Uutiset

Keikkakevään erikoisuuksia: glam punk -bändi Sister Paul ja pelimusiikkiyhtye Meine Meinung

10.02.2018 2018-02-10 11:22:00 JaME Lähde: Tiketti, VGMTiger, yhtyeiden viralliset sivut Kirjoittaja: Anu

Keikkakevään erikoisuuksia: glam punk -bändi Sister Paul ja pelimusiikkiyhtye Meine Meinung

90-luvun alussa aloittanut Sister Paul ja tuoreempi tapaus Meine Meinung nähdään Suomessa kevään mittaan.


© Doctors of Madness & Sister Paul. All Rights Reserved.
Vuonna 1992 perustettu, omassa skenessään kulttimaineeseen noussut Sister Paul nähdään Helsingissä 31. maaliskuuta. Bändi esiintyy brittiläisen Doctors of Madnessin keikan yhteydessä Dubrovnikissa.

Sister Paul aloitti viisihenkisenä bändinä, mutta on vuosien varrella tiivistynyt duoksi. Basisti Susumu ja rumpali MACKii osallistuvat molemmat kappaleiden laulamiseen. Yhtyeen vaikutteet ovat peräisin 60-70-luvun rock'n'rollista, punkista ja glam rockista.

Liput ennakkoon ostettuna 16,50 euroa, ovelta 17e.

Alla kaksikon näkemys John Lennonin laulusta Imagine.



Toukokuussa Suomessa puolestaan keikkailee pelimusiikkicovereistaan tunnettu Meine Meinung. Nelihenkinen yhtye esiintyy osana Helsinki Game Music Festivalia, joka järjestetään Helsingin Kulttuuritalossa 5. toukokuuta. Lippujen hintoja ei ole vielä julkistettu.

Meine Meinung on saavuttanut Youtube-suosiota erityisesti peli- ja elokuvamusiikin covereillaan. Jäsenistö tuottaa kuitenkin myös omaa materiaaliaan; nelikon lauluja on kuultu esimerkiksi mobiilialustoilla julkaistuissa rytmipeleissä Lanotassa, Tone spheressa ja Polytonessa.

Ohessa yksi yhtyeen Super Mario World -covereista. Lisää musiikkia löytyy heidän YouTube-kanavaltaan.

MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Sister Paul © JaME
Sister Paul

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
31.03.20182018-03-31
Konsertti
Sister Paul
Dubrovnik
Helsinki
Suomi
  
05.05.20182018-05-05
Konsertti
Meine Meinung
Kulttuuritalo
Helsinki
Suomi

Meine Meinung Suomessa

Meine Meinung - Sellon kirjasto, Espoo 6.5.2018 © JaME Suomi, Iina Kaikko

Keikkaraportti

Meine Meinung - Sellon kirjasto, Espoo 6.5.2018

Meine Meinung soitti lämminhenkisellä kirjastokeikallaan kappaleita muun muassa Final Fantasy -pelisarjasta.

Meine Meinung soittaa Suomessa ilmaiskeikkoja © Meine Meinung

Uutiset

Meine Meinung soittaa Suomessa ilmaiskeikkoja

Meine Meinung esiintyy Helsinki Game Music Festivalin lisäksi myös kirjastoissa Espoossa ja Helsingissä.

Keikkakevään erikoisuuksia: glam punk -bändi Sister Paul ja pelimusiikkiyhtye Meine Meinung © Doctors of Madness & Sister Paul. All Rights Reserved.

Uutiset

Keikkakevään erikoisuuksia: glam punk -bändi Sister Paul ja pelimusiikkiyhtye Meine Meinung

90-luvun alussa aloittanut Sister Paul ja tuoreempi tapaus Meine Meinung nähdään Suomessa kevään mittaan.

MAINOS