Pinky Doodle Poodle
  
22.10.20112011-10-22
Konsertti
Pinky Doodle Poodle
Paseo del Violón
Grenada
Espanja
  
28.10.20112011-10-28
Konsertti
Pinky Doodle Poodle
La Rumeur
Lille
Ranska
  
29.10.20112011-10-29
Konsertti
Pinky Doodle Poodle
Parc des Expositions & des Congrès
Orléans
Ranska
  
31.10.20112011-10-31
Konsertti
Pinky Doodle Poodle
ST.WWR
Lucca Comics and Games
Lucca
Italia
  
05.11.20112011-11-05
Konsertti
Pinky Doodle Poodle
Kinky Star
Gent
Belgia
  
06.11.20112011-11-06
Konsertti
Pinky Doodle Poodle
Belushi's
Pariisi
Ranska
MAINOS