Uutiset

Uusia yhtyeitä debytoi

08.10.2011 2011-10-08 20:32:00 JaME Lähde: asiae, Koreaboo Kirjoittaja: milith Kääntäjä: Hannahi

Uusia yhtyeitä debytoi

Uutuusbändien joukkoon mahtuu myös yksi comeback


© KoME
Korean musiikkiskeneen tehdään vuosittain melkoisesti debyyttejä, eikä vuosi 2011 ollut poikkeus. Hiljattain ilmoitettiin kahden uuden yhtyeen debyyteistä, joiden on määrä tapahtua kuluvan vuoden loppuun mennessä. Yksi vielä aloitteleva yhtye on lisäksi valmistautumassa paluuseen.

Drunken Tigerin, Yoon Mi-raen ja LeeSSangin toimistona tunnettu Jungle Entertainment esittelee tässä kuussa viimeisimmän hiphop-yhtyeensä M.I.B (Most Incredible Busters):n. Nelikko debytoi pitkäsoitollaan 25. lokakuuta. Debyyttiä ennen ilmestyy jokaisen jäsenen soolokappale 5Zicistä alkaen. Yhtye nähdään myös Mnet’s M!Countdownissa 20.10. debyyttiesityksen merkeissä.

Viisihenkinen poikabändi N:SONIC valmistelee debyyttiään. Heidän oli alun perin määrä debytoida jo elokuussa, mutta he toteuttavat suunnitelmansa viimein tässä kuussa. Superboyn musiikkivideo on jo ilmestynyt 5.10., ja promootiot käynnistyvät pian.

Myös The Bossin toimiston suojatti X-5 valmistautuu comebackiin. Yhtye debytoi huhtikuussa kappaleellaan Don’t Put On An Act, ja he hiovat parhaillaan paluun mainostussuunnitelmia ja uutta julkaisua, jonka on määrä ilmestyä tänä syksynä. Muuta infoa asiasta ei vielä ole paljastettu.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

N.Sonic © C2K Entertainment
N.Sonic
MAINOS