Haastattelu
Puhuimme monipuolisen visual kei -bändi Doremidanin kanssa heidän viimeisimmästä julkaisustaan, musiikillisista prosesseista sekä heidän tulevaisuudentoiveistaan.
Haastattelu
Tavastialla esiintynyt Kagrra, istuutui seuraamme viime hetken konserttivalmistelujen ollessa käsillä ja kertoi meille enemmän sekä musiikistaan että jäsenistään.
Haastattelu
Ilmoitettuaan hiljattain fanien shokiksi väliaikaisesta tauostaan, m-flo tapasi JaMEn lievittääkseen kannattajien surua. DJ Taku keskusteli JaMEn kanssa m-flosta, heidän menneisyydestään, tulevaisuudestaan sekä hiphopista yleisesti.
Haastattelu
Haastattelimme kontratenori Seliaa kysyen häneltä muun muassa musiikkinsa ja uransa klassisista ja elektronisista puolista.
Haastattelu
JaME haastatteli lyhyesti kauhuelokuvateemaan luottavaa The Candy Spooky Theateria yhtyeen ensimmäisen Euroopan-kiertueen aikana.
Haastattelu
3. päivä huhtikuuta X JAPAN järjesti lehdistötilaisuuden japanilaiselle medialle jutellakseen niin comeback-konserteistaan kuin tulevasta maailmankiertueestaankin.