J-pop-laulajatar VALSHE on ilmoittanut julkaisevansa uuden kokoelma-albumin 23. syyskuuta.
VALSHEsta tavataan käytettävän termiä ryouseirui, joka tarkoittaa artistin kykyä laulaa sekä miehisellä äänen ulostulolla että naiselle ominaisella tyylillä. Uusi best-of-albumi, DISPLAY -Now & Best-, kerää artistin ikimuistoisimmat kappaleet aina vuonna 2010 julkaistusta storyteller-minialbumista nykyiseen tuotantoon saakka. Mukana kuullaan myös vain kokoelma-albumille säästeltyjä lauluja sekä artistin itsenäisen levy-yhtiön aikoina laulettuja kappaleita.
Albumi on saatavilla kahtena versiona, joista molemmat sisältävät 15 kappaletta. Rajoitetun painoksen mukaan sisältyy niin 28-sivuinen kuvavihkonen kuin myös bonus-DVD, joka tarjoaa musiikkivideon DISPLAY-kappaleelle making-of-materiaalin kera. Normaaliversio kattaa sen sijaan pelkän CD:n.
Uutta julkaisua markkinoidakseen VALSHE on päättänyt myös lähteä kiertueelle nimeltä VALSHE LIVE TOUR 2015 LIVE THE ROCK!! 2015 ~BEST DISPLAY for…~, joka käynnistyi elokuun 14. päivänä.
Alapuolelta on vilkaistavissa musiikkivideot albumin kappaleille TRIPxTRICK ja Kimi e no Uso, jotka yhdessä antavat osviittaa artistin kyvystä taipua kahden eri äärtymän harjoilla.