Uutiset

Lisätietoja GLAYn kokopitkistä

17.11.2012 2012-11-17 16:00:00 JaME Lähde: Lehdistötiedote Kirjoittaja: Wicky Kääntäjä: Karma

Lisätietoja GLAYn kokopitkistä

GLAYltä on tammikuussa tulossa kaksi uutta levyä.


© GLAY
GLAYn ensi talvena ilmestyvistä 11. ja 12. albumista on viimein kerrottu lisätietoja.

Tieto kokopitkistä julkistettiin ensi kerran jo kesällä, jolloin poprock-yhtye paljasti suunnitelmiaan pitkälle tulevaisuuteen.

JUSTICE- ja GUILTY-levyt ilmestyvät samana päivänä, 23.1.2013. Tämä on ensimmäinen kerta, kun GLAY julkaisee kaksi albumia samaan aikaan.

JUSTICE on ensimmäinen levy, jonka tuotannosta bändi on vastannut itse. Se sisältää 10 raitaa, ja levyltä löytyvät myös tulevat singlekappaleet Unmeiron ja JUSTICE[FROM]GUILTY.
GUILTY-albumin on tuottanut Sakuma Masahide. Myös tämä albumi sisältää kymmenen kappaletta, joihin lukeutuvat muun muassa aiemmin ilmestyneet Bible- ja everKrack-singlet, jotka löytyivät G4・II -THE RED MOON- -singleltä.

Molemmista julkaisuista saapuu saataville myös DVD-versiot. Ne sisältävät kukin yhden jakson HISASHIn ja Junichi Mogin juontamasta ohjelmasta sekä 10.10. Zepp DiverCityllä nauhoitettua livemateriaalia.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Albumi CD 2013-01-23 2013-01-23
GLAY
Albumi CD + DVD 2013-01-23 2013-01-23
GLAY
Albumi CD 2013-01-23 2013-01-23
GLAY
Albumi CD + DVD 2013-01-23 2013-01-23
GLAY
MAINOS