Uutiset

LIPHLICHin Shingo Kuga on kuollut äkillisesti – julkaisi debyyttisooloalbuminsa kesäkuussa

10.08.2024 2024-08-10 21:55:00 JaME Lähde: Yhtyeen viralliset sivut Kirjoittaja: Christine Kääntäjä: Anu

LIPHLICHin Shingo Kuga on kuollut äkillisesti – julkaisi debyyttisooloalbuminsa kesäkuussa

Kuga oli suunnitellut tuleville kuukausille soolokeikkoja.


© Shingo Kuga. All rights reserved.
LIPHLICH julkisti tänään lauantaina tiedon laulaja Shingo Kugan kuolemasta. Hän menehtyi 4. elokuuta. Kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen.

Kugan oli ollut määrä esiintyä 4. päivä PetitMOAlla, mutta tapahtuma peruttiin yllättäen keikkapäivänä. Tuolloin faneille ei vielä kerrottu syytä asiaan. Myös Ikebukuro EDGElle 9. päivälle suunniteltu esiintyminen peruttiin ilman selitystä. Yhtye on nyt pahoitellut viivettä kuolemasta tiedottamisessa.

Yhtyeen verkkosivuilla julkaistussa tiedotteessa todetaan, että Kugan kuoleman äkillisyyden vuoksi muiden jäsenten on ollut vaikea uskoa asiaa ja edes aloittaa surun käsittelemistä. Perheen toiveesta hautajaiset on pidetty pienimuotoisesti sukulaisten kesken. Yhtye aikoo myöhemmin järjestää julkisen muistotilaisuuden, johon fanit voivat osallistua.

Shingo Kuga oli vuonna 2010 perustetun LIPHLICHin perustajajäsen ja sävelsi valtaosan yhtyeen kappaleista. Bändi oli vastikään alkuvuodesta jäänyt tauolle, jonka aikana jäsenten oli määrä keskittyä kukin omiin projekteihinsa. LIPHLICH oli kuitenkin kertonut aikovansa palata myöhemmin yhteen saman jäsenistön voimin.

Kugan ensimmäinen sooloalbumi PUBLISH DEMO ilmestyi 14. kesäkuuta ja heinäkuun lopussa hän lanseerasi soolouraan keskittyvän verkkosivustonsa. Sooloesiintymisiä oli vahvistettu aina lokakuulle asti. Rahanpalautukset ostetuista lipuista alkavat pian.

Alla kooste PUBLISH DEMOn kappaleista sekä LIPHLICHin aiempia musiikkivideoita. Pikalinkit Kugan sooloalbumiin eri musiikkipalveluissa on listattu täällä.


FLEURET

Nekome no hakushaku Wendy ni koi o suru

Hatsumei
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Kuga Shingo © Shingo Kuga. All rights reserved.
Kuga Shingo

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Albumi Digitaalinen julkaisu 2024-06-14 2024-06-14
Kuga Shingo
MAINOS