Uutiset

Kevään uudet julkaisut

15.02.2008 2008-02-15 12:00:00 JaME Lähde: CD Japan ja viralliset sivut Kirjoittaja: Sanaka, Cage Kääntäjä: Matron

Kevään uudet julkaisut

Uusi Royal Stranger -albumi GaGaalinGilta ilmestyy 26. päivä maaliskuuta 2008.

Yli vuoden vailla levynjulkaisuja elänneeltä Modern Suitelta saadaan viimeinkin uutta materiaalia ensi huhtikuussa. Maxi-single INVITATION saapuu myyntiin 2. päivä ja sisältää yhteensä kolme kappaletta.

Laulajatar-malli Leah Dizon julkaisee Love Paradox -singlensä maaliskuun 26. päivä. Levy julkaistaan sekä CD- että CD+DVD-versioina, joista jälkimmäinen sisältää konserttipätkän Dizonin ensimmäisestä Taiwan-konsertista. Singlen nimikkokappaleen on säveltänyt tunnettu STY.

Myös nelijäseninen BRIGHT saa uutta julkaisumateriaalia keväälle. Ensimmäinen single on nimeltään Sora iro ja sen ensimmäinen virallinen myyntipäivä on 9. huhtikuuta. Normaalipainoksen hinta on 1050 jeniä, kun taas CD+DVD-paketti maksaa 1890 jeniä.

Hinouchi Emi uutisoi aikaisemmin 20. helmikuuta ilmestyvästä levystään, mutta nyt julkaisupäivää on siirretty lähes kahdella kuukaudella; artistin seitsemäs single ilmestyy vasta huhtikuun 9. päivä. Sinkun on tuottanut m-flosta tutuksi tullut ☆Taku Takahashi, joka on aikaisemminkin tehnyt merkittävää yhteistyötä Hinouchin kanssa.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

modern suite © JaME
modern suite
MAINOS