Uutiset

Uusi single Psycho le Cémulta

07.07.2015 2015-07-07 08:19:00 JaME Lähde: Viralliset kotisvut Kirjoittaja: Christine Kääntäjä: Henrikku

Uusi single Psycho le Cémulta

Hiljattain paluun lavoille tehnyt Psycho le Cému julkaisee myös uutta materiaalia major-singlen muodossa.


© Psycho le Cému
Cosplay-yhtye Psycho le Cému palasi yhteen faniensa iloksi 15-vuosipäivänsä kunniaksi.

Viime helmikuussa yhtye soitti kolme onnistunutta paluukonserttia nimeltään Psycho le Cému 15th Anniversary Live TOKYO PARALLEL WORLD, minkä lisäksi jäsenet ilmoittivat kesäkuussa julkaisevansa vihdoin myös uutta musiikkia.

Nyt uudesta materiaalista on paljastettu lisätietoa. Akiramenai DAYS -niminen levytys ei ole ainoastaan uusi single, vaan myös bändin ensimmäinen Warner Music Japanin kautta ilmestyvä major-julkaisu. Kyseessä on myös samalla bändin ensimmäinen single kymmeneen vuoteen.

Single julkaistaan 16. syyskuuta kolmena eri versiona. Näistä kaikki sisältävät neljä raitaa. Mukana kuullaan nimikkoraidan ohella VIOLETTA-niminen b-raita sekä instrumentaaliversiot molemmista kappaleista. Kaksi rajoitettua versiota sisältävät bonus-DVD:n, joka tarjoaa versiosta riippuen joko musiikkivideon Akiramenai DAYS -nimikkoraidalle tai viiden kappaleen edestä livemateriaalia 11. helmikuuta pidetystä konsertista. Normaaliversio kattaa pelkän CD:n.

Nimikkoraidan sävellyksestä vastaa kitaristi Lida, kun taas sovituspuoleen on vaikuttanut koko Psycho le Cémun jäsenistö. Tuottajan paikalla nähdään Okano Hajime. Singlen b-puolta edustavan VIOLETTAn on säveltänyt puolestaan seek, ja sovituksen on tässä kappaleessa hoitanut NONA REEVES -bändistä tuttu Nishidera Gouta yhdessä Psycho le Cémun kanssa.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Single CD + DVD 2015-09-16 2015-09-16
Psycho le Cému
Single CD + DVD 2015-09-16 2015-09-16
Psycho le Cému
Single CD 2015-09-16 2015-09-16
Psycho le Cému
MAINOS