Uutiset

Kelttimetallia soittavan BELLFASTin kolmas albumi on julkaistu tänään

23.10.2024 2024-10-23 10:53:00 JaME Lähde: King Records Kirjoittaja: Ruchesko, Anu

Kelttimetallia soittavan BELLFASTin kolmas albumi on julkaistu tänään

Edellisestä kokopitkästä ehti kulua seitsemän vuotta.


© BELLFAST. All rights reserved.
Kelttiläiseen folk metalliin luottava BELLFAST on tänään julkaissut uuden albuminsa nimeltä The Warrior Celt. Bändin edellisestä kokopitkästä levytyksestä, Triquedracosta, onkin vierähtänyt jo seitsemän vuotta. Kokoonpanossa on tällä välin ehtinyt tapahtua muutoksia: tuttuna kasvona mukaan on palannut viulisti Izumi Takeuchi 12 vuoden tauon jälkeen. Tuoreet vahvistukset puolestaan ovat Rikugo-yhtyeestä tunnettu rumpali Shingo Uchida sekä RAZOR HIGHWAY -basisti Masaki Ikeda. Ikeda on myös osallistunut albumin sävellystyöhön kahden kappaleen verran.

The Warrior Celtin on masteroinut suomalainen Svante Forsbäck, joka on työskennellyt esimerkiksi Finntrollin, Korpiklaanin ja Ensiferumin kanssa.


BELLFAST on kertonut albumin nimen olevan kunnianosoitus Tokion Uenossa sijaitsevalle brittiteemaiselle pubille, jossa laulaja Koh viihtyy vakioasiakkaana.

Alla albumin kappaleet The Story of My Life ja Song for Devil. Linkkejä albumiin musiikkipalveluissa on listattu täällä.


MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Albumi CD 2024-10-23 2024-10-23
BELLFAST
MAINOS