Uutiset

Vanishing edustaa Japania Wackenin Metal Battle -finaalissa

08.04.2019 2019-04-08 18:16:00 JaME Lähde: Metal Battle Japan Kirjoittaja: Anu

Vanishing edustaa Japania Wackenin Metal Battle -finaalissa

Suomessa ensimmäisen ulkomaankeikkansa soittanut Vanishing suuntaa seuraavaksi Saksan maalle.


© Tama. All Rights Reserved.
Saksalainen metallifestivaali Wacken järjestää vuosittain kansainvälisen W:O:A Metal Battle -kilpailun bändeille, joilla ei ole levytyssopimusta. Kilpailun maakohtaiset voittajat pääsevät soittamaan festarille finaalitaistoon musiikkialan tuomariston eteen. Japanilaisten osallistujien finaali pidettiin eilen Wild Side Tokyossa ja voittajaksi selvisi Vanishing.

Muut finaaliin yltäneet yhtyeet olivat Apes From Nine, Gotsu-Totsu-Kotsu, HEXVOID, Jasons ja Rachel Mother Goose. Finalistien musiikkia voi kuunnella Metal Battle Japanin kotisivuilta.

Myös Suomi on aiemmin ollut mukana Metal Battlessa, mutta ei tänä vuonna.

Vuonna 2016 perustettu Vanishing soitti ensimmäiset ulkomaankeikkansa Tampereella viime kesänä. Heidän tyylinsä on saanut vaikutteita Motörheadin, BLANKEY JET CITYn ja X JAPANin musiikista.

Laulaja-basisti Tomoki päivitti Twitteriin kiitoksensa vastavalituista voittajista otetun kuvan kera.




Toivotamme Vanishingille tsemppiä elokuussa pidettävään finaaliin! Trion maailmanvalloituksen etenemistä seuratessa alta voi katsoa Suomen-reissulla kuvatun musiikkivideon kappaleelle FREEDOM.

MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

HEXVOID © HEXVOID
HEXVOID
Vanishing © Tama. All Rights Reserved.
Vanishing
MAINOS