Haastattelu
Laulaja-lauluntekijä SHIHORI keskustelee kanssamme työstänsä animen sekä J-popin parissa kuin myös uusista tavoitteistaan muutettuaan New Yorkiin.
Arvostelu
Kuulijoiden karsinoitumista vastustava idoliryhmä lähestyy itsevarmalla debyyttialbumilla.
Haastattelu
Doom-duo kertoi uudesta albumistaan, luomisprosessistaan ja ajanviettotavoistaan koronapandemian peruttua bändin keikkasuunnitelmat.
Arvostelu
Uutuusalbumi on välityöltä tuntuva pettymys, jota kitarariffit eivät onnistu pelastamaan.
Kulttuuriartikkeli
Listasimme Japani-aiheisia ajanviettoideoita muun muassa kuvataiteen, askartelun, kulttuuritietouden ja keikkavideoiden saralta.
Arvostelu
Kokoelma-albumi esittelee kiehtovasti japanilaisen popin historiaa.
Haastattelu
Ako kertoi inspiraationlähteistään sekä päätöksestään muuttaa Ranskaan.
Kulttuuriartikkeli
Tapahtumien peruunnuttua muusikot ovat osoittaneet tukea toisilleen ja faneilleen nyt kotoa käsin. Lopputuloksena on voimaa antavia sävellyksiä sekä piristäviä pieniä esiintymisvideoita.
Kulttuuriartikkeli
Yhdeksännessä osassa tutustutaan ikigain käsitteeseen.
Arvostelu
Neljän biisin EP esittelee kaksi lupaavaa ambient-yhtyettä.
Haastattelu
Rockyhtye DIMLIM kertoo uudesta albumistaan, kansainvälisistä aktiviteeteistaan sekä ihmisluontoa koskevista näkemyksistään.
Haastattelu
Artisti ja G.L.A.M.Sin nokkamies Mikaru kertoi bänditovereidensa seurassa uudesta albumistaan, taiteellisen ilmaisun monimuotoisuudesta ja itsestään (julkisen) naamion takana.
Arvostelu
Angelon 11. kokopitkä albumi FAUST ei yllä yhtyeen parhaimpien levyjen joukkoon, vaikka sisältääkin kasan erinomaisia kappaleita.
Haastattelu
David esiintyy huhtikuussa Pariisissa. Sitä ennen jutustelimme SUIn kanssa soolouran aloittamisesta, KAMIJOsta ja Vanhan testamentin Daavidiin viittaavan projektin teemoista.
Keikkaraportti
Kawaii metal -idoleiden keikka oli lyhyt mutta näyttävä.