Uutiset
Visuaalinen yhtye Jupiter on aikatauluttanut ensimmäisen ulkomaankiertueensa helmikuulle.
Uutiset
Huolimatta jäsenmenetyksistä on KAT-TUN siirtymässä eteenpäin loppuvuonna julkaistavan minialbumin voimin.
Uutiset
Rock-yhtye BUCK-TICK on julkistanut ensi vuoden julkaisusuunitelmistaan.
Uutiset
Naisvoimainen DESTROSE julkaisee uuden maxi-singlen marraskuun puolella.
Uutiset
Hiljattain perustettu THE BEETHOVEN on ilmoittanut ensimmäisestä singlejulkaisustaan, joka ilmestyy vuoden lopulla.
Uutiset
Tämän vuoden puolella kattavasti jatkoa saanut hide TRIBUTE SPIRITS -tribuuttialbumi saa seurakseen vielä kaksi cover-julkaisua, joista molemmat ajoittuvat joulukuulle.
Uutiset
Faneilla on asiaa! -sarjassa voi nyt ilmoittautua haastateltavaksi vapaavalintaisen bändin paneeliin.
Uutiset
Visual kei -yhtye DIAURA julkaisee toisen studioalbumin joulukuun alussa.
Uutiset
DIR EN GREY on julkistanut yksityiskohtia tammikuussa ilmestyvästä singlelohkaisusta.
Uutiset
Kalafinalla on julkaisuja suunniteltuna vuoden loppuun asti.
Uutiset
Suosittu visual kei -laulaja KAMIJO on ilmoittanut julkaisevansa kaksi singleä lopettaneelta LAREINE -yhtyeeltään.
Uutiset
MIYAVI näyttelee elokuvassa, jossa amerikkalaisia jää japanilaisten sotavangiksi.