Uutiset

AKB48:n tytöt uudessa pelissä

20.04.2012 2012-04-20 09:04:00 JaME Lähde: andriasang.com, Famitsu Kirjoittaja: Anu

AKB48:n tytöt uudessa pelissä

Nintendo 3DS:lle ilmestyvässä AKB48+Me-pelissä pääsee itse pyrkimään idoliksi.


© AKB48
Sonyn kannettavalle PSP-konsolille on aikojen saatossa ilmestynyt kaksi AKB48-aiheista deittipeliä, jotka olivat täynnä valokuva- ja videomateriaalia. Fanien iloksi jälkimmäinen osa jopa sijoittui rantamaisemiin.

Japanilaiset Nintendo 3DS -omistajat ovat nyt pääsemässä mukaan tunnelmiin AKB48+Me-pelin myötä. Kyseessä on kuitenkin aivan eri genren peli toiselta pelinkehittäjältä. Jäsenet kuvataan Mii-hahmoina ja tekstipainotteisen deittijutustelun sijasta pelaaja pyrkii itse mukaan AKB48-ryhmään. Virtuaalipopparitoimintaan lukeutuu fanitapaamisia, televisioesiintymisiä ja uusia vaatteita. Musiikilliset laulu- ja tanssiosuudet on toteutettu rytmipelinä. AKB48+Me-pelin on määrä ilmestyä Japanissa kuluvan vuoden aikana. Tyylistä voi nähdä ensivilauksen pelilehti Famitsun ennakkosivulta.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS